Meidän astianpesukone sanoi toissapäivänä poks. Juuri kun olin ladannut sen niin kukkuratäyteen, kun vaan mahdollista, sanonut miehelle heipat, asettunut mukavasti viettämään vapaapäivääni ajatellen kuinka keittiö siistiytyy kuin itsestään, ottanut mukillisen kuumaa kahvia eteeni. Aamun ensimmäisen mukillisen. Niin silloin. Juuri silloin astianpesukone sanoo poks. Ennen ensimmäistäkään hörppyä siitä kahvimukillisesta.

Piip piip piip piip raikaa keittiössä kun astianpesukone piiputtaa kovaa ja korkealta vikakoodi-ilmoitustaan, eikä se saatana mene pois päältä vaikka kuinka pahoinpitelisit painelisit virtanappia. Manuaalia ei löydy yhtään helvetin mistään ja menee hävettävän kauan ennen kuin aivo hoksaa, että lataa se Ikean sivuilta, pässi. Menee myös tovi ennen kuin muistan mikä hemmetti kyseinen aparaatti oli merkiltään. Ja lopulta, lopulta sieltä löytyi oikea kone ja oikea ohje, jolla sen helvetin piipityksen sai lakkaamaan.

Mutta kone jäi krohisemaan ja röhisemään ja kurlaamaan kun virtaa ei saanut katkipoikki kokonaan. Noin kahdeskymmenesviides soittoyritys sai moottoripyöräilevän miehen kiinni (mitä varten se kypäräpuhelinvipstaakkeli on olemassa, kysyn!) ja aaaa. Niin että sulake. Shit, Sherlokki. Lopultakin maailmaan laskeutui suloinen hiljaisuus ja pääsin nauttimaan sen ensimmäisen kahvihörppyni (ja kolmannen tupakan).

Sit oli hyvää aikaa tehdä kiukkuinen päivitys someen, tietenkin.

#elämäonlaiffii #vmp #oispakaljaa #kodinhengetärmyass

Sen jälkeen suuntasin Ikean aspaan chattailemaan, että mistäs saan huoltoukkelin kiinni kun manuaali käskee vikakoodin perusteella näin tekemään. Kaivelin sähköpostin uumenista kolmen vuoden takaiset ostokuitit esiin, juu juu on takuu voimassa. Koneen kyljestä löysin tarvittavat kolme numerorimpsua ja jippii, kymmenen minuutin puhelinjonotuspimpelipompelimusiikin jälkeen pääsin tekemään vikailmoituksen ja huoltoukkelitilauksen. Ukkeli soittelee minulle kuulema joskus, Ok, ei se mitään, hyvä ekun soittelee. Toivottavasti se joskus on silleen niinku aika pian. Sitä ennen mun kuulema kannattaa kuitenkin varmuuden vuoksi putsailla koneen härpäkkeitä ja tsekkailla röörit tukosten varalta, ettei huoltoukkelin tarviis turhaan tulla jos vika onkin siellä. Lupasin toimia näin. Siis sitten kun mies kotiutuu. En tässä kohtaa halunnut lähteä testailemaan takuun lisäksi kotivakuutuksen kattavuutta…

No, mies tuli. Ruuvailtiin ja rykästiin kone pois paikoiltaan. Irroteltiin letkuja, kulki vesi ja ilma vapaasti. Välillä napsautin sulakkeen takaisin päälle, josko kone tokenis? Kurll kurll hörr hörr, sanoi kone edelleen. Kaadettiin koneeseen vettä, jonka poisto imaisi samantien justiinsa poikkeen. Ei siis tukoksia, ongelma on jossain muualla. Huoltoukkelia odottelemaan siiskin. Tai ees sitä puhelua ensin.

Illalla sitten törmäsin tähän näkyyn. Saattoi ruveta huvittamaan…Huvitti nimittäin jo niin paljon, että unohtui jo kaikki ärsytyskin. Huvitti niin paljon, että ihan piti tulla kirjoittamaan postaus näinkin arkisesta aiheesta.

Se, mikä on ihmiselle ongelma, on kissalle vain uusi mahdollisuus – päikkäreille!

Olen aikaisemminkin ollut näille elukoille niin kade. Miettinyt sitä, että mistä sitä löytäisi itselleen moisen zenin, feng shuin ja muut kaverit. Mistä sitä löytäisi sisäisen rauhan, levollisuuden, täydellisen hetkeen tarttumisen. Milloin sitä tajuaisi, että koskaan ei ole väärä aika eikä väärä paikka nauttia elämästä – tai ottaa niitä päikkäreitä (sama asia?). Olen pohtinut asiaa opiskelun merkeissä, olen törmännyt samaan muissakin ahdistusärsytysgraaaaahhhh-hetkissä.

Milloin sitä tajuais, että

it’s K bro, just chill out