Saksalainen mutalammikossa ja muita erätarinoita [osa 2]

Jatko-osa Lonkero viinilasissa ja muita erätarinoita -postaukselle, silvuplee.

Tänään on ollut laiskanpulskea päivä. Laiska ja pulskea. Jos en ole syönyt tai pötkötellyt, niin vähintään olen miettinyt syömistä ja pötköttelyä. Olen myös syönyt JA pötkötellyt samanaikaisesti.

Sain onneksi välillä itseni uloskin. Ulos, vaikka päivä oli ankean harmaa ja pilvet roikkuivat synkkinä. Pulskeita nekin. Harmaita ja raskaita. Mutta tänään ei tuullut eikä vihmonut räntää, joten ei ollut riittävää syytä jäädä muhinoimaan mariannejen ja kirjojen kanssa. Onneksi lähdin.

Oli nimittäin kivaa, siitäkin huolimatta ettei fiilis ollut ihan niin satasella mukana kuin viimeksi. Ainoa miinus (ja okei, myös pieni naurunpyrskähdys) kun Riki humpsahti jään läpi jokeen. Ei ei, mitään hätää ei ollut, erittäin matala kohta. Mutta se mutavelli mihin se humpsahti. Kaunis valkoinen lumenpinta sai päälleen ruskean pisaramaalauksen kun Riki pörhisteli ja ravisteli turkkinsa ojennukseen. Vielä pitkänkin taaperruksen jälkeen Riki jätti lumivalkoon mutaisia jälkiä. Ei ole jätkällä asiaa tänään sänkyyn. Mutta sai raksujensa kanssa haukisopan jämät lohdukkeeksi.

En tiedä mikä minua tänään näin väsyttää. Ehkä suloinen joutilaisuus? Kun ei tarvitse eikä pidä tai täydy.

Olen lukenut kaksi kirjaa kahden päivän aikana. Sain punaviiniäkin eilen, kuitenkin. Söin aamulla puuroa (kyllä! minä! mutta nuo valmispussihässäkät ovat yllättävän hyviä) joka oli maustettu omena-kanelilla ja jonka lisäksi hukutin itsetehtyyn omenahilloon. Makeutta tasapainottamaan heitettiin lisäksi pannulle pekonit ja oikeesti onnellisten kanojen munat.

Iltapäivällä päivä alkoi kirkastua. Pilvet siirtyi. Neljältä taivaalle piirtyi terävä kapea kuunsirppi. Pakkanen kiristyy iltaa ja yötä kohti mennessä.

Meitä ei haittaa. Nyt on hyvä.