Ladataan...

Reissu oli ja meni, ja nyt ollaan jo turvallisesti Suomen maaperällä hukkumassa arjen syövereihin, järjestöhommien loputtomiin todo-listoihin ja hämmentyneiden fuksien kysymyksiin. Mutta palataan vielä takaisin ihanaan reissuaikaan, ja meiän reilin extemporekohteeseen!

Meiän reissulla kävi sellainen vahinko, että mie taisin vähän ihastua. Nimittäin Sloveniaan. Ja myös sellainen odottamaton käänne meiän matkalle sattui, että koko reissumme upeista ja näyttävistä kaupungeista nautimme eniten Ljubljanasta, tästä pienestä, ihastuttavasta ja monelle tuntemattomasta Slovenian pääkaupungista.

Jo muutaman tunnin matkamme Zagrebista Ljubljanaan oli mieleenpainuvaa sorttia, sillä päädyimme samaan hyttiin mukavan puolalaismiehen kanssa. Tyyppi ilmeni erittäin hauskaksi ja puheliaaksi veikoksi selitellessään useita matkakertomuksiaan meille, ja myöhemmin seuraamme liittyneelle slovenialaistytölle. Siinä tuli lopulta käytyä läpi kaikki maidemme hienoudet suomalaisesta saunasta ja sisusta luonteenpiirteisiin, kirosanoihin ja ruokakulttuuriin. Luonnollisesti opetimme myös suomalaisia kirosanoja ja punkaharjulaisen erikoisuuden, isäkissanvitun. Se aiheutti hämmennystä, kumma juttu. (P.S. Äitiäiti miun hieman säälittävä enkku sai tosi hyvää reeniä opettaessani kirosanoja ulkomaalaisille!)

Kaupunkina Ljubljana oli pieni mutta erittäin hurmaava - vähän kuin suurkaupunki pikkukaupungin vaatteissa. Väkiluvultaan Ljubljana on vaan hieman Tamperetta suurempi, mikä myös selittänee osin näiden maalaistyttöjen viihtymistä tässä Slovenian pääkaupungissa. Kokoonsa verrattuna Ljubljanassa oli kyllä yllättävän paljon nähtävää: keskusta on täynnä ihastuttavia vanhoja taloja värikkäine yksityiskohtineen ja kirkkoja koristeineen, kaupungin läpi virtaavaa Ljubljanicajokea ylittävät useat kauniit sillat ja aivan keskustan tuntumassa kohoaa Ljubljanan linna vehreän kukkulan huipulla. Keskustan ollessa kuitenkin erittäin simppelin kokoinen, saimme tärkeimmät nähtävyydet ja kauppakatujen alennukset metsästettyä yhdessä päivässä. 

Pinkki kirkko! (Fransiskaanikirkko)

Ljubljanan oma sadepilvi Prešerenin aukiolla viilensi mukavasti hellesäässä!

Tromostovje, kolmoissilta.

Lohikäärmesilta!

Noustiin maisemahissillä Ljubljanan keskiaikaiselle linnalle, josta avautui uskomattomat näkymät alas kaupunkiin.

Linnan sisäpihaa

...ja takapihaa.

Taustalla Ljubljanan tuomiokirkko, ja eessä joku ihan hieno patsashomma jonka nimestä ei oo mittää hajjuu.

Maisemat Ljubljanassa - 5/5

Ljubljanan yliopisto

Harmiteltiin meiän tuuria jokasessa kaupungissa, kun mitkään useista festivaalijuhlameiningeistä ei osunu meiän visiitin kohalle. Mutta ai että, Ljubljanassa sattu olemaan just sopivasti paikallinen versio ravintolapäivästä! Kaupungin tori oli täynnä toinen toistaan herkullisempia kojuja leivoksineen, viineineen ja katuruokineen.

Myöhän sitten herkuteltiin. Vegehampparit mustapapupihvillä, maailman herkkulisimmat falafelit ja hummus sekä lasi valkoviiniä, alle 10 euroa.

Majoitus Ljubljanassa tuli kuvittelemaamme kalliimmaksi, yli 20 euroa yöltä, sillä turistisesonki ja Ljubljanan rajallinen majoituskapasiteetti vaikuttivat hintaan. Se ei kuitenkaan paljoa harmittanut, sillä pidimme hostellistamme Hostel Tivolista kovasti. Hostelli sijaitsi hieman syrjässä keskustasta, mutta oli tunnelmaltaan erittäin lämmin ja kotoisa (ja nukuttiin kolmikerroksisessa kerrossängyssä!). Tämä pieni hostelli oli erittäin siisti, henkilökunta ystävällistä ja auttavaista (mm. soittelivat miun puolesta bussifirmoihin ja autovuokraamoihin, mutta siitä lisää myöhemmin), ja koska hostelliin mahtui vain parisenkymmentä yöpyjää, tutustui muihin matkaajiin ihan huomaamattaan. Majoitusta lukuunottamatta Ljubljana on hintatasoltaan erittäin kohtuullinen, länsieurooppalaisesesta meiningistään huolimatta itäeurooppalaisen halpa. Ja ahh sitä riemua kun ensimmäistä kertaa reissullamme valuuttana oli tuttu euro! Ei tarvinnut enää jokaisen ostoksen yhteydessä kaivaa puhelimesta valuuttamuunninta tai suorittaa jähmeää päässälaskua.

Saimme jo matkalla Ljubljanaan kuulla junan slovenialaistytöltä ljubljanalaisten olevan hyvin juhlivaista kansaa, ja juhlahumua Ljubljanasta löytyikin: koko elokuu tuntui olevan täynnä jos jonkiinmoista festivaalia. Pääsismme itsekkin kokemaan tätä juhlintakulttuuria, kun hostellilla tapaamiemme belgialais- ja hollantilaisnuorukaisten yllyttäminä lähdimme tutkimaan Ljubljanan yöelämää ja kiehtovaa, vanhalle armeijan kasarmialueelle perustettua baaria, Metelkovaa (meille savolaistytöille helppo nimi muistaa hehe). Ilta oli kyllä erittäin mielenkiintoinen: belgialaismies tiesi Suomen perustulopuheista (!?) ja juttua riitti monista muistakin yllättävistä aiheista, pääsin todistamaan että kyllä, myös tyttö voi osata lukea hyvin karttaa (!!) ja klubilla oli aivan liian hikinen meininki.

Metelkova - halpa kalja ja mielenkiintoinen paikka, kannattaa käydä!

Seuraava päivämme Sloveniassa ei kulunutkaan enää katuja kierrellen. Miun äiti oli vinkannut miulle jo aikasemmin Lipicasta, lipizzanhevosten kotopaikasta Sloveniassa, lähellä Italian rajaa. Paikka kuulosti aikalailla pienen heppatytön unelmalta: pieni kylä jossa on lähinnä vain suuri hevossiittola ja ratsastuskoulu, joten tietysti ryhdyin pakkomielteisesti etsimään keinoa päiväreissun tekemiseen tänne heppaparatiisiin. Hostellin henkilökunnan avustuksella selvisi, ettei tähän Slovenian yhteen suurimmista nähtävyyksistä pääse Ljubljanasta millään julkisella kulkuneuvolla. Jes. Siispä tomeria tyttöjä kun ollaan, tuli suunnitelmasta seuraavanlainen: nyt ei nössöillä vaan vuokrataan auto, mie vien sillä Emmin Italiaan Triesteen (koska suakutin Emmi ei ollut ottanut ajokorttia mukaan, kaikkeen pitää aina varautua!) ja ajan sieltä pikkumatkan takaisin Slovenian puolelle Lipicaan.

Matka Ljubljanasta Italian rajalle kesti noin tunnin. Huh, Suomessa meillä kestää pelkästään Helsingistä kotiin Punkaharjulle matkaaminen neljä tuntia, missä ajassa Slovenian jo melkein ajaisi ympäri. Slovenia onkin näin suomalaisiin välimatkoihin tottuneelle erittäin pieni maa. Mutta silti täynnä paljon kaikkea nähtävää! On kauniita metsiä, jylhiä vuoria ja kimmeltäviä järviä, luolastoja ja vaikka mitä. Ehdottomasti matkaamisen arvoinen maa, sanon minä!

Ja niin sitä sitten mentiin. Ihan kelvon, toimivan auton päivävuokra oli 40 euroa. Ei paha. Ja navigaattori mukana. Erittäin hyvä.

Lipica on kyllä mahtava paikka vähänkin heppahöperölle. Opiskelijahintainen lippu ratsastusesitykseen maksoi kylläkin 14 euroa, mutta sisälsi shown lisäksi ohjatun kierroksen siittolan alueella. Ainakin miulle kokemus oli sellainen, josta ihan mielellään maksoikin - varsinkin kun oman harrastuneisuuteni myötä osasin arvostaa ratsastajien ja hevosten taituruutta ratsastusnäytöksessä, sekä tallien hyviä puitteita ja hevosten elinoloja. Lipicassa on kuulemma noin 300 hevosta, mistä osa (lähinnä tammat) on päätoimisesti siitoskäytössä, ja osa (orit) myös ratsastuskoulukäytössä, kouliintumassa korkean kouluratsastuksen saloihin (mutta sekä tammoilla että oreilla ratsastetaan joka päivä, että ilman liikuntaa ne ei kyllä jää!). Tässä esityksessä nähtiinkin sekä hieman nuorempia, vielä koulutuksessa olevia oreja, sekä vanhempia taitureita, tallin ykköstähtiä. Kuitenkin lähinnä vaan nämä ykköstähdet pääsevät siitospuuhiin, ja myös tammoilla ratsastettavuus ja lahjakkuus vaikuttavat siihen, valitaanko niitä äityleiksi. Mutta aika monia kyllä valitaan: varsoja tulee vuodessa noin 30.

Lipizzanhevoset ovat kooltaan melko pieniä, mutta tanakoita. Rauhallisen luonteensa, vahvan takaosan ja voimakkaiden jalkojen sekä korkeiden liikkeidensä ansioista lipizzanhevoset soveltuvat hyvin vaativaan korkeaan kouluratsastukseen, ja lipizzanhevosia käytetäänkin tähän tarkoitukseen myös Wienin kuuluisassa Espanjalaisessa ratsastuskoulussa. Lipizzanhevoset ovat lähes aina väritykseltään kimoja, eli syntyvät tummina, mutta vaalentuvat iän myötä valkoisiksi. Muutamia poikkeusheppoja voi olla, jotka eivät koskaan vaalene vaan pysyvät tummina koko elämänsä. Tällaisia tapauksia löyti Lipicasta muutama, siitä kolmestasadasta.

Vähän passagea.

Ja muutama courbette. 

Ja ihan kommeet tallirakennukset.

Se todellinen heppaparatiisi. Ja likasia heppoja. Sekä yksi erikoisuus: tumma lipizzanhevonen. Taaempanakin on joo, mutta ne on varsoja!

Hepostelun jälkeen lähin sitten Triesteen pizzalle. Koska no, italialainen pizza. Ja Emmi. Miun nopea kosketus Triesteen oli erittäin intensiivinen, mutkainen, jyrkkä ja osittain ruuhkainen: autolla ajaminen Italiassa - check! Eikä se ollut lopulta niin kamalaa (paitsi kun navigaattori ohjas miut Triestestä Lipicaan mennessä jollekkin erittäin kapealle pikkutielle joka mutkitteli jyrkässä ylämäessä niin, että vastaantulijoita piti pelätä sillä silloin joutu pysäyttämään vuokra-auton, joka siis hyyty aina, jos ei ajanut kaasu pohjassa sitä hullua mäkeä ylös ykkösellä, koska kakkosvaihde ei oikein meinannut toimia ja sille vaihdettaessa auto hyytyi myös heti ja...), vaan hengissä selvittiin. Trieste oli myös erittäin kaunis ja kivan oloinen kaupunki, mutta mie en siitä ehtinyt nähdä lähinnä muuta kuin edessäni siintävän kadun ja muut autolijat, keskittyessäni ehkä hieman mielenkiintoisessa liikennekulttuurissa ajamiseen ja toivottomaan parkkipaikan etsimiseen.

Miula oli niin nälkä etten ehtiny ottaa pizzasta kuvaa. Mutta tässä vikat suupalat. Hyvvee oli.

Ilta-aurinko ja kanava.

 

Kaunis turistikuva Triestessä.

Matka Triestestä takaisin Ljubljanaan oli ihan mielenkiintoinen ja seikkailullinen (koska mie en suostunu totteleemaan navigaattoria, mistä Emmi hieman turhaantui), mutta nähtiinpähän mukavia maisemia ylhäältä rinteiltä alas Triesteen ja ehdittiin helposti yöjunaan (mitä Emmi kehtasi epäillä).

Koska Emmi on tällä hetkellä orientaatioviikon hektisyydessä vielä kiireisempi kun mie, tulee Emmin kokemuksia Triestessä kiertelystä vähän myöhemmin, samaan syssyyn kuin kertomus viimeisestä matkakohteestamme Berliinistä. Miekin lähen nyt takaisin muihin hommiin (unelmoimaan Sloveniasta), joten lisää tarinointia ensi kerralla!

- Riikka

 

Ladataan...

Well hello, Split!

Ystävämme Wikipedian mukaan Split kuuluu Välimeren aurinkoisimpiin paikkoihin, eikä heinä-elokuussa lämpötilat useinkaan laske alle 30 asteen. Meidän reissumme aikana lämpötila ei meinannut laskea edes alle 35 asteen. Tämän paahtavan helteen me todellakin saimme kokea kolmen päivän visiitillämme tässä Kroatian rannikon suurimmassa kaupungissa, valkoisessa helmessä - ja rusketus kiittää.

Split viilentävine merineen osui meidän reissullamme aika täydelliseen väliin: Budapestiä ja Belgradia ahkerasti kierrettyämme alkoi uhkana olla matkaväsymys ja nähtävyysähky. Niinpä Splitissä heitimme kankkulan kaivoon suunnitelmamme pyöräretkistä Marjanniemiman metsiin ja rannoille sekä päiväreissuista Dubrovnikin Game of Thrones-maisemiin, ja sen sijaan otimme rennosti, nukuimme pitkään, sekä nautimme auringosta ja kiireettömyydestä. Eipä siinä painostavassa helteessä paljon muita mahdollisuuksia olisi ollutkaan, kuin hypätä mereen. 

Palataan hetkeksi vielä matkaamme Belgradista Splittiin, joka meni ihan mukavasti. Kolmen tunnin vaihto aamuyöllä Zagrebissa ei ollutkaan enää niin mukavaa, varsinkin kun meitä kiellettiin makaamasta aseman lattialla. Onneksi oli sentään nätti auringonnousu ja väsyhepuli.

Kurkistus asemalta osoitti Zagrebinkin erittäin vierailukelpoiseksi kaupungiksi, ainakin aamuauringossa kaikki oli hienoa ja näyttävää!

Junamatka Kroatian läpi oli jo elämys sinänsä, ja maisemat ihan mukiinmeneviä vuorineen ja pikkukylineen.

Näkymä hostellihuoneemme parvekkeelta. Oi kyllä, oma parveke oli kyllä luksusta ja noilla helteillä lähes välttämättömyys. Hostellikokemuksemme Hilltopissa oli muutenkin mukava: pienen hostellin tilat olivat siistit ja paikan omistaja aivan mahtava, todellinen asiakaspalvelija joka pesi pyykit puolestamme, pahoitteli kovasti pieniäkin mutajälkiä kylppärissä ja lähtiessämme kiitteli käynnistämme vuolaasti suomalaistyttöjä hieman hämmentäneiden poskipusujen kera. Hostelli sijaitsi nimensä mukaisesti mäen päällä, pienen kävelymatkan päässä keskustasta mutta lähellä Marjanin viilentäviä metsiä ja mahtavaa näköalapaikkaa. Sijainti ei muuten meitä haitannut, mitä nyt tämän melkein kilometrin mittaisen mäen kipuaminen keskustasta hostellille 35 asteen helteellä tuntui lähinnä kidutukselta, varsinkin rinkat selässä...

Split on rantalomailijan paratiisi. Erilaisia rantoja löytyy nimittäin joka lähtöön: on turistien suosimia hienosta hiekasta muodostuneita rantoja, sekä myös paikallisten suosiosta nauttivia kauniita kivipohjaisia kalliorantoja. Jylhiltä kallioilta näki hurjiempien myös hyppivän mereen. Myö taas tyydyttiin lähinnä rauhalliseen lillumiseen (miun lempparihommaa oli loikoilla auringon ottamisen lomassa viileässä rantavedessä ja etsiä kauniita kiviä. Taas yks asia miun karttainnostuksen lisäks, jota Emmi pitää outona, pyh) ja järvityttöinä yritettiin välttää suolan menemistä silmiin. Myö tykättiin näistä kalliorannoista enemmän, varsinkin kun ne sijaitsivat Marjanin rannikolla, jonne meiän ihanasta hostellista oli lyhyempi matka. 

(Emmin kommentti: ei nättien kivien keräilyssä oo sinällään mitään outoa, tein itekin sitä joskus lapsena. Se vaan on vähän hassua kun toinen lilluttelee rantavedessä ja hokee "kivi kivi kivi kivi kiiiiviii kivi kivi kiiviiii kato Emmi tää kivi on laivan muotonen, eiku auton, oooooh tossa on sileä kivi!")

Emmi lilluu. Aikalailla heti hostellille päästyämme oli pakko lähteä uimaan, sillä soijatila oli niin kammottava. Kuva Bačvice-rannalta, sellaiselta eikalliorannalta. Muilla rantareissuilla preferoitiinkin kalliopaikkoja!

Zvončac-rantaa: purjeveneitä ja Emmiä.

Äärettömän kauniita rantakallioita ja maisemaa Zvončac ja Ježinac-rantojen välissä!

Ježinac-rantaa, jolla viihdyimme useamman kerran. Riikkanorppa vaanimassa pikkukiviä rantavedessä, ja muutamat kurkkua viilentävät jääkahvit arskailun välissä.

Maalauksellisten kalliorantojen ja turkoosin meren lisäksi itse kaupunkikin oli kauneimpia, missä olemme ikinä käyneet. Vaaleat talot punaisine kattoineen muodostivat ihania, kapeita ja kiemurtelevia pieniä kujia ympäri kaupunkia. Splitin kaupunki on syntynyt Diocletianuksen palatsin (joka rakennettiin kyseisen Rooman valtakunnan keisarin loppusijoituspaikaksi) ympärille, jolloin palatsi sijaitseekin aivan Splitin keskustassa. Koska osa keskustan melskeestä, kojuista ja pikkukaupoista sijaitsee Diocletianuksen palatsin sisäpuolella, ei palatsi ole mikään eristetty alueensa vaan osa kaupungin vilinää.

Aivan täydelliset maisemat Splittiin lähistöltämme, Marjanin näköalapaikalta. Keskustasta päin tullessa näköalapaikalle on portaat, joissa Emmi laskeskeli olevan noin 300 askelmaa. Vaikka noilla helteillä se kipuaminen tuntui lähinnä helvetilliseltä, on nämä maisemat ehdottomasti sen ponnistuksen arvoiset!

Hiljainen (!?) rantabulevardi.

Meeree- eikunsiis Splitin kaduilla.

JÄTTIMELONEJA!!

Diocletianuksen palatsia sekä yöllä että päivällä, aika 5/5 vuorokaudenajasta huolimatta.

Split oli reissumme turistirysä, ja sen kyllä huomasi. Ahtaat kadut ja sataman kaunis rantabulevardi olivat välillä niin tupaten täynnä väkeä, ettei eteenpäin päässyt. Turistimäärä ei kuitenkaam pilannut kokemustamme ihanasta Splitistä, mutta näkyi kaupungin tunnelmassa ja olemuksessa (ja tuhansissa turistikrääsäkojuissa). Ja tietysti myös hinnoissa. Kalja onneksemme oli myös Splitissä halpaa, ravintelissa noin 14 kunaa eli alle 2 euroa, joten paikallisia oluita tuli taas maisteltua. Ožujsko oli meiän ehdoton lemppari, ihanan raikas ja pehmeä olut! Toinen mukava maistamamme oli Točeno. Nomnom. Ruoka taas oli aikaisempiin kohteisiimme verrattuna kallista, ja varsinkin keskustan ruokapaikoissa ruuasta sai pulittaa jopa yli kympin verran. Niinpä päädyimme elämään lähinnä puurolla ja pussisienikeitolla.

Muutaman kerran tuhlasimme ja söimme Splitissäkin ulkona, mutta se kannatti. Koska Emmi on lakto-ovovegetaristi (piti just kysyy Emmiltä miten tuo kirjotetaan), oon miekin syöny lähes koko reissun kasvisruokaa. Lähellä hostelliamme olikin ihana vegepaikka, Makrovega. En ees osaa sanoo mitä kaikkee tässä oli, mutta hyvvee ol ja alle kympillä sai alkukeiton, salaatin ja tän mahtavan pääruuan! (Emmin kommentti: selitin kyllä Riikalle että siinä oli linssejä, tofua, seitania ja sieniä kaiken muun hyvän ohessa, mutta Riikka vaan tuijotti hölmistyneenä ja tokaisi: "eli siis kaikkea hyvää!")

Meiän melko tavallinen illallinen Splitissä: alkuruuaksi sienikeittoa ja leipää, pääruuaksi kahden euron viinipullo ja jälkiruuaksi Nutellaa. Nautittava hostellihuoneen parvekkeella, koska jo pelkästään syödessä tullee helekutin kuuma.

...ja se pääruoka saattoikin hieman eskaloitua retkiksi Splitin yöelämään...

...mutta onneksi Split on kaunis myös yövalaistuksessa!

Meillä ei oo mittää hajjuu mitä tässä kuvassa tapahtuu, mutta billeet ol selvästi hyvät!

Do I need to drink THIS?!?

Split piti meitä hellässä huomassaan kolme päivää, ja lähtö meren syleilystä tuntui vähän ikävältä. Toisaalta suuret seikkailut odottivat meitä, olihan vuorossa reissumme täysin suunnittelematon osuus! Majoitusten hintoja vertailtuamme jouduimme luopumaan ykkösvaihtoehdostamme Innsbruckista, josta ei löytynyt enää hostelliöitä alle 60 euron. Hieman asiasta masentuneina suuntasimme junalla Ljubljanaan - mutta kuulkaas ette uskokkaan miten mahtava reissu siitä lopulta tulikaan! Mutta niihin seikkailuihin ensi kerralla, nyt ei pysty keskittymään kirjoittamiseen, sillä täällä Berliinissä hostellihuoneen kansamme jakavat ranskalaispojat nukkuvat puolialasti. (Emmi: Nää makuusalimajoitukset on Riikalle huono juttu, se ei pysty keskittymään missään. Onneksi Suomessa alkaa kohta villapaitakelit!) 

- Riikka

Ladataan...

Kroatian aurinko ja Adrianmeren suolainen vesi hellii meitä tällä hetkellä, mutta palataanpa hetkeksi reissumme toiseen kohteeseen Belgradiin. 

Lähdimme Budapestistä kohti Belgradia junalla 6.8. InterRail-sovelluksen perusteella junamatka vaikutti mukavan helpolta: 8 tuntia, ei vaihtoja. Todellisuus kuitenkin iski vasten kasvoja muutaman tunnin matkanteon jälkeen! Noin 40 km/h kulkevan Kekkosen aikaisen vehkeen ilmastointi sanoi sopimuksen irti, ja pian tämän jälkeen koko kapistus teki saman serbialaisen pikkukylän asemalla. Pieni paussi oli kyllä paikallaan, sillä yli 40-asteisessa junan vaunussa istuminen tuntui kohtuulliselta suoritukselta. Nurkasta puuttui vain kiuas kivineen! Me ja muut matkustajat purkauduimme asemalle kastelemaan itseämme vesiletkulla ja ostamaan vettä ja olutta aseman pienestä kioskista. Noin tunnin hengailun jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa (ilmeisesti juna oli ylikuumentunut helteessä). Juna puksutti edelleen eteenpäin omaa verkkaista tahtiaan, ja 300 kilometrin matka venyi lopulta vajaan 11 tunnin mittaiseksi (rakas VR, en enää ikinä vinise jos junat ovat myöhässä. Teidän junissa on sentään ilmastointi ja ravintolavaunu). Pienehköstä soijasta ja takamuksen puutumisesta huolimatta junamatka oli kokemisen arvoinen. Itä-Euroopan junissa on aivan omanlaistaan tunnelmaa: juttelin matkalla myös Belgradiin matkalla olleen suomalaisen poikaporukan kanssa, matkustajat taputtivat spontaanisti junan lähtiessä taas liikkeelle tauon jälkeen, ja ranskalainen heppu lahjoi konduktöörin avaamaan takaovet tupakointia varten. Matkailu todellakin avartaa! 

Ylikuumentunut juna ja ihmiset asemalla. Odotushuone oli omalla tavallaan kerrassaan kaunis! 

Belgrad on noin 1,5 miljoonan asukkaan Serbian pääkaupunki. Sen historia on vaiherikas: Belgrad, Valkea kaupunki, on toiminut ennen nykymuotoista Serbiaa muun muassa Serbian kuningaskunnan sekä Jugoslavian pääkaupunkina, ja kaikkitietävän Wikipedian mukaan kaupunki on tuhottu olemassaolonsa aikana 44 kertaa (muun muassa hunni Attilan ja tovereiden toimesta). Sen tärkeä sijainti idän ja lännen välissä näkyy historian lisäksi kaupungin arkkitehtuurissa ja kulttuurissa. Kiertelimme kaupunkia ahkerasti vierailumme aikana (kiitos Riikan ohjattujen turistikierrosten), ja tuntuu että nähtävää olisi jäänyt vielä ainakin viikon ajaksi. Nähtävyyskierrosten lisäksi vietimme myös aikaa auringossa Plaza Beachilla Sava-joen rannalla, joten Belgrad oli kaupunki- ja rantaloma yhdistettynä! 

Plaza Beach päivällä ja auringonlaskun aikaan. Joen keskellä törrötti kauhistuttavan ruma suihkulähteenä toimiva jättikokoinen juomapullo (varmaankin jonkun firman mainos), jonka päätimme kuvata sille sopivassa valaistuksessa

Pijaca Zeleni venac, kauppapaikka linja-autoaseman kupeessa 

Liikuimme kaupungissa pääasiallisesti kävellen (reissun aikana käveltyjen kilometrien keskiarvo huitelee 12-13 km/päivä paikkeilla), mutta käytimme myös julkista liikennettä. Päivälippu, jolla sai käyttää kaikkia liikennevälineitä 24 tunnin ajan, maksoi 280 dinaaria eli rapiat kaksi euroa. Liikennevälineet olivat pääasiallisesti moderneja ja liikkuivat tiuhaan, mutta yksi varjopuoli Belgradin julkisessa liikenteessä on: sillä ei ole HSL:n reittioppaan kaltaista sovellusta. Pääsimme kuitenkin liikkumaan kätevästi kyselemällä paikallisilta ja tutkimalla pysäkkien reittikarttoja! 

Hintatasoltaan Belgrad on helsinkiläiselle helpotus. Serbian rahayksikkö on dinaari, ja sen kurssi oli vierailumme aikaan 1 € - noin 120 dinaaria. Emme saaneet vaihdettua Suomessa pankkimme kautta euroja dinaareiksi, mutta se onnistui kätevästi paikan päällä Belgradin rautatieasemalla. Jos ei tahdo käyttää  käteistä, ainakin MasterCard kelpasi lähes kaikkialla, ja myös Visa Electron yllättävän monessa paikassa. Tämä kahviaddikti olisi voinut itkeä ilosta huomatessaan jopa erikoiskahvien maksavan parhaimmillaan noin 100 dinaaria, ja baarien hinnat ovat sitä luokkaa että kotona ei tarvitse vetää pohjia. Ei sillä että myö oltaisiin juhlimassa käyty: polttava aurinko ja pitkät kävelyretket saivat nämä tytöt kaatumaan sänkyyn hostellilla selvinpäin, lukuun ottamatta yhtä iltaa jolloin joimme terassilla kahdet drinkit. Jep, kukaan opiskelutovereistamme ei varmaan usko. 

National Assembly yövalaistuksessa 

Pakollinen somehetki terassihengailun lomassa: onneksi Wi-Fi löytyy tätä nykyä lähes joka majapaikasta ja kuppilasta! Toisaalta on ollut myös rentouttavaa lomailla ilman jatkuvaa WhatsAppin, Facebookin, Instagramin, Twitterin sun muiden piippailua 

Äärettömän kaunis Hotel Moskva 

Kenties kiehtovin piirre Belgradin arkkitehtuurissa on kontrasti: komeita kirkkoja, teattereita ja museoita 1980-luvun neuvostohenkisten toimistorakennusten ja ränsistyneiden kivitalojen vieressä

Viimeisenä päivänä kävimme tutustumassa taiteilijakatu ulitsa Skadarlijaan. Katu oli hurmaava tunnelmallisine kahviloineen ja ravintoloineen, seinämaalauksineen ja kukkaistutuksineen. Suosittelemme!

NATO pommitti Jugoslaviaa ja Belgradia Kosovon sodan aikaan kolmen kuukauden ajan vuonna 1999. Pommituksissa kuoli muun muassa Kiinan suurlähetystön edustajia. Kuvissa pommitusten muistomerkiksi jätetty General Staff building

Toiseksi viimeisenä päivänä Belgradissa kävimme suurella Kalemegdanin puistoalueella, missä on myös Belgradin linnoitus. Osa linnoituksesta on rakennettu 1700-luvulla tai aiemminkin, osaa taas on entisöity sotien aiheuttamien tuhojen jäljiltä. Sana Kalemegdan tulee turkin kielestä, ja tarkoittaa "niittyä linnoituksen edessä". Puistoalue on todella kaunis, ja sen korkeimmalta kohdalta on hurmaavat näkymät Novi Beogradin (Uusi Belgrad) puolelle, sekä Tonavan ja Savan yhtymäkohtaan. Kalemegdanin alueella on myös muun muassa eläintarha, sotamuseo ja pari kirkkoa. 

Näkymä Kalemegdanilta Novi Beogradin puolelle. Serbiassa käytetään sekä kyrillisiä että latinalaisia aakkosia, mikä näkyy ympäri kaupunkia monissa kylteissä ja ohjeissa. Belgradissa kuitenkin pärjää hyvin vaikkei osaisikaan kyrillistä kirjaimistoa, sillä suuressa osaa kaupunkia käytetään suomalaisille tuttuja aakkosia. Tosin täytyy todeta, ettei kyrillisten aakkosten taitamisesta haittaakaan ollut; monet kadunnimet oli kirjoitettu niillä, joten pääsin tulkkaamaan nimiä nenä kartassa kulkevalle Riikalle! 

Pakollinen turistiselfie 

Belgradin kenties tunnistettavin maamerkki on Victor-patsas Kalemegdanin puistoalueella. Monumentin on luonut taiteilija Ivan Mestrovic Serbian voittojen kunniaksi Balkanin sodan aikaan 1912-1913. Patsas on suunnattu Sremiin päin symboloidakseen Serbian voittoa Itävalta-Unkarin joukkoja vastaan. Ohimennen täytyy mainita, että Serbiassa vieraillessa kannattaa ehdottomasti tutustua maan (ja ylipäätään koko Balkanin) kiehtovaan historiaan, ja reissusta saa paljon enemmän irti! 

Victor ja Riikka katselemassa Belgradin ylle laskeutuvaa aurinkoa 

Yleisesti ottaen Belgradissa vierailu kannatti. Kaupunki on jo kohtuullisen länsimaistunut, mutta siitä pystyy löytäämään itäeurooppalaisia ja balkanilaisia vivahteita. Onneksi myös reissukumppani on sitä laatua, että kaikki mahdolliset kohteet selvitetään etukäteen ja sitten niitä käydään läpi (joskus jopa sellaista tahtia että hitaampaa hirvittää)! Mielestäni erityisesti Kalemegdan oli näkemisen arvoinen. Pakko muuten mainita, Riikka itsekin totesi tänään, että onneksi valitsimme tähän väliin tämmöisen pienen rantabreikin. Jopa hänelle alkaa tulla nähtävyysähky ja pieni väsymys! Kaikki on vaan pakko nähdä ja kokea (=priorisoinnin jalo taito). 

Ainoa reissumme varjopuoli oli etukäteen HostelWorldin kautta varaamamme 7 euroa yöltä maksanut New Hostel Belgrade: paikka oli saanut todella hyvät arvioinnit netissä, mutta todellisuus oli jotain aivan muuta. Huoneet olivat alkeellisia ja sotkuisia, kylpyhuonetta ei oltu siivottu kunnolla ikuisuuksiin ja asiakkaat polttivat estottomasti hostellin sisätiloissa. Lisäksi syy hyviin arvioihin selvisi: hostellin omistaja tarjosi alennusta huoneemme hinnasta, jos annamme hostellille arvosanaksi 10 varaussivustollemme. Tähän voi vaikuttaa erilainen kulttuuri, mutta liiketalouden opiskelijaa lähinnä ärsytti noin kestämättömälle pohjalle rakennettu bisnes. Henkilökunta teki kyllä kaikkensa tehdäksemme vierailustamme mukavan, mutta päädyimme lopulta vaihtamaan hostellia viimeiseksi yöksi. Varasimme viimeisen yön 12 euroa lauantaina maksaneesta (viikolla alkaen 6 euroa) Belgrade Modern Hostellista. Tätä majapaikkaa voin suositella varauksetta: modernit ja siistit tilat ja huoneet, kaunis sisustus ja toimivat oleskelutilat, sekä ystävällinen asiakaspalvelu. Ainoa huono puoli oli keittiön huono varustelutaso, mutta pestopastan tekeminen onnistui myös mikrossa! 

Yöjunassa kohti Zagrebia. Löysimme paikallisesta supermarketista yhtä lempparioluistamme: Hoegaardenia! Serbialaiset oluet olivat muuten todellinen pettymys, maku muistutti useimmissa lähinnä väljähtynyttä Olvia 

Seuraavaksi Riikka pääsee avaamaan sanaisen arkkunsa tämänhetkisestä oleskelupaikastamme: Adrianmeren helmestä Splitistä! 

-Emmi

Pages