Kuinka paljon sinulle itsestäni kertoisin?
Välillä sitä pysähtyy miettimään, että kuinka paljon sitä oikeastaan itsestään kertoo blogissa ja yleisesti somemaailmassa. Olisiko hyvä vetää itselleen jotkin rajat, ja jos olisi, niin missä ne rajat menisivät? Puhunko vain itsestäni, vai onko okei jos väliin (väkisinkin) tipahtelee tiedonmuruja parisuhteeni toisesta osapuolesta? Laitanko kodistamme vain pieniä yksityiskohtakuvia vai kuvaanko koko tönömme vessaa myöten toisten, vieraiden, töllisteltäväksi ja arvosteltavaksi? Mites sitten ajatusmaailmani – avaanko sen muiden luettavaksi sellaisistakin aiheista, jotka voivat olla hyvinkin voimakkaasti keskustelua herättäviä (esimerkiksi politiikka, uskonnot) tai mennä todella syvälle omaan henkilökohtaiseen minuuteeni? Erityisesti tuota jälkimmäistä olen pohdiskellut ja huomannut, että syväluotaavien tekstien julkaiseminen esimerkiksi vapaaehtoisesti lapsettomuudesta, luonteeni ei niin kauniista piirteistä ja ikäkipuilusta ovat hermostuttaneet erityisen paljon. Jännittänyt, jopa pelottanut. Lienee ihan normaalia tuntea noin kun siinä ihan vapaaehtoisesti nostaa syvimmät tuntonsa valokeilaan, ottaa riskin riepotelluksi tulemisesta. Silti olen ”julkaise”-namiskaa painanut ja ainakin tähän saakka säästynyt ilkeilyiltä tai muilta vastaavilta törppöilyiltä.
Olen miettinyt sitäkin, että kumpi tässä oikeastaan on se suurempi kynnys. Tietoisuus siitä, että blogiani lukee tutut ihmiset vai siitä, että täällä käy ihan uppo-outoja tyyppejä? Minä luulen, että minun kohdallani koen jollain tapaa hankalammaksi ne tutut tyypit. Kai sitä ajattelee, että sillä ei ole hitonkaan väliä mitä joku randomi minusta tai minun ajatuksistani ajattelee, mutta kamujen kesken tai työpaikan kahvipöydässä sillä on jo merkitystä. Toisaalta sekin on jännä ilmiö, että blogiin kirjoittaessa minä kuvittelen, että minulla olisi päällä jokin maski. Oikeassa elämässä minulla kuitenkin on melko iso oma reviiri enkä ystävysty helposti – puhun siis oikeasti tärkeistä, isoista ja kipeistä asioista vain harvoille todella läheisille ihmisille. Joutavanpäiväisistä asioista lörpöttelen kyllä sen minkä sylki kerkee suuhun juttua tuoda. Mutta sitten kuitenkin täällä minä voin kirjoitella syntyjä syviäkin, vaikka ne ihan samat ihmiset, joille asioista en muuten puhuisi, voivat sitten lukea ne täältä. Todella eriskummallista ja ristiriitaista.
Ihanneminäni olisi olla rehellinen ja aito. Ehkä minä sitten jollain tapaa toteutan tätä minuuttani blogin kautta. Varmasti jokin suodatin on olemassa senkin suhteen mitä kirjoitan, mutta kuten sanottua, tällaisen kuvitteellisen maskin ja sen tuoman (valheellisen?) turvallisuudentunteen myötä olen blogissani avoimempi mitä oikeassa elämässä. Toivottavasti se ei tule sattumaan omaan nilkkaan.
Missä sinun rajasi menevät vai onko niitä?