Opiskelustressimöykky ja katastrofiajattelu

Minä se oon siitä vekkuli ja tervepäinen tapaus, että alan stressaamaan opiskelujen vuoksi ENNEN KUIN NE OVAT EDES ALKANEET. Tai no, ehkä minä stressaan juuri siksi…

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, olen siirtymässä avoimessa yliopistossa sosiaalityön aineopintojen pariin ja sen siirtymän esteenä on enää vain yksi ainoa arvosana ja siitä riippuva kurssisuoritusmerkintä. Tehtävän, jonka olen palauttanut jo maaliskuun lopussa ja joka on otettu tarkistukseen kaksi ja puoli viikkoa sitten. Olen maailman huonoin, kärsimättömin ja mullekaikkihetinyt-tyyppisin ihminen mitä minkä tahansa asian odottamiseen tulee, joten tämä on yhtä tuskaa ja hammasten kiristystä. Ja niiiiiiiin *pufhh* stressimöykky on valmis syntymään.

Olen tässä onnistunut valvomaan kaksi yötä peräkkäin silmät lautasina vakuuttuneena siitä, että tehtävää ei ehditä arvioida ennen kesä-heinäkuuta (jolloin jään ensin lomalle ja siitä tarkoitus jäädä opintovapaalle aineopintoja pakertamaan) TAI saan kurssista niin huonon arvosanan etten sen vuoksi pääse etenemään aineopintoihin TAI SITTEN NÄMÄ TAPAHTUVAT MOLEMMAT. Aaaaaaaaaaaaaaaaaarghhhhh! Tuokaa nyt joku tänne paperipussi ja diapamia!!!

Kun meininki tosiaan on jo nyt näin, sanalla sanoen, vekkulia niin eihän tässä meinaa malttaa odottaa mitä se varsinainen opiskelu ja opintovapaa tuokaa tullessaan! Saatan olla muutaman kuukauden päästä ihan silleen tosi tasapainoinen, seesteinen ja kaikinpuolin mukava ihminen…(Josta tulikin mieleen, että ehkäpä olisi taas aika muistutella mieleensä ne hengitysharjoitukset avuksi stressiin ja unettomuuteen!)

No joo. Oikeesti minä olen kyllä edelleen tosi tosi innoissani koko opiskelujutusta. Olen vaan niin mahdottoman malttamaton ja ihan kaikessa ajattelussa, oli aihe mikä tahansa, sorrun hyvin herkkään katastrofiajatteluun. (Esimerkiksi Jere ei tule normaaliin aikaan töistä kotiin eikä siihen saa yhteyttä -> Jere on ajanut kolarin ja on joko jossain ojan pohjalla henkihieverissä eikä kukaan ikinä löydä sitä tai sit se on henkihieverissä teholla eikä kukaan löydä MUA ilmoittaakseen taitaitai.)

Et eiiiiiiköhän tämä tästä kunhan nyt vaan nitkahtaisi se ihan viiiiiimeinen askel eteenpäin matkalla kohti opiskelua ja pääsisi tarttumaan tosissaan hommiin. Muilta osin homma alkaa olla plakkarissa – viralliset opintovapaasopparit on tehty ja aikuiskoulutustukihakemuskin on opiskelutodistusta ja postitusta vaille valmis. Phuuuh.

Nou hätä.