Toivepostaus, osa 1 – omat kanat

Minulle heitettiin toivetta postauksesta, jossa silleen ihan vaatimattomasti kertoisin kaiken oman kanalan perustamisesta. Mielellänihän minä, hullu kananainen, potpoteistani ja niiden pitämisestä selostan. Mutta kaiken kertominen on jokseenkin laaja käsite, joten päätin yhden postauksen sijaan jakaa aiheen kahtia; tässä kerron oleellisimpia asioita siitä mitä kanojen hankkimiseen ja niistä huolehtimiseen liittyy ja myöhemmin teen oman postauksensa kanalan rakentamisesta. Saattaa olla hieman nurinkurista lähteä selvittämään asioita tässä järjestyksessä, mutta toisaalta hyvä kai se on tietää millaiseen rumbaan sitä on lähdössä ennen kuin alkaa intopiukeena sitä omaa kanalaansa perustamaan.

Ensisijaisen tärkeää, oli sitten hankkimassa kesäkanoja tai kanoja ympäri vuoden pitoon, on tutustua Eviran vaatimuksiin. Ei ole merkitystä onko kanoja yksi vai viisi ja kuinka kauan ne tontillasi viipottavat – ohjeistukset ja vaatimukset pätevät kaikkiin. Täältä löytyy hyvä muistilista ja ohjeistus! Toisekseen, kun kuitenkin elävistä olennoista puhutaan, on tärkeää hankkia paljon tietoa kanojen hoitoon ja pitoon liittyen ennen kuin niitä oikeasti itselleen hankkii. Itse olen saanut paljon hyvää tietoa Helena Telkänrannan kirjasta kanojen maailma sekä siipikarjaharrastajien keskustelupalstalta. Munanetti -ryhmä löytyy myös facebookista. Sinne otetaan avosylin vastaan uusia harrastajia eikä niin tyhmää kysymystä ole etteikö sitä tuolla ihanassa porukassa uskaltaisi kysyä.

Sitten kun päätät hankkia kanoja, niin hanki monta. Kana on parvieläin ja onneton yksin. Kerralla on siis hankittava vähintään kaksi kanaa (mutta voin luvata, että se ei tule jäämään siihen…ei ehkä edes neljään…tai aika moneen 😀 ). Kukkoja puolestaan voi pienessä parvessa olla korkeintaan yksi, muuten tulee ruumiita. Meillä on ollut kanoja vuodesta 2013 saakka, vaihtelevalla pääluvulla. Aloitimme neljällä kanalla ja kukolla, nyt kanoja potpottelee kuusi. Alkuperäisestä parvesta on jäljellä kolme aikuista kanaa, kolme nuorempaa on omista tipuista kasvatettuja. Kaikki kanat eivät haudo (sellaisia kanoja toivoisimme itsellekin…), mutta meidän Hertta on yks vauvakuumeinen pöhelö joka kesä ja kahdesti on saanut tahtonsa läpi. Erittäin hyvin on haudonnan hoitanut ja tipuset kasvattanut. Tipun kasvatus- ja hoitoasiat ovatkin sitten taas oma lukunsa, mutta keskityn tässä postauksessa ihan vaan näihin aikuisiin kavereihin.

Meidän kukko, eli Ahti, on järjestysnumeroltaan neljäs. Heti näin alkuun siis pelottelen kaikki kanoista haaveilevat ikävillä asioilla – kukot ei aina ole ihan niin kamalan lutuisia ja meillä niiden suhteen on käynyt vissiin vähän kehnompi tuuri ja kirvesterapiaa on jouduttu antamaan (mies hyvällä ruokahalulla syönyt paistit, minä olen nynnyherkkis enkä pysty). Tähän siis myös varauduttava mikäli kukon haluaa parveensa. Itse väitän omaan kokemukseen ja kirjatietoon nojaten, että parvi tarvitsee kukon ollakseen onnellinen parvi. Olemme eläneet tovin ilman ja parven hierarkia meni aivan sekaisin – kanat kiusasivat toisiaan, meininki oli kiukkuista ja levotonta ja lopulta Martta kuvitteli olevansa kukko. Aikamme katselimme huonosti voivaa parvea ja teimme päätöksen, hankimme tänä kesänä uuden kukon. Tulimme siis siihen tulokseen, että ennemmin vaikka lyhyen (mutta onnellisen) elämän elävä kukko kuin koko ajan riitaisa parvi. Päätös oli hyvä, Ahti laittoi akkalauman kuriin heti ensi hetkistä lähtien ja sopuisaa parvea on suloista seurata. Ennen kukon hankintaa toki kannattaa tiedustella naapureiden mielipiteitä mikäli niitä siinä ihan lähistöllä asuu. Aamukolmelta rääkyvä kukko ei välttämättä ilahduta ihan kaikkia, vaikka omaan korvaan se toki onkin yhtä sulosointua ja maalaisromantiikkaa parhaimmillaan! :D

Kaks kaakattajaa!

Kummityttö kylässä :)

Munintaansa aloittelevan nuorikon ensimmäiset tekeleet ovat jotain käsittämättömän suloisia! :D

Kanalan rakentamiseen ihan alusta alkaen kirjoitan tosiaan ihan omassa postauksessaan ja siihen postaukseen sisällytän orsiin, kulkureitteihin, pesiin, ilmanvaihtoon, lämmitykseen, kuivikkeisiin yms. liittyvät asiat. Tässä postauksessa voisin kuitenkin käydä hieman läpi sitä, että millaista irtainta roinaa kanalaan tarvitaan ja mites niitä sitten ruokitaan.

Ruoka-astioina meidän pienellä parvellamme on ihan vaan tavalliset pesuvadit tai muut vastaavat kipot ja kapot ja mökissä on myös roikkuva ulkolintujen ruokintaan tarkoitettu astia. Kanat ovat kovia sotkemaan, joten roikkuvat ja/tai seinään kiinnitettävät telineet ovat hyviä. Pesuvateihin viemme kotiruokien jämät. Kanat ovat kaikkiruokaisia, pikku velociraptorimme ovat saaneet mm. joulukinkun jämät raadeltavakseen. Raakaa jauhelihaa syötämme myös aika-ajoin ja makaroni on ehdotonta lempparia – voin kertoa, että keitetty spagetti nokassaan kavereitaan karkuun juokseva kana on hulvaton näky. Herkkuhetkiin rusinat on pop, kädestä syötettynä. Pihamaata myllätessämme me molemmat kiikutamme innoissamme maasta löydetyt kastemadot kanoille ja kukkapenkistä kitketyt vesiheinät kantaa kanoille naapurikin… :D Toki on muistettava, että isoissa määrin ei saa suolaista antaa ja mm. raaka sipuli, avokado ja raparperi ovat ehdottomasti kiellettyjä. Roikkuviin astioihin puolestaan laitamme rehua (käytämme puolitiivistettä). Näiden lisäksi viskomme maahan kauranjyviä. Myös salaatit, hedelmät, leivänjämät ja muut ei-kosteat-ruuat viskomme maahan – kanat rakastavat kuoputtamista ja suuri osa päivästä kuluu ruokaa etsien. Kun ruuat eivät ole helposti kupista saatavilla on pitkin pihaa/mökin lattiaa herkkujen etsimisessä kanoille myös hyvää virikettä. Huomioitavaa on myös ruokakuppien riittävä määrä – on aivan satavarmaa, että ruuasta nahistellaan ja tästä syystä ruuan jakaminen moneen eri pisteeseen ehkäisee tällaista käyttäytymistä.

Vesiastioihin pätee samat jutut. Ne on sijoitettava niin ettei kanat niitä pääse sotkemaan ja niin, että jokaisen on mahdollista päästä juomaan. Kanat juovat yllättävän paljon eivätkä kestä kovinkaan kauan ilman vettä, joten puhdasta raikasta vettä on oltava aina tarjolla. Pesuvati ei ole kaikista paras ratkaisu, netistä löytyy erilaisia juoma-automaatteja kanoille. Kaikista helpoiten puhtaana pidettävä olisi varmaan nipallinen juoma-automaatti, mutta meidän kanat eivät ole hoksanneet sen ideaa…

Ruuansäilytys on myös tärkeä asia huomioida. Siellä missä on ruokaa irrallaan ja helposti saatavilla, siellä on myös hiiriä tai pahimmassa tapauksessa rottia. Jos siis säilyttää kanojen rehuja ja jyviä ulkovarastoissa olisi niiden hyvä olla metallisissa kannellisissa astioissa. Olenpa kuullut jonkun valjastaneen käytöstä poistetun arkkupakastimenkin ruuansäilytyskäyttöön. (Meitä) fiksummat kanojen pitäjät pitäisivät myös tarhan siistinä siivoten sieltä päivittäin ruokien jämät pois. Meillä ei (koputetaas puuta…) ole jyrsimöitä näkynyt. Tämä osaltaan voi selittyä myös sillä, että naapurustossa liikkuu paljon kissoja vapaana.

Kuvissa taustalla näkyy juoma-astia, joka on meillä hyväksi havaittu. Juoma-astia on pöllin päällä ettei roskaannu niin herkästi, lisäksi astia on sijoitettu siten, että sen ympärillä pääsee liikkumaan = joka puolelta pääsee juomaan

Ruuan ja veden lisäksi kanoilla on oltava koko ajan tarjolla kalkkia ja karkeaa hiekkaa/hienoa soraa syötäväksi. Kalkkia, joko ostokalkkia tai murskattuja kananmunankuoria, kana tarvitsee kananmunankuoren muodostamiseen. Kalkki voi olla tarjolla jossain omassa astiassaan, sitä ei tarvitse sekoittaa ruuan sekaan sillä kana osaa itse arvioida milloin sitä tarvitsee syödä ja minkä verran. Karkeaa hiekkaa/hienoa soraa kana puolestaan tarvitsee syömänsä ruuan hienontamiseen. Sora siis päätyy kivipiiraan. Myös soraa pidetään tarjolla jatkuvasti omassa astiassaan.

Virikkeet ovat tärkeitä, erityisesti talvisin. Kesällä kanoilla riittää puuhaa kun saa olla tarhassa ja meillä saavat juosta irtikin pitkin pihamaata (ja kukkapenkkejä…). Mutta talviaikaan, kun elintila rajoittuu pieneen mökkiin, on virikkeet ehdottoman tärkeät. Tylsistyessään kun menee hermot kenellä tahansa ja siitä seuraa ongelmakäyttäytymistä – kanat eivät ole tässä poikkeus. Parasta virikettä on totta kai kaikki syötävä. Kokonaiset hedelmät, kaalit ja muut antavat paljon tekemistä. Kokonaiset olki- ja heinäpaalit (huom! ilman naruja!) tuovat paljon lystiä ja riemua kun ne saa potkia ja levitellä pitkin mökkiä. Samoin pienemmän ruuan, kuten vaikka niiden jyvien, viskominen lattioille ruokakupin sijaan antaa puuhaa pitkäksi aikaa. Lyhyesti sanottuna siis kaikki toiminta missä kana pääsee toteuttamaan luonnollisia tarpeitaan, eli nokkimaan ja kuopimaan, on jee. Aktiivisimmillaan kanat on aamuaikaan eli siihen kannattaa ajoittaa myös ruokinta ja virikkeet.

Meidän kaunis-Veera teininä virikesalaatin kimpussa

Ja tällainen kaunokainen hänestä kasvoi…she’s a lady!

Kanat pitävät sulkapeitteestään huolta toki sukimalla, mutta myös kylpemällä. Kylpeminen on itseasiassa kanalle myös henkisesti tärkeää ja käyttäytymistarve – jos kana ei pääse säännöllisesti kylpemään sen stressitaso nousee. Olemme ”eristäneet” ulkotarhaan oman spa-osaston, jossa on hienoa hiekkaa. Mieluiten kana käyttää kylpemiseen esimerkiksi kuivaa multaa, turvetta, kutterin purua tai hyvin pehmeää hietaa. Kanojen kylpemisen seuraaminen on hauskaa! Ne kaivautuvat syviin monttuihin kieriskelemään, usein kaikki yhtäaikaa ja nurkkaus näyttää siltä kuin sinne olisi viskattu kasa räjähtäneitä höyhentyynyjä. Lisäämme hiekkaan myös tuhkaa uuninpesistä – se on luonnon oma desinfiointiaine ja auttaa ennaltaehkäisemään kaikenmaailman öttiäisiä. Talveksi ostin ison matalan muoviastian mökkiin sisälle ja siihen laitoimme hienonhienoa hiekkaa ajatuksena, että pääsevät pitämään itsestään huolta myös talviaikaan. Hitot se kuitenkaan kelvannut, kylpivät puruissa. Pöh! :D Kesällä meidän kanat ottavat myös ”aurinkokylpyjä”. Kanalan seinustalle paistaa lämpimästi aurinko ja siellä ne onnessaan köllöttelevät kyljellään, nostavat oikein siiven sivulle, että aurinko pääsee mukavasti vatsaa lämmittämään. Ei oo yks tai kaks kertaa kun olen säikähtänyt, että nyt on henki pois kun ihan raatona siellä makaavat – höh, arskaa vaan on rouvat olleet ottamassa! :D

Jos kanat saavat elää luonnollisen valoisuusrytmin mukaan (valaistusasiaa enemmän toisessa postauksessa) niin ne pitävät sulkasatoa talviaikaan. Tällöin myös muninta hiipuu/loppuu, kana käyttää energiansa uuden sulkapeitteen kasvatukseen. Talviaikaan siis meidän kanalastamme löytyy läjä hirvittävän rumia resupekkoja ja munahanatkin ovat visusti kiinni. Mutta niin sen kuuluu mennäkkin. Pyrimme siihen, että kanamme saisivat elää mahdollisimman luonnonmukaisesti. :)

Kaikenkaikkiaan kanojen pito on mielettömän ihanaa, rentouttavaa ja hauskaa puuhaa. Kesällä niiden puuhastelua voi seurailla pitkiäkin aikoja tylsistymättä – koko ajan on joku homma käynnissä. Kesällä myös hoito on helppoa, tarvitsee lähinnä huolehtia ruuasta/juomasta ja munien keräämisestä. Talvella vaatii sitten tietenkin enemmän kun mökki liikaantuu nopeammin, lämmöstä, ilmanvaihdosta ja valosta on huolehdittava ja niistä virikkeistä. Kovilla pakkasilla myös sähköyhtiön äijät hieroo karvaisia käsiään yhteen kun kanalan patteri huutaa punaisena. Voin siis sanoa, että omat munat eivät todellakaan tule halvaksi! Mutta niiden makuun kun pääsee niin ”kaupan munilla” ei tee enää yhtään mitään. Keltuainen on oikeasti keltainen, koostumus on kiinteämpi, leivonnassa esimerkiksi marenkia saa lähes kun vaan näyttää vatkainta ja olenpa kuullut ettei koskaan ole saanut yhtä kuohkeaa kakkupohjaa kuin meidän munista. Äärimmäisen isona plussana vielä se, että enää ei tarvitse tukea tehotuotantoa ja sitä kautta kanojen huonoja oloja. Me like! :)

”VMP!”, totesi Keinonen kun tehotuotannosta kuuli

Toivottavasti tästä postauksesta oli iloa ja tarpeellista tietoa kanoista haaveileville. Saa kysellä jos unohdin kertoa jotain oleellista tai jos joku juttu kaipaa tarkennusta, vastailen mielelläni! Mutta lisää tärkeetä asiaa kanojen hyvistä oloista ja miten ne järjestetään tulossa tosiaan sitten myöhemmin kunhan paneudun niihin kanalan rakennusasioihin. :)