Mitkä mahtavat säät sattuneet vapaapäiville! Eilen aurinko paistatteli lämpimästi kirkkaalta taivaalta. Tänään on harmaata, mutta lämpöä riittää. Takin saattoi jättää naulakkoon ja eikun pihan kuopsutus hommiin mars! Vähän saatan jo haaveilla orvokeista. Ja vähän saattoi Jere haaveiluun vastata, että käydään käydään, asiakseen, rouvantekeleelle orvokkeja.

Itsehän hän toi taannoiselta Etelä-Suomen viikonloppureissultaan sukulaisensa pihasta yllätyksenä meille kaksi tammen tainta ja sinivuokkoja, että samalla aaltopituudella tässä ollaan.

Mitään en siis tänä keväänä ole itse kasvatellut eikä mitään ole vielä voinut pihaan istutellakaan. Kasvihuonekin nyyhöttää vielä tyhjänä, uutta elämää odotellen.

Hirveitä ei siis pihassa voinut vielä puuhastella, mutta pienikin saa keväthepuliin taipuvaisen sielun hyrräämään. Viime viikonloppuna Jere kaatoi toissa talvena kuolleen valtavan ison tuohituomen koiratarhan nurkalta. Viime kesä me vielä katseltiin sitä ruskeaa karahkaa, ja nyt sitten kun saimme pihakeinun siirrettyä lumen alta ja tuomen tieltä pois, sai tuomikin lopullisen tappotuomionsa. Jere oli ehtinyt puunrungon ja isoimmat oksankarahkat siivota jo jätekuormaankin, minä tänään haravan kanssa tein loppusipistelyjä. Samalla sipistelin kukkapenkeistä kuolleita varsia ja lehtiä pois, sen verran mitä nyt tässä vaiheessa vielä pystyi. Toinen iso penkki on vielä suurimmalta osin lumen alla.

Kuten sanottua, lunta yhä edelleenkin tontilla riittää. Hirvittävää vauhtia kasat ovat kyllä viime päivinä vajuneetkin, nyt vain lisää lämpöä kiitos!

Haaveilen muuten myös talon maalauksesta, en jaksa sietää tuota likaisen epämääräisen ruskeaa. Haluaisin ihanan kirkkaankeltaisen tönön! Mutta koska nykyinen maalipinta on vielä moitteeton eikä siinä mielessä uudelle maalaukselle ole tarvetta, ei Jereltä ole irronnut kyllä, kyllä, totta kai rakas -sulosäveliä tähän rouvantekeleen toiveeseen. 😀

Yksi hankinta ollaan tulevaa kesää silmällä pitäen ehditty jo tehdä – ihana ihana kaari! Kovastipaljon mielikuvittelen miten siinä tulevana kesänä rehottaa oikein tuuhea ja vihreä portti. Valitsemme todenäköisesti humalaa, sillä se kasvaa (tai ainakin sen pitäisi kasvaa) nopeasti ja runsaasti. Ai ai, haaveeni rehevästä ja rönsyilevästä puutarhasta on jälleen yhden askeleen lähempänä toteutua.

Huomatkaa myös lähes jokaiseen kuvaan survoutuva kuvausassistentti.

Varsin ankeaa ja nuhjuista kokonaisuudessaan on kyllä vielä. Mutta tästä se lähtee taas! Onnellisena tallustelen pitkin tiluksiani ja ilahdun kaikesta, mikä enteilee uutta elämää. Vihreitä piippoja on jo havaittavissa siellä täällä, kaikissa kukkapenkeissä. Raparperi rohkelikkona ensimmäisenä, vieressä myös lipstikka kurkistelee kohti aurinkoa. Talon seinustan vuorenkilvet ovat paljastuneet lumen alta runsaina ja terhakoina.

Loppuun vielä terkut Ahdilta. Kanalassa nautitaan keväästä, ulkona ollaan aamuvarhaisesta iltaan saakka. Ovatpa jo kellistelleet kyljellään, ottaneet aurinkokylpyjä. Eilen aamulla toivottelin iloisena ”huomenta!” kun ajoin kanaset, en niitylle, mutta ihanaan aamuaurinkoon kuitenkin. ”Kruu!”, vastasi minulle Ahti ja vilkaisi sen näköisenä, että ajappa kuule ihan vaan ittes ja kauas. 😀

Tänäänkin ollaan oltu vähän kruu.

Ja nyt hakemaan niitä orvokkeja! Whiiiiiiiiiiiiiiiii!