Pieniä suuria onnellisuushetkiä
Minun elämäni ei ole kovinkaan jännittävä. Siihen ei sisälly kiireisiä lounastreffejä, kopisevia korkoja, ei matkustusta maailman ääriin tai itsensä voittamista jossain extremelajeissa, ei fitnesstreenejä eikä dieettejä, ei huikeita ihmissuhdekoukeroita tai muutakaan mainittavaa draamaa. Kalenterini ei täyty zumballa, humpalla, ei lasten hammaslääkärikäynneillä, ei työelämän neuvotteluilla ja kokouksilla eikä ravintoloiden avajaiskutsuilla (tai no, millään kutsuilla).
Sitä vastoin kalenterissani saattaa olla merkintöjä, kuten ”pese kylppäri”, ”juo viiniä Jarnon kanssa”, ”raparperipiirakka!” tai ”Suomi-Tshekki klo. 21.15″. Sellaista kaikkea tärkeää. Samoin elämääni sisältyy karvainen sohva, umpisolmussa oleva kengännauha toisessa vaelluskengässä, ikuisesti hukassa oleva huulirasva, tyynyn viereen melkein-oksentava kissa (huomenta, rakas!), juurikasvu, paikalleen asennusta odottavat peuran pään muotoiset pyyhekoukut vessaan, viaton luottamus siihen, että voin aamulla jättää ulko-oven auki, jotta tuntematon huoltomies pääsee katsomaan astianpesukonettamme meidän ollessa töissä (hän kysyi lukitseeko oven sitten lähtiessään, kyllä kiitos!), neilikkakimppu keittiön pöydällä ja pönttöuunin lämmitys vielä toukokuun viimeisenä päivänä.
Lisäksi elämääni on kuulunut viime päivinä seuraavanlaisia pieniä suuria asioita…
Heitin talviturkkini mökkijokeen viime lauantaina. Anoppi usutti, ja minähän en häviä! Enkä varsinkaan anopille. Oltiin kahdestaan yötä mökillä. Juotiin viiniä, siirryttiin tuolien kanssa sitä mukaa kun aurinkokin siirtyi, paistettiin makkaraa nuotiolla, luettiin horoskooppikirjaa ja naurettiin yhteneväisyyksille, puhuttiin tärkeitä.
Kukkapenkeissä tapahtuu paljon kasvamisjuttuja. Toisaalta jonkin verran on myös joutunut otsa huolikurtussa katselemaan, lähteekö? Lähdethän? Koivuihin on lopultakin poksahdelleet hiirenkorvat, ja ympärille on yhtäkkiä saapunut vihreys.
Auringonkukkia
Kävimme elokuvissa, se oli ihan jees. Elokuva (Pirates of the Caribbean) itsessään oli hienoinen pettymys, mutta onnellistuin hauskoista kakkuloista nenällä ja karkkipussista kourassa. Ei liene tarpeen kertoa, että käyn elokuvissa harmittavan harvoin?
Leffasta kotiin palatessa pysähdyimme ihmettelemään pelloilla keikistelevää ja hetken päästä kirmailevaa kaurista, sekä upeaa kurkipariskuntaa. Tänään työmatkalla puolestaan piti pysähtyä ihastelemaan sateenkaarta ja keltaisena loistavaa sänkipeltoa.
Finnair yllätti, ja maksaa meille sittenkin korvauksia mönkään menneestä lennosta. Minä oon silleen vähän nahjus ja pessimisti, huiskautan vaan kädellä ja totean, että njäääh ne mitään korvaa. Onneks Jere puolestaan on jäärä, joka jaksaa käydä sähköpostivaihtoa ja tökkiä oikeuksiensa perään. Kannatti näköjään olla, sillä saamme valita joko 500€ rahaa tai 700€ arvoisen lahjakortin Finskille. Jeij! Vakuutusyhtiön päätöksiä muilta osin persiölle keikahtaneista lennoista ja hotellikuluista ootellaan yhä…
Huomenna on minun viimeinen työpäivä. Nyt se hetki on ihan oikeasti tässä, kun haave alkaa muuttua todeksi. Mieli täyttyy haikeudella, kutkuttavalla jännityksellä, odotuksella ja ylpeydestä itsestä.
Kuten sanottua, mun elämä ei ole kovinkaan jännittävä. Mut kiva se on, hirveen kiva!