Wannabe-martta säilöö
Me ollaan asuttu omakotitalossa jo vuosia. Ensin vuokralla pari vuotta, sitten omassa vuodesta 2014. Kerrostalossa asuessa liitin vielä omakotiasumiseen sellaisia höttöisiä ajatuksia, että sitten kun pääsen omaan taloon niin minusta tulee oikea pullantuoksuinen ehtoisa emäntä, ehtymätön niksipirkka, oikee marttojen martta. Että sitten sitä leivotaan ja tehdään ruokaa paljon itse, hyödynnetään luonnonantimia niin kasviksissa kuin lihassakin, kasvatetaan itse, säliötään, hillotaan, mehustetaan.
Öhhöm. Aina ei kaikki mene ihan niin kuin haaveilee. No siis joo, onhan meillä toooosi paljon toteutunutkin näitä ajatuksia; kanoja on meillä ollut vuodesta 2013, vuokratalossa asuessa pidettiin pientä kasvimaata ja tähän omaan hankittiin tänä kesänä kasvihuone (kasvimaalle ei tällä tontilla ole oikein järkevää paikkaa, mutta ensi kesälle olen varovasti kasvulaatikoita mietiskellyt…). Mutta muilta osin? Emmie tiiä, oon aika hyvin osannu vältellä sitä ehtoisan emännän roolia satunnaisia hairahduksia lukuunottamatta…
Mut tänä syksynä sit marttailu lähti ihan lapasesta! Siis aiiiiivan lapasesta. Siihen nähden, että aikaisempina vuosina olen kerran saanut keitetyksi omenahilloa ja kertaalleen kuivattua lipstikkaa, on tämä syksy ollut oikea marttailun ja ituhippeilyn riemuvoitto. Pakkaseen on ryöpätty pikkupussillinen nokkosta ja muutama pussukka itse kasvatettua pinaattia ja raparperia. Pakkaseen unohtuneista rakkaudella säilötyistä vuodelta miekka olleista karviaisista on tehty hilloa ja tämän vuoden sadosta mies keitteli mehua. Mehua olisi tarkoitus keitellä myös omenoista kunhan ne tuolla anoppilassa kypsyy.
Miehen idea oli myös oli myös hyödyntää tontilla kasvavia pihlajoita ja testimielessä tein sitten muutaman purkillisen pihlajanmarjahyytelöä. Kuulemani mukaan marjojen pakastaminen ennen hillottamista veisi niistä pahimman kirpeyden mennessään. Tein niin, mutta koska vertailupohjaa ei ole niin en osaa sanoa pitääkö vinkki paikkansa. Yllättävän hyvää hyytelöstä kuitenkin tuli, pakko myöntää, että olin hieman ennakkoluuloinen…
Marjoista noin muuten marttailu uloittui siihen asti, että hain mustikat itse metsästä. Ne pakastin sellaisinaan. Mansikat ja vadelmat ostin rahalla, puolukoita meille ilmaantui sankollinen simsalabim mun vanhemmilta. :D Niistä keittelin hilloa myöskin ja yksi purkillinen on jo tuhottukin, mmmm!
Olen aikas huikean ylpeä ja yllättynyt itsestäni ja tänä syksynä löytyneestä sisäisestä pienestä martastani. Kiva on jo nyt kellarin hyllyjä katsella, vielä kun sinne omppumehupullot saadaan. Vielä puuttus vaapukkahillo, että voisi olla oman elämänsä muumimamma!