Pöpelikössä

19.2.2017 popelikossa

Pikkukanalan talvi + eettistä pohdintaa

Hullu kananainen täällä pitkästä aikaa, päivää! Jennajohanna Pirtistään huuteli jo viime vuoden puolella postaustoivetta kanojen talvesta ja tässä se nyt sitten lopultakin tulee. 🙂

Tämä syksy ja talvi on kanojen(kin) kannalta ollut siitä kenkku, että talvi saapui aikaisin. Vuonna 2015 rouvat pällistelivät pihamaalla vielä jouluaaton aattona eikä näin ollen sisälläpitokausi ollut kummoisen pitkä, mutta viime vuoden syksyllä luukut täytyi sulkea jo varhain. Tälläkin hetkellä lumimäärä näyttää siltä ettei kevätulkoiluista voine vielä pitkään pitkään aikaan edes haaveilla. Säiden puolesta olisivat toki voineet pihalla loikkia pitkin talvea (parin asteen pakkanen tuulettomalla säällä ei menoa haittaa), mutta koska lumi on epäilyttävää ja peljoittavaa (symppaan!) niin ulos ei mökistä tulla kuin korkeintaan hätäiseen pyörähtämään.

Minun kannaltani puolestaan tämä kanojen sisälläpito on siitä syystä ollut kenkku, että kesällä parvea vahtimaan hankittu Ahti-kukko on ottanut tehtävänsä vähän turhankin vakavasti. Niin vakavasti, että hyökkäilee perhana vieköön minun ja Jerenkin kintuille. Tästä syystä en itse uskalla hengailla kanakopissa (nyyh, aikaisempina vuosina saatoin istua pitkiäkin aikoja lattialla purujen seassa höpöttelemässä kanoille – meillä oli hyvät keskustelut!) vaan käyn hoitamassa siellä vain pakolliset toimenpiteet. Ja kyllä, oon just niin retee muija, että pelkään lintua, joka yltää minua polveen. Ärrrh. En tiedä mitä tässä keksii kunhan kesä tulee. Aiemmat kiukkuiset kukot meidän taloudessamme ovat muuttuneet hyvin nopeasti kukoksi viinissä, mutta Ahti on ollut ensi hetkistä lähtien niin loistava isäntä kanoille ettei ihan ensimmäisenä haluaisi olla kirvestä terottelemassa.

How you doin’?

Mutta takaisin asiaan. Onneksemme meidän tämän hetkinen parvi on hyvin leppoisa ja tulevat keskenään mainiosti toimeen, joten mökkiin ei ole tarvinnut viritellä sen kummempia piilopaikkoja tai hämykoloja talven ajaksi. Virikkeidenkään puolesta ei ole tarvinnut päätään juuri vaivata. Havunoksia heitin synkeimpään vuodenaikaan purujen sekaan kuopsuteltavaksi, ja salaattikeriä ja sämpylöitä saavat säännöllisesti muutenkin. Niistä riittää puuhaa. Ruokailujen suhteen tarjoillaan samoja juttuja mitä kesäisinkin. Lisänä vaan enemmän vihreää kun eivät sitä nyt luonnosta saa. Samasta syystä löräytellään (milloin muistetaan) juomaveden sekaan ADE-vitamiiniliuosta ja säännöllisen väliajoin annetaan myös raakaa jauhelihaa, jotta saavat riittävästi protskua.

Pitkä talvi varmastikin osaltaan on vaikuttanut siihen, että sulkasatoilut ovat olleet erityisen onnistuneet. Ovat joutuneet kökkimään hämärässä mökissä, joten on ollut aikaa keskittyä olennaiseen. Talven aikana kaikki muut paitsi Pikkukananen ovat vuorollaan näyttäneet siltä kuin olisivat pyörähtäneet muutaman kiekin kuivausrummussa. Tästä samaisesta syystä munahanatkin ovat olleet melko tiukasti kiinni, mutta sen verran on kuitenkin riittänyt, että omavaraisina on pysytty. 😀 Keinonen piti sulkasatonsa tosin jo kesän puolella, kun tipukuumeilunsa jälkeen päätti pudottaa pyrstönsä ja näytti hetken aikaa minikokoiselta emulta.

Varsinaisia resupekkoja kanalassa on kyllä vastassa edelleen, mutta voiton puolella alkaa sulkasatoilut olla kuitenkin. Talviaikaan kanat näyttää muutenkin onnettomilta riepuraasuilta; harjat ja heltat menettävät väriään ja kurtistuvat/lerpahtelevat onnettomiksi nysiksi. Vaan ketäpä ei tämä synkeä vuodenaika kurittaisi…

Pahoittelut epäselvistä kuvista, mrähhh.

Jos kiinnostaa enemmänkin kanojen pitoon ja pikkukanalan perustamiseen liittyvät jutut, niin käy lueskelemassa mun aiemmat tarinoinnit täältä 🙂

Tipukuumeilusta päästäänkin sitten siihen eettiseen pohdintaan, jonka kanssa olen painiskellut aiemminkin. Viime kesänä, kuten joka ikinen kesä, meillä Hertta oli taas hullun tipukuumeen kourissa (Keinosen lisäksi siis) ja tämä oli ensimmäinen kesä, kun estettiin hautomiset tyystin. Se oli todella sydäntä raastavaa aikaa ja kesti viikkotolkulla. Hertta haluaa lapsia, me emme halua lapsia, ja monta viikkoa asiasta väännettiin. Sitä kun itselleen ottaa lemmikkejä niin niille tietenkin haluaa tarjota parhaat mahdolliset olot. Miksi sitten olemme niin julmia, että estämme kanaa toteuttamasta luontaisia tarpeitaan? Siksi, että siivekkäiden pääluku on täynnä.

Okei. Alunperin näitä oli viisi ja enempää ei tule, me päätettiin. Sitten niitä olikin yhtäkkiä kuusi (koska Hertta) ja silloin sitä vasta päätettiinkin, että NYT on pääluku täynnä. No, tällä hetkellä näitä on jo seitsämän (koska jälleen Hertta). Mut hei. NYT on ihan OIKEASTI se pääluku täynnä. Jos annamme Hertan hautoa, niin mitä me niille tipuille tehdään? Kaupaksi, tai edes lahjoitetuksi, niitä on erittäin vaikeaa saada. Kukkopoikia varsinkaan et saa käsistäsi mihinkään. Vaihtoehdoksi jää siis se, että kasvatetaan kotona syksyyn saakka ja laitetaan sitten paistiksi? Ei se sekään mitään kivaa ole.

Ensi kesänä sama ruljanssi on erittäin todennäköisesti taas edessä, enkä oikein tiedä kuinka toimia. Kanan luontaisen käyttäytymisen estäminen on ihan hirveää, sydän siinä särkyy ja kanan on todella paha ja stressaantunut olla. Toisaalta jos kanan antaa hautoa sen pari tipua, joiden elämäntehtävä on tulla paistiksi, niin yhyy? Kesä siinä pidetään hyvänä ja rapsutellaan ja syksyn tullen pakastimeen? Eihän se tipu tosin päiviensä määrää tiedä ja jos elämä on hyvä, vapaa ja ihana (joskin lyhyt) niin onko se sitten niin hirveä asia? Muutoin kuin ihmisen mielestä.

Pssst! Lopuksi vielä jos kanajutut kiinnostaa, niin lue postaus, jossa kerron muutaman hauskan faktan näistä potpottieläimistä! 🙂

Suhteet Sisustus Oma elämä

18.2.2017 popelikossa

Pienet ja helpot keinot keventää syömisiä

Olen nyt parin viikon ajan vetänyt melko tiukkaa ”kevennysdieettiä” (kolmas viikko vielä edessä), sillä oma plössähtänyt olemus alkoi etomaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Olen kuitenkin omavaltaisesti pitänyt myös niitä herkkupäiviä näiden viikkojen aikana, koska olen selkärangaton luuseri olen asettanut tavoitteeksi, sen miljoonannen kerran, koko elämäntavan järkeistämisen – tarkoittaen sitä, että josko nyt lopultakin oppisi syömään säännöllisesti, syömään aamupalaa, ja elämään ylipäänsä siten ettei ruoka ja syöminen ole joko ON tai OFF. Että jos edes arkena osaisi pysytellä kurissa ja nuhteessa ja vapailla sitten ottaa rennommin.

Tämän ”kevennysdieetin” tarkoitus on ollut toisaalta pysäyttää kerralla mässäily ja ahmiminen (tarvitsen alkuun tiukkoja raameja, aikatauluja ja ruokalistoja – ja taidokkaasti rikon niitäkin, joten mikä tilanne olisi jos minulle annettaisiin vapaat kädet?) ja toisaalta toimia myös hyvänä alkubuustina aineenvaihdunnan herättämiseksi ja kertyneiden pöhökilojen hävittämiseksi. Mitä sitten tällaisen keventelyn jälkeen? Sitten kun nenän edessä ei olekaan valmiiksi saneltua listaa siitä mitä saat syödä? No, siihen liittyen ajattelin kirjoittaa tällaisen itselleni hyväksi havaitun listan pienistä ja helposti toteutettavasti jutuista, joiden avulla päivittäisestä syömisestä saa karsittua turhia kaloreita ja myös estettyä nälkäraivon (nälkäraivoisena niitä turhia kaloreita ahmii sitten aika monta). Josko nämä näin ylöskirjoitettuna muistuisi itselle paremmin mieleen niinä heikkoinakin hetkinä, joita eittämättä vastaan tulee kuitenkin.

– Suunnittele viikon, tai edes muutaman päivän, ruokalista etukäteen. Hahaa! Kuulostan ihan hemmetin tylsältä, ehkä vähän työläältäkin, mutta suunnittelu vähentää heräteostoksia ja auttaa ruokailujen monipuolisuudessa.

– Kirjoita ostoslista suunnittelemasi ruokalistan mukaisesti ja osta useamman päivän ruokatarpeet kerralla. Pitäydy siinä ostoslistassa! Mitä harvemmin käyt kaupassa, sitä vähemmän kiusauksia koukata karkki/jäätelö/sipsi/olut/minkätahansamussunmussunhyllyn kautta. Samoin kun kotoa löytyy valmiiksi suunniteltujen terveellisten ruokien tarpeet, niin sitä todennäköisimmin ne myös toteuttaa – varsinkin jos sinne kaappiin ei myöskään ole eksynyt esim. paketillista jaffakeksejä tai hapankorppuja, joilla kuittaa päivällisen. (Toistan: pitäydy siinä ostoslistassa!)

– Älä missään herran nimessä mene IKINÄ kauppaan nälkäisenä. Nälkäisenä nappaa ensimmäisenä vastaan tulevan donitsin tai kolmioleivän ja parsakaalit saa jäädä parsailemaan ihan keskenään.

– Älä myöskään mene kauppaan liian kylläisenä. Silloin ei oikein tee mieli mitään ja/tai jaksa ajatella ruuanlaittoa, ja vaikka ostoslista olisikin mukana niin vaarana on ettei sitä noudata (njäää en jaksa/njää en tarvii) – nälän yllättäessä kotona ei sitten olekaan mitään järjellistä laitettavaa ja kas, pitseria on yllättävän lähellä.

– Ole orava. Jemmaile pähkinöitä tai vaikka protskupatukoita käsilaukkuun, auton hansikaslokeroon, työpaikan vaatekaappiin, mihin vaan. Nämä toimivat hyvin hätävaravälipaloina nautittavaksi ennen nälkäkiukun suurhyökkäystä, ja täten siis estävät sortumasta johonkin nappaan-tän-nyt-vaan-nopeesti-tästä-munkkeihin. Itse en välitä protskupatukoista ja kuljettaisin mieluummin mukanani vaikka hedelmää. Siinä vaan on se ongelma, että tällä kultakalan muistilla laukun pohjalta saattaa jonain päivänä löytyä kurtistunut musta jokin, joka muistuttaa etäisesti omenaa, mutta saattoi olla myös appelsiini.

– Leivän päälle riittää ihan vaan leikkele TAI juusto sekä kasa kasviksia. Molempia ei tarvii tällätä samalle leivälle. Levitettäkään ei välttämättä tarvitse ollenkaan! Alkuun voi hieman kuivakalta maistua, mutta yllättävän nopeasti siihen tottuu eikä levitettä sitten enää kaipaakaan. Leipää ei myöskään tarvii mussuttaa joka aterialla, eikä sillä varsinkaan korvata aterioita (siihen sorrun usein.) Leipänä itse suosin jälkiuunileipää, nammm…

– Paistamiseen ja ruuanlaittoon oliiviöljyä. Jauhelihaa paistaessa ei tartte mitään, lihassa itsessään on rasvaa riittävästi. Samoin jos salaatteihin kaipaa soossia lisäksi niin mieluummin itse oliiviöljyyn tehty mausteseos kuin valmiit salaattikastikkeet.

– Jätä maustetut jugurtit kaupan hyllyyn ja mausta sen sijaan jugurtit itse hedelmillä ja/tai marjoilla. Sokeria ei tarvitse lisätä.

– Pastat ja riisit tummina versioina. Ja kuka hei ihan oikeesti tarvii perunaa? No okei, muussina joskus, mut muuten? Maailma on täynnä vihanneksia, juureksia, kasviksia, rehuja!

– ja niistä puheen ollen, satokausikalenteri! Tätä ideaa en ole aiemmin toteuttanut, mutta jatkossa aion. Satokausikalenteria hyväksikäyttäen löytää varmasti uusia ideoita ja ahaa-elämyksiä siitä, että sieltä kaupan kasvislaareista löytyy muutakin kuin porkkanaa.

– Syö ihan oikeesti säännöllisesti. Jos vaikka just sillon kahvitauolla ei tuntuskaan siltä, että oisi tarvetta syödä, niin nappaa silti se aiemmin suunnittelemasi välipala kahvin kaveriksi. Takaan ja alleviivaan, että se nälkä sieltä nimittäin tulee ja jos välistä on jäänyt se pikkusnacki ottamatta, niin varsinainen ateria onkin sitten kaikkea muuta kuin pikku.

– Nauti elämästä. Pidä herkkupäiviä, mässää sydämesi kyllyydestä. Kukaan ei jaksa eikä viitsi jos koko elämä on yhtä sääntöä, kieltoa ja suorittamista.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo