Someähky ja katkennut ajatuksenvirta

Siis joo. Kun on huimaa viidettä päivää päivittämättä instaa ja blogia, niin hiipii jo ahdistus ja pakokauhu. Sitä alkaa ajatella, että mikä minua vaivaa? Olenko näin tylsä? Onko elämäni niin mitäänsanomatonta ettei saa someen tuutattua edes yhtä kuvaa? Entä jos kaikki unohtaa minut jos en kirjoita blogiin mitään? LAKKAANKO OLEMASTA?!

Niin. Viidettä päivää. Siis kyllä sitä voipi olla ihminen pöljä. Oiskohan joskus hyvä laittaa ihan tarkoituksella kaikki viestimet tauolle? Ehkä? Tai en tiedä, sekoaisinko ilman facea, instaa, blogia? Onhan se nyt aivan järjetöntä tuntea huonoa omaatuntoa (!!) ja ahdistusta (!!!!) siitä jos menee monta (viisi) päivää ilman, että maailma saa tietää mitä söin tänään, miltä naamavärkkini näyttää, minkä värinen tulppaani minulla on pöydällä (joka tosin on tällä hetkellä nuupahtanut krysanteemi) tai miten hellantelttusensöpöinen kissa on taas tänään.

Vaan kyllä, näin kävi. Olen kärsinyt someähkystä nyt jo jonkun aikaa. Erittäin laiskasti olen jaksanut seurata muiden kuulumisia ja kuvia, ja vielä laiskemmin olen viitsinyt päivittää omiani. Ajatuksenvirta on katkennut niin kuvaamisen kuin kirjoittamisenkin suhteen. Haluaisin kyllä kirjoittaa, mutta tuntuu, ettei mikään nyt oikein inspiroi. Ei löydy aihetta pitempään tekstiin, ei oikein sanoja edes kuvatekstiksi.

Nyt sitten ajattelin katkaista tämän putken niin instan puolella kuin tässäkin tällaisella kunhan vaan joutavalla. Ihan siitäkin syystä, että ”tauon” venyessä liian pitkäksi on uudestaan aloittaminen aina vain hankalampaa ja hankalampaa. Ja vaikka tämä miten pöljää oliskin, niin on tämä myös kivaa!

”Kruuu?”, sanoi Ahti ja rouvat potpotteli omia tärkeitä kanantehtäviään. Rakastan näitä keväisiä aamuja.

Jospa se rakkaus näihin hölinöihinkin taas löytyisi pian.