RV 11 kuulumisia

Moi taas!<3 Ajattelin vähän jakaa omia ajatuksia ja oireita viime viikon ajalta nyt, kun rv 11 (10+0 – 10+6) on ohi.

Pahoinvointi on alkanut pikkuhiljaa helpottaa, enkä enää oksenna joka aamu 😀 Mieliala on pääosin positiivinen ja odottava, mutta kuitenkin hieman stressaantunut ja ahdistunut.

Kokeilin kuunnella sydänääniä dopplerilla, kun viikkoja oli 10+5. Äänet löytyivät yllättävän helposti, ja mieli rauhottui heti. Nt-ultraan on vielä melkein kaksi viikkoa, enkä jaksaisi enää odottaa sinne..

Eilen otin kuvia, joilla ajattelin julkistaa raskauden ultran jälkeen tai sitten, kun tuntuu oikealta ajalta.

Olen aivan rakastunut tähän pikkutyyppiin, nyt jo <3

…………………………………………………………………………………………………………………..

Perhe Oma elämä Raskaus ja synnytys Vanhemmuus

Kaiken alku

Moi kaikille! Tuntuu aika hurjalta aloittaa blogin kirjoittaminen, mutta ajattelin, että ois mukava jakaa omia kokemuksia, ja samalla saada hyviä muistoja itselle.

Tosiaan olen 17-vuotias opiskelija, joka näiden tietojen mukaan on saamassa esikoisensa tammikuussa 2023. Raskautuminen oli meille täysin yllätys, eikä siis suunniteltu. Alkushokin jälkeen asia on kuitenkin ollut iloinen ja ihana kaikinpuolin.

Perheille ollaan jo kerrottu, sekä lähimmille kavereille, mutta kuitenkaan ei vielä haluta julkistaa tietoa sosiaalisessa mediassa, kaikkien tiedettäväksi.

Ultrassa on käyty, silloin viikkoja piti olla 10+3. Jännitin tätä ultraa ihan kauheasti, sillä pelkäsin tuulimunan tai keskeytyneen keskenmenon mahdollisuutta. Kaikki oli kuitenkin hyvin, pikkuinen vastasi tällöin viikkoja 9+5. Itku siinä tuli, kun kuuli sykkeen, ja näki kun kaveri heilutteli raajojaan:)

Nyt on menossa viikot 10+4. Verikokeessa jo käyty, nt-ultra noin kahden viikon päästä. Nyt joutuu seuraavaksi sinne saakka jännittämään. Dopplerin kyllä tilasin, en ole vielä kokeillut saisko ääniä jo kuulumaan.

…………………………………………………………………………………………………………………..

Perhe Oma elämä