Minäminäminä 16×3

Just nyt kun minulla ei ole mitään painavaa sanottavaa mistään (hahah, ikään kuin kovin usein muutenkaan olisi) ja elämässä ei tapahdu mitään jännittävän mullistavaa ja syksy on muutenkin ihan blargh, niin voinkin puhua lempiaiheestani; minusta. Tässäpä siis 16×3 faktaa siitä mitä mun napani ympärillä ja korvieni välissä liikkuu.

3 asiaa, joista pidän…

–        Kahvista. Ihan sama mikä merkki tai miten se on valmistettu, kunhan se on vahvaa, sitä on saatavilla ja sitä on riittävästi (paljon). Juon kahvini mustana, siihen ei pidä lisättävän mitään ylimääräisiä härpäkkeitä. (Paitsi joskus loraus jotain kahvilikööriä on ihan ok, hah.)

–        Yksinolosta ja hiljaisuudesta. Viihdyn parhaiten yksin, ahdistun isoissa ihmisjoukoissa. Joskus (usein) yksikin ihminen minun lisäkseni on liikaa. En myöskään kuuntele koskaan kotona musiikkia (paitsi hiprakkapäissäni) eikä meillä ole esimerkiksi televisiota, joka huutaisi päivät olohuoneen nurkassa ihan vaan olemassa olonsa ilosta. Nautin eräjormailusta Jeren kanssa. Silloin voimme olla hiljaa yhdessä, tulehen tuijottelijoita.

–        Kissoista. Ehkä maailman vmäisimpiä lemmikkejä, ja juuri siksi maailman parhaita. Kissanomistajat ymmärtävät. Meillä on myös koira, mutta kissoilla on se suurin paikka minun sydämessäni.

3 asiaa, joista en pidä…

–        Teestä. Tee on maailman suurin huijaus. Rakastan teen tuoksua, erityisesti kaikkien maustettujen ihanuuksien. Voisin nuuhkutella kaupan teeosastolla ikuisuuksia. Joskus sitten hurahdan ostamaan jotain iiiiihanan tuoksuista ja lilluttelen sitä onnessani kuumassa vedessä, odottaen tuoksun perusteella jotain tosi tosi nannaa tajunnanräjäytystä. En opi koskaan. Lopputulos on joka kerta mukillinen hyväntuoksuista, mutta mautonta kuumaa vettä ja paha mieli. (Irtoteet, haudutus ja muut blah blah blah jutut voitte unohtaa, en kaipaa tähän ketään teenörttiä nyt valistamaan, kiitos. 😀 ) Poikkeuksena kun on flunssa tai muuten kipeä, silloin juon teetä. Ei silloinkaan tee maistu sen kummemmalta, mutta jotain outoa lohtua se tuo.

–        Aamuista. Siis sellaisista aamuista kun on pakko herätä aikaisin (= ennen puoltapäivää). Olen aina ollut ilta/yöihminen ja pirtsakoissa aamuihmisissä on jotain epäilyttävää. Toisaalta pidän niistä aamutunneista kun itse on valvonut koko yön ja maailma alkaa hiljakseen herätä.

–        Epärehellisyydestä. No joo, tää on aika perus. Mutta arvostan rehellisyyttä itsessäni ja muissa. Mieluummin suorasanainen mulkku kuin hymyn taakse kätkeytyvä kaksinaamaisuus.

13557685_660563310757333_544050492573565402_n.jpg

3 asiaa, jotka tein viikonloppuna…

Tämä viikonloppu on toki vielä kesken, mutta varmuudella voin sanoa sen sisältäneen/tulevan sisältämään:

–        Töitä.

–        Netflixiä.

–        Punaviiniä.

3 asiaa, jotka osaan…

–        Vältellä epäkiinnostavia asioita. Opiskelutehtävien deadlinet hengittelee niskaan tai kodissa vallitsee kaaos, mutta juuri silloin mun mielestäni on paljon tärkeämpää esimerkiksi siivota kuiva-ainekaappi, värikoodata kirjat hyllyyn tai napsia lukuisia selfietä ja jakaa niitä somessa.

–        Pomottaa. Opiskeluaikaan ryhmätehtävissä ja työelämässä tiimijutuissa minä olen hyvin herkkään se, joka ottaa (tai ainakin pyrkii ottamaan) roolikseen pomon. Suunnittelen, delegoin tehtäviä ja organisoin systeemin sujuvaksi mielelläni. Muistan kuinka kouluun haun yhteydessä pällitesteissä minua kuvattiin hivenen hyökkääväksi.

–       Puolustaa itseäni ja/tai omiani. Hyökkäys (tarkoitan tässä lähinnä henkistä sellaista, esim. oikeuksien polkemista tai muita mulkkupäitä ja räyhänhenkiä) minua tai ystäviäni kohtaan herättää sisältäni leijonaemon (ja joskus myös kalauttaa itsesuojeluvaiston kanveesiin).

3 asiaa, joita en osaa…

–        Käsityöt. Hädintuskin erotan sukkapuikkoa virkkuukoukusta ja ompelukone on aivan käsittämätön mysteerivempele. Vihasin käsityötunteja yläasteella, eikä kiinnostusta opetella ole tänäkään päivänä. Jere kiinnittää irronneet napit ja hänen veljensä lyhentää farkkujeni lahkeet. Näin on hyvä. 😀

–        Paistaa lettuja tai kauniita kananmunia. En tiiä, paistinpannulla tapahtuu aina jotain mystistä.

–        Olla hiljaa mitä mielipiteisiin tulee. Kysyttiin tai ei, niin täältä paukkuu.

3 asiaa, jotka haluaisin osata…

–        Lentää. 😀

–        Laulaa, soittaa jotain instrumenttia tai tanssia. Kaikilla noilla saroilla olen täydellisen lahjaton. En omaa lauluääntä enkä minkäänlaista rytmitajua. Nämä seikat eivät tosin aina minua estä laulamasta tai tanssimasta siitä huolimatta. 😀

–        Kokata ja leipoa paremmin. Unelmissani haluaisin olla sellainen 50-luvun ämörikkalainen kotirouva, joka tuoksuu pullalta ja pyöräyttää sunnuntaipaistit noin vain sukkelaan. Samanaikaisesti toki jokainen hiussuortuva olisi päässä huolitellusti, huulipunaa ei olisi hampaista (haluaisin btw osata käyttää myös huulipunaa) ja koti olisi aina tip top.

DSC_0107 (2).JPG

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä…

–        Mainitsinko jo opiskelutehtävien deadlinesta…

–        Lopettaa tupakointi. (Never gonna happen.)

–        Pohdiskella vakavasti tarttenko oikeesti syksyn aikana kehooni keräämääni rasvakerrosta talvella vai tarttisko asialle tehdä jotain.

3 asiaa, joita stressaan…

–        Deadline, deadline, deadline.

–        Opiskelun ja työn yhdistäminen. Ensi vuonna voisi oikeasti olla aika tehdä päätöksiä ja stressaan sitä, että onko minulla rohkeutta, aikaa ja varaa lähteä toteuttamaan unelmiani.

–        En keksi tähän kolmatta, tällä hetkellä nuita kahta lukuun ottamatta fiilis ja elämä on aika seesteistä.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan…

–        Nukkuminen. Nukkuminen on syömisen ohessa parasta maailmassa.

–        Eräjormailu. Metsään ja korpikuusen kannon alle janoaa mieli, pahimpaan pulaan auttaa myös kesämökkeröinen. Jo yksi yö maailmaa karussa nostaa mielialaa ja rentouttaa suunnattomasti.

–        Kissan silittely tai ihan vaan nukkuvan kissan tuijottelu. Mikään ei ole suloisempaa kuin unessa tuhiseva kissa tai kyljessä huriseva silkkinen karvapallo.

DSC_0004.JPG

3 asiaa, joista puhun usein…

–        Minä, minun, minulle, minusta.

–        Tällä hetkellä tuo opiskelusta haaveilu pulpahtelee puheissa usein.

–        Ööööhhh, en tiedä kolmatta joka toistuisi usein ja aina? Minusta tuntuu, että puhua pälpätän koko ajan jotain ihan mistä tahansa, en vain jostain tietystä asiasta. 😀

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle…

–        Lötköpötkölököhousut kotona, aina.

–        Farkut ihmisten ilmoilla. Olen farkkukansalainen.

–        Ihan sama kunhan se on tumma. (Okei, kesäaikaan olen alkanut lipsua tästä ja kaapistani löytyy yllättävän värikkäitäkin vaihtoehtoja.)

3 asiaa, joita en pue päälleni…

–        Poolokauluspaidat tai muut puserot, joissa on vähänkään tiukka kaulaosa. Jopa huivit/kaulaliinat ahdistaa, vaikka ne pyöräyttäisi hyvin löyhästi kaulaan (mutta talvella pakko pitää, yhh.)

–        Mitään eläinkuosia.

–        Yöasua.

IMG_20160322_124513.jpg

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia…

–        Ajokortti. (Toinen never gonna happen -juttu.)

–        Lisää rahaa.

–        Rikkaimurin. 😀

3 asiaa, joista unelmoin…

–        No se opiskelu.

–        Se, että voisin asua talvet jossain Etelä-Euroopassa maanpaossa lunta, moskaa, räntää, kylmyyttä ja pimeyttä.

–        Lottovoitosta. (Asiaa saattaisi auttaa jos joskus muistaisi lototakin.)

IMG_20160307_113345.jpg

3 asiaa, joita pelkään…

–        Korkeat paikat.

–        Käärmeet.

–        Pimeä.

3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa…

 –        Että löytäisin jostain sitä rohkeutta ja viisautta toteuttaakin niitä unelmiani ainaisen jahkailun ja (yli)analysoinnin sijaan.

–        Loma ois hirveen kiva. (Joulukuu, tuu jo!)

–        Kasa paistettua pekonia minulle, kiitos.

Hehee, tämän postauksen tekeminen oli hauskaa. Tuli mieleen ihan yläasteajat, jolloin kavereiden kesken pyöriteltiin slämyjä ja muita vastaavia. Harrastinpa tuolloin jossain määrin myös swappausta, iiiks mikä nostalgiaryöppy tällaisestä nousikaan mieleen… 🙂

Suhteet Oma elämä Mieli Höpsöä

Luonteen vahvuudesta ja kovuudesta

Olen saanut ja saan usein kuulla olevani luonteeltani vahva, tähän usein myös liitetään sana kova. Samankaltaisia analyyseja (ja ”analyyseja”, riippuen siitä minkä sorttisen testin pariin on eksynyt) tippuu erilaisista luonnetta ja ominaisuuksia mittaavista testeistä joita tylsyyspäissään tulee klikkailtua – vastauksina mm. suorittajaa, vartijaa, perfektionistia ja niin edelleen (ja jos joku uskoo horoskooppeihin, niin kuorrutetaan tämä nyt vielä neitsyen varsin pikkutarkalla, järjestelmällisellä ja sääntöjä rakastavalla ja niuholla luonteella).

Mutta mitä ihmettä on olla vahva? Millainen on luonteeltansa vahva ihminen?

Esimerkkejä elämästäni:

Isäni kuollessa tapaturmaisesti järkytyin toki ensin, mutta sitten napsahti tunteet syrjään, toiminta esiin –moodi päälle. Lyhyen sairaslomani käytin tehokkaasti – tyhjensin isäni asuntoa, käytännöllisesti ja järkevästi heittäen kaiken turhan mäkeen suuremmin tunteilematta, säästäen vain valokuva-albumit, omat hänelle lapsena kirjoittamani kirjeet ja fleecetakin, jota isäni käytti käydessään tupakalla (jostain syystä koin sen säästämisen tärkeäksi). Siinä meni poikki ja pinoon koko hänen maallinen omaisuutensa. Vahvana, tunteeni halliten järjestelin ja organisoin asunnon tyhjennyksen, siivouksen ja valmis. Asia hoidettu, homma selvä, jatketaan eteenpäin. Edes hautajaisissa ei kyyneltä valunut (koska vahva ihminen ei murru) eikä maailmaa raastavia, silmiä ja naamaa itkusta kipeäksi puistattavia tunteenpurkauksia ole ilmennyt sen jälkeenkään. Ei, vaikka välillä tuntuu, että ikävä repii rintalastan rikki. Onko se vahvuutta? Onko vahvuutta pysyä toimintakykyisenä, luhistumatta, oli tilanne mikä tahansa?

Entä onko se vahvuutta, että tykittää elämäänsä eteenpäin nojaten enemmän järkeen kuin tunteeseen? Jos näin on, niin okei, sitten olen vahva. Tässä on vain sellainen jännä kääntöpuoli. Minun tapauksessani kun tämä järkeensä ja käytännöllisyyteen nojaava tyyppi nojaa niihin sitten ihan kaikissa tilanteissa. Ei saa jäädä tuleen makaamaan, ei pidä antaa tunteille valtaa, jatka aina eteenpäin, älä nyyhkytä tai varsinkaan ole mikään säälittävä muista riippuvainen ihmisraunio. Elämäni aikana eteen tulleet erot parisuhteista? Aha, okei. No sattuuhan se vitusti, mutta erotaan nyt sitten. Hyvää loppuelämää sulle ja mulla onkin kohta jo uusi mato koukussa, en mä nyt tätä jää suremaan. Entäs nykyisessä parisuhteessa eteen tullut järisyttävä kriisi, joka oli erittäin lähellä johtaa eroon? Silloin lamaannuin muutamaksi päiväksi sohvan nurkkaan, myönnän, mutta silti aivoni askartelivat koko ajan varmuuden vuoksi käytännön asioiden parissa mitä täytyy hoitaa jos tulee ero. (Onneksi ei tullut, silloin ehkä tämäkin vahva ihminen olisi katkennut, ainakin heti sen jälkeen kun konkreettiset asiat olisi järjestelty.) Tai entäs pienemmät ja isommat riidat perheen ja läheisten kanssa, ylipäänsä ihmissuhdekarikot? Hah, elämä jatkuu, selkä suoraksi ja tossua toisen eteen. Tätä tietynlaista minulle ominaista järkiperäisyyttä ja voimakkaasti ratkaisukeskeistä luonnettani sivusinkin jo aiemmassa postauksessani ”opettelen sanomaan ei”, hieman eri näkökulmasta vain.

14686247_715800531900277_1007634498_n.jpg

Kuulostan äärimmäisen viehättävältä ihmiseltä, eikö totta? Kova voin myöntää olevani ja ehkä sitä ulkopuolisetkin minussa erheellisesti vahvuudeksi luulevat. Ehkä jossain määrin myös hampaita kalisuttavan tunnekylmä, jos niikseen tulee. Mutta en vahva. Vahvuutta mielestäni on, ettei tarvitse pitää naamiota. Vahvuutta on, että uskaltaa antaa itselleen luvan ensin luhistua ja sitten nousta sieltä raunioista uudelleen jaloilleen. Vahvuutta on uskaltaa antaa itsestään muille enemmän kuin tarkkaan valikoidut palat – vahvuutta on elää järjellä ja tunteella tasapuolisesti.

Jostain syystä tämän postauksen julkaiseminen jännitti minua lähestulkoon yhtä paljon kun kirjoitukseni siitä etten halua lapsia. Ehkä siksi, että tässäkin mennään taas vähän syvemmälle omaan mieleen kuin et moi mitäs sulle kuuluu. Olen miettinyt sitäkin, että kuinka paljon ylipäänsä itsestäni haluan blogimaailmassa paljastaa kun ”oikeassa” elämässäkin se todellinen minä aukenee vain harvoille (muuten kyllä oon yks lärppätäti ja somemaailman ylikuluttaja eikä kellekään oo varmasti epäselvää mitä kanat tänään duunas tai mitä meillä syödään tai mikä taas vituttaa). Voi olla, että kirjoittamisen kautta tulen jatkossakin pohtimaan asioita itsessäni hieman syvällisemmin aika ajoin, muina aikoina lörpöttelen yhtä joutavia kuin muutenkin. 😀 Jollain hassulla tavalla tämä tuntuu anonyymimmalta kuin oikeesti asioista puhuminen, vaikka tututkin tätä kai käy lukemassa + useat ihan uppo-oudot tyypit. Mulla on kuvitteellinen näppismaski. 😀

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä