Olen aina ollut yöpöllö, pennusta asti. Lapsena ja vielä nuorenakin yöpöllöilyä piti kurissa vanhemmat kun oli säännölliset nukkumaanmenoajat eikä viikonloppuaamuisinkaan voinut vötkelehtää ihan loputtomiin, joten rytmi pysyi edes jotakuinkin tasaisena ja hyvänä. Teininä ja siitä sitten vanhempana kun lähdin omilleni 17-vuotiaana onkin meikäläisen vuorokausirytmi jätetty herran haltuun. En voi sille mitään, että piristyn iltaa ja yötä kohti ja siitä johtuen aamuherätykset ( = ennen puoltapäivää…) on minulle yhtä tuskaa.

Eihän tässä muuten mitään ongelmaa olisi, mutta kun ympäröivä maailma elelee ihan päinvastaisessa rytmissä. Muistan silloin kun en vielä ollut säännöllisessä työelämässä tai kun olin työtön tai lomilla – parhaimmassa (vai pahimmassa?) tapauksessa jouduin laittamaan herätyskellon soimaan, jotta ehdin käymään virastoissa ja pikkukaupoissa asioilla ennen niiden sulkeutumista. Vastaavasti samaan aikaan ärsyynnyin siitä kun kerrostalossa ei voinut imuroida tai pestä pyykkiä keskellä yötä, juuri minun virkeimpään aikaani!

Nyt kun töitä tekee säännöllisesti on sisäisestä rytmistäni muotoutunut ihan oikea ongelma, eikä kolmivuorotyö varsinaisesti ainakaan auta asiassa. Vapailla ja lomilla rytmini kääntyy ”automaattisesti” yöpöllöilyksi ja yövuorojen jälkeinen rytmin kääntö takaisin tavantallaajien tahtiin on ihan oma taiteenlajinsa. Usein en viimeisen yön jälkeen mene ollenkaan nukkumaan vaan valvon iltaan saakka, haaveena kääntää rytmi kertarytinällä – harvoin siinä kuitenkaan onnistuen, seuraavana päivänä peiton alta ei ihmisten aikaan halua nousta sen enempää kuin koskaan muulloinkaan. Vuorotyön iltavuoro-aamuvuoroyhdistelmien kohdalla on myös enemmän sääntö kuin poikkeus, että haahuilen töihin tunnin parin yöunien jälkeen. Eipä sillä, olen aiemminkin ollut ilmiömäinen valvoja (jossain vaiheessa se oli kaveripiirissä jo yleinen vitsinaihekin kun valvottuja tunteja oli takana jo puoltoista vuorokautta ja minä vielä porskutin mukana ihan okei) ja kykenen hoitamaan työni vähilläkin unilla.

Tai kykenin. Nyt alkaa huomaamaan, ettei mitä tahansa loputtomiin jaksa ja viimeistään iltapäivällä käyn enää puolella pytyllä. Kotonakin olisi ihan kiva olla työpäivän jälkeen (tai ennen työpäivää, iltavuorot menee poikkeuksetta niin, että herään suunnilleen tuntia ennen kuin on jo pakko lähteä töihin) muutakin kuin kiukkuinen väsynyt rätti. En esimerkiksi tällä hetkellä edes tiedä missä mahdollisesti meidän lumikola on (täällä on jo täys talvi), en edes muista milloin viimeksi olisin kantanut uunipuita sisään ja kanojen oloistakin minulla on vain toisen käden tietoa kun itse ei jaksa edes sinne asti. Hiphei mikä osallistuva ja vastuun jakava puolisko!

Oman mausteensa tähän univammaisuuteen tuo sitten nukahtamisongelmat ja ne ovat nyt tämän hetkinen suurin ahdistuksen aihe. Minulla on ollut nukahtamisongelmia pitkin elämääni säännöllisen epäsäännöllisesti ja siihenkin olen tavallaan aiemmin tottunut, koska vastaavasti unen saatuani olen pystynyt nukkumaan valehtelematta minkään häiritsemättä tuntitolkulla (valvomisen lisäksi olen ilmiömäinen nukkuja). Nyt nämäkin ongelmat ovat ryöstäytyneet käsistä ja viime viikolla melkein jo itkua tihrustin asiasta Jerelle. En kertakaikkiaan osaa enää nukahtaa kuin vasta tuntien pyöriskelyn jälkeen. Kun tämä on toistunut tarpeeksi pitkään alkaa koko nukkumaan meno jo ahdistaa ja tadaa, oravanpyörä on valmis. Ahdistaa jo niin paljon, että sitä melkein jo skippaa koko sänkyyn menemisen ajatuksella ei se uni tuu kuitenkaan. Eilen nämä ongelmat niin sanoakseni nousivat jo uudelle levelille, kun en enää yövuorojen välissäkään osannut nukkua! Erittäin epätyypillistä minulle (ja voitte uskoa miten ahdistus taas maksimoitui lisää), sillä olen aina pitänyt nimenomaan yövuoroja vahvuutenani oman sisäisen rytmini ja kykyni nukkua milloin tahansa vuoksi. Toivottavasti tämä oli vaan jokin outo yksittäistapaus eikä mikään uusi toistuva jännittävä lisä muutenkin uniasioiden vuoksi hajoavaan päähäni.

En varsinaisesti hae tällä postauksella apuja ja niksejä uni/nukahtamisongelmien voittamiseksi, koska olen todennäköisesti jo kuullut kaiken. Lähinnä tämä saa nyt toimia turhauman oksennuspaikkana.

Sen verran näistä nikseistä ja vinkeistä kuitenkin, että on olemassa kolme juttua joita jääräpäisesti en suostu toteuttamaan:

– Kahvin pois jättäminen. Never! Sen verran olen kuitenkin joustanut itseni kanssa etten juo enää viiden-kuuden jälkeen illalla kahvia.

– Ei puhelimen räpläystä/sometusta/jaadijaa ennen nukkumaan menoa. Pah! Minulla on ollut uniongelmia iät ja ajat ennen älypuhelimiakin ja muita hapatuksia, joten en usko niiden pois jättämisen tuovan autuutta ja onnea.

– Alkoholin pois jättäminen. Nöynöy. Juon oluen tai lasillisen viiniä (ja vapailla hömppäpömppähiprakatkin) jos tekee mieli. Siitäkin huolimatta, että joidenkin tutkimusten mukaan alkoholi voi vaikuttaa unen laatuun. Hei kamoon, mulle kelpaa ö-luokan laatukin jos sinne uneen saakka edes pääsen!

Vastaavasti näitä kahta asiaa olen pohtinut kokeilevani:

– Melatoniini. En tiedä mikä päänsisäinen ja typerä negatiivinen asenne mulla on pilleripurkkia kohtaan, mut hei…jos ne auttaa, niin miksi ei? Joten kysymys; auttaaks ne?

– Äänikirjat. Korvanapit korviin ja joku kivaääninen tyyppi kertomaan mulle iltasatua. Auttaskohan keskittymään, rentoutumaan ja jopa nukahtamaankin? En ole koskaan kokeillut. Mitään rentoutusjuttuja ja valaskalan ääntelyjä on turha mulle ehdotella. Keskittymiskykyni on muutenkin kuin oravalla, niin jo valmiiksi ahdistuneena ja pää kierroksilla on ihan turha ihmeitä odotella. Nukkumaan mennessä kun muutenkin päässä jauhaa arkiset asiat, tulevaisuuden asiat tai vaihtoehtoisesti aivot heittää jonkun vuosikausia sitten tapahtuneen mitättömän jutun silmille, joka sitten hävettää tai jotain. Tai sitten alan käydä päässäni läpi ihan randomeita tilanteita itseni ja jonkun kanssa (joita ei ole koskaan tapahtunut eikä varmasti tule tapahtumaankaan) keksien vuoropuheluita ja tunnetiloja ja parhaimmassa tapauksessa lukuisia vaihtoehtoisia loppuja kyseisille tilanteille. Jajajajaja. Niin että siinäpä loiskahtelet aalto rantakiviin tai huojut niitynkukkanen tuulessa.

Blaaarggghhh. Nyt mulla alkoi kymmenen päivän loma eikä muuten hetkeäkään liian aikaisin. Joskohan jotain tolkkua löytyisi tähän pääkupoliin.