Heitteille jätetty
Jere lähti viikonlopuksi Pietariin. En tarkalleen tiedä mitä sinne tekemään, mutta lupasi tuoda minulle punkkua, joten olen asian kanssa täysin fine.
Vaikkakin tämä heitteillejättö tapahtui sopivasti samaan aikaan eilen kun pakkasmittari kipusikapusi kiitettäviin -29 lukemiin. Noo pönttiksissä on pöhissyt tulet, rapussa pöhissyt lämminilmapuhallin ettei putket kosaha ja hanat olen jättänyt tip-tip-tippumaan vettä, kanalassa pöhisee sähköpatterit ja näytti eilen jopa kymppiplussaa (hei vaan sähköyhtiön äijät, pus pus!) ja karvaset elikot on mökissä sisällä. Ja minä olen päässyt pöhisemään töihin autokyydillä, kiitos naapuriavun.
Viimeksi kun marraskuussa Jere jätti minut heitteille tapahtui jänniä. Se tunne kun laitat oven perässäsi kiinni ja tajuat, että toinen avain on sisällä ja toinen Ruotsissa. Coolisti silloin poltin tupakan loppuun ( = viestittelin hätäpäissäni Jerelle ja soitin paniikkipuhelun isäpuolelle) ja läksin yövuoroon. Töissä pohdiskelin, että kerta se on ensimmäinenkin kun omaan kotiinsa joutuu murtautumaan.
Tämän hetkisen heitteillejättötilanteen myötä en ole onnistunut sankaroimaan moista, mutta eilen ehkä mursin oikean jalan ukkovarpaani. Tai en mä tiedä onko se murtunut, mutta tovin joutui istumaan lattialla laskemassa tähtiä ja lausumassa saatanoita. Pirun kippee se ainaki on, könkkäsen kun vanaha mummo. (Mummo hangessa kaiken hyvän lisäksi! Pakkaset lauhtui ja nyt sit tulee lunta ja vähän lisää lunta. En aio kolata.)
Ehkä mua ei pitäs jättää yksin?
Tai jos jätetään, niin mieluusti viettäisin aikani näin:
Joskin todellisuudessa habitukseni vastaa ehkä tätä. Hetki kun Pikkunen tajusi, että koira on viidettä päivää putkeen sisällä.
