Ladataan...

Olen nyt kirjoittanut muutamia juttuja naisiin kohdistuvista ulkonäköpaineista ja koska kirjoitan omasta näkövinkkelistäni, kirjoituksissani painopiste on usein kehopositiivisuudessa tai ainakin siihen pyrkimisessä. Itselleni se tietenkin tarkoittaa itseni hyväksymistä kaikkine kiloineni ja mikä tärkeintä, itseni näkemistä juurikin naisena, ihmisenä, eikä kiloina. Siksi kirjoittaessani kehopositiivisuudesta unohdan usein - tai koen jokseenkin tarpeettomaksi - mainita erikseen, että positiivisuus ja itsensä hyväksyminen on jokaisen ihmisen etuoikeus, eikä ole pelkästään painoon liittyvä asia. 

Näin naistenpäivän kunniaksi haluaisin sanoa vielä erikseen, että jokainen nainen ansaitsee tulla hyväksytyksi ja arvostetuksi omana itsenään.  Haluan myös muistuttaa, että kehopositiivisuus ei ole vastakkainasettelua, puolustuksen puheenvuoro tai hyökkäys hoikkia naisia vastaan. Se ei ole epäterveellisten elämäntapojen ylistämistä tai oikeuttamista, eikä se ole vastarintaliike fitness-buumille. Se on vain ja ainoastaan itsensä hyväksymistä ja rakastamista niin, että kaikki itseensä ja esimerkiksi kehoonsa vaikuttavat teot tapahtuvat rakkaudesta ja huolenpidosta, eivätkä itseinhon ja vihan kautta. Se on oman itsensä parhaana ystävänä toimimista. 

Ei ole väärää tapaa olla nainen. En haluaisi sanoa, että jokainen nainen on kaunis tai muuta vastaavaa kliseetä, koska tiedän, että kauneus ei ole itseisarvo eikä naisen tarvitse olla kaunis ollakseen nainen. Kauneus on laaja käsite, se on paljon enemmän kuin sisäinen kauneus tai naistenlehtien tarjoama käsitys kauneudesta tai jokin abstrakti kauneus, jonka löydät tuijotettuasi tuntikausia jotakin täysin käsittämätöntä maalausta.

Jokainen nainen on kuitenkin riittävä omana itsenään ja jokainen voi löytää itsestään sen oman voimavaran, jota kehittää ja vaalia. Se voi olla ulkonäköön, kroppaan, älyyn, osaamiseen, äitiyteen, työhön, intohimoon tai mihin tahansa liittyvä asia tai vaikka kaikki edellä mainitut. Pahin asia, mitä me itsellemme  ja toisillemme voimme mielestäni tehdä, on elää "mitä muutkin tästä ajattelevat"-vankilassa tai edistää sitä ajattelutapaa päivittelemällä muiden valintoja - kyllä sinäkin kehtaat, pystyt ja voit, anna mennä vaan! Itse en ainakaan halua elää jossakin lokerossa, jossa ei ole juurikaan liikkumavaraa. 

Naisen kuuluu nostattaa tehokkaasti verenpainettani. Olen kuullut itse tuota paljon jo lapsuudestani lähtien. Mikä tahansa määritelmä tuon aloituksen jälkeen seuraakin, sille ei kannata antaa juurikaan painoarvoa. Omassa elämässäni lause yleensä meni kutakuinkin näin: naisen kuuluu olla hoikka ja huoliteltu.

Kapinoin teininä tuota lausetta vastaan pukeutumalla ylisuuriin huppareihin ja kulkemalla enemmän tai vähemmän laitapuolen kulkijan näköisenä äitini kauhuksi. Ja söin salaa irtokarkkeja. Vasta paljon myöhemmin löysin oman tapani olla nainen, jossa esimerkiksi laittautuminen ja turhamaiset asiat tapahtuvat sen vuoksi, että ne tuntuvat minusta hyvältä ja kivalta. Ei sen takia, että niin kuuluisi tehdä. 

Naisen ei kuulu olla mitään muuta, kuin mitä hän itse on tai haluaa olla. Naiseus ei ole yhtä kuin pitkät hiukset, isot rinnat tai mekko. Kukaan ei ole enempi tai vähempi nainen, oli hän kurvikas tai laiha, pitkä ja roteva kehonrakentaja tai pullantuoksuinen kodinhengetär. Tähän väliin mahtuu myös lukematon määrä erilaisia tapoja olla nainen, eikä yksikään ole toista huonompi. 

Kuka sitten luo näitä määritelmiä ja käsityksiä? Yhteiskunta, viihdeteollisuus, mainonta, miehet vai me itse, naiset?

Yksi asia on varma. Vertailulla ja arvostelulla, itsensä ja muiden, luomme ilmapiirin, jossa nainen ei ainakaan voi kokea olevansa hyvä sellaisenaan. Jokainen nainen on varmasti törmännyt tähän ilmiöön, jossa naisten kesken muiden naisten ulkonäköä tai valintoja arvostellaan ja ihmetellään. Itsekin olen tähän syyllistynyt. Miksi me tehdään niin? Onko kyse kateudesta tai omasta epävarmuudesta? 

Kun hyväksymme itsemme, voimme heittää moiset epävarmuudet romukoppaan. Voisimme kehua toisiamme lisää, ehdottomasti! Kehumisen lisäksi hyvä tapa katkaista negatiivisuuden kierre on yksiselitteisesti lopettaa itsensä ja muiden vertailu ja arvostelu ja keskittyä positiivisiin puoliimme.

Hyvää itsetuntoa ei saavuta lyttäämällä muita. Naisina voisimme tukea ja rohkaista toisiamme enemmän, rikkoa yhdessä rajoja ja hyväksyä naiseus jokaisessa sellaisenaan. Voisimme ihailla toisiamme vailla kateutta ja kehua aidosti, yrittämättä pönkittää omaa itsetuntoamme vähättelemällä toisen olemusta tai saavutuksia. Voisimme oppia toisiltamme sen sijaan, että olisimme tietävinämme jo kaikesta kaiken. Voisimme antaa toinen toisillemme enemmän mahdollisuuksia ja toimia yhdessä, eikä pelätä kilpailua ja pyrkiä "yksin huipulle".

Naisten menestys ei ole muilta naisilta pois, päinvastoin. Monet naiset ovat avanneet meille ovia ja toimineet edelläkävijöinä ja suunnan näyttäjinä. Voisimme lopettaa kyräilyn ja keskittyä siihen, mitä haluamme omassa elämässämme saavuttaa. Meissä on voimaa!

Toivotan ihanille naisille oikein antoisaa naistenpäivää ♡

♡: Alexandra

 

 

Ladataan...

Maaliskuu etenee jo hyvää vauhtia ja kesään on vain muutama kuukausi aikaa. Vielä ehtii, kesäkuntoon nimittäin! 

Yllätyyys! 

Kesä tulee, olit kunnossa tai et. Ja mitä jos et ole? No, ei sille mitään mahda. Olet varmaan sitten kotona, kun muut nauttivat Suomen lämpimistä keleistä jossakin Yyterin dyyneillä tai Hernesaaren bilerannalla. Mitäpä sitä ulos, kun ei ole kesäkunnossa. Haloo! Ei käy. 

Niin. Minua vähän ärsyttää se ainainen mantra siitä, kuinka vielä ehtii. Eihän niitä joulukilojakaan vielä tiristetty ja nyt pitäisi jo olla bikinikunnossa, saada se kauan haluttu bikinivartalo. Minulla on bikinit ja viimeisimmän tiedon mukaan myös vartalo. Vielä kun saisimme Suomeen ne kesäkelit, minuun voi törmätä jossakin rannalla kaikkien sääntöjen vastaisesti uimapuvussa.

Viime kesänä kävimme Espoossa Sorvalammella polskimassa, eikä kanssauimareille ainakaan minun mielestäni tapahtunut mitään kamalan peruuttamatonta, vaikken ollut silloinkaan naistenlehtien mainostamassa rantakunnossa. Vesi oli mukavan lämmintä - se on päällimmäinen muistikuvani päivästä, ei omat tai muiden mahamakkarat.

Puhumattakaan sitten Kreikasta, siellä vasta hilluin bikineissäni pitkin rantoja, eikä kukaan edes kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Siis minä, oman elämäni Daffyd Thomas - only fatty in the village, melkein vähän loukkaannuin ;)

Vakavasti puhuen, uskon joidenkin ihmisten motivoituvan #kesäkuntoon, #noexcuses ja #eikipuueihyötyy tyyppisestä kannustamisesta, olenpahan elämäni aikana varmasti itsekin noita viljellyt. Tällä hetkellä olen kuitenkin sitä mieltä, että tärkein kesäkuntoni on pääkoppani kunto. Siihen haluan panostaa. Jos voi henkisesti huonosti, ei auta pyykkilautavatsa eikä tiukat pakarat (joskin niistä on varmasti iloa, mikäli muutkin elämän osa-alueet kukoistavat).

Minua vain hieman häiritsee ajatus, että en olisi kesäkunnossa omana itsenäni, nyt. Siis että vain sileäihoiset ja treenatut kelpaisivat kesään! Pääkopan treenaaminen on siinä mielessä hyödyllistä, että sen kunnossa ollessa voi itseensä olla tyytyväinen missä tahansa kunnossa. 

Toinen asia, mikä tässä hoputtamisessa hiertää, on se nopeiden tulosten ihannointi. Ikäänkuin mitä lyhyemmässä ajassa pääsee kesäkuntoon, sen kovempi tyyppi on. Tiedän aivan varmasti, että halutessani saisin kesään mennessä ihan reilustikin kiloja pois. Siihen tulokseen on olemassa epäterveelliset oikopolut, joita pitkin olen mennyt ennenkin. On varmasti kovin ärsyttävää seurata sivusta tyyppiä, joka laihduttelee omaan, hitaaseen tahtiinsa - siis laihtuuko se edes? Etenkin kun olemme laihdutusohjelmista tottuneet näkemään, kuinka huimaa vauhtia kilot tippuvatkaan tiukalla ruokavaliolla ja kovalla treenillä. 

Erittäin niukalla kalorimäärällä rasvaa voi polttaa viikossa vaikka 1,5 kiloa (on nähty). Terveellinen, kokonaisvaltaista ja pysyvää muutosta tukeva määrä on varmaankin noin 500 grammaa viikossa. Ongelma on vain se, että sellaisesta määrästä ei revitä otsikoita eikä saada sankaritarinoita, eikä sillä tietenkään vedota tehokkaasti kohderyhmään. Vai ostaako joku valmennusohjelman, jossa luvataan vain "kuutisen kiloa kesään mennessä"? Valitettavasti nopeat tulokset houkuttelevat ihmisiä. Mielikuva itsestä 15 kiloa hoikempana myy paremmin kuin edellä mainittu.

Tarkoitus ei ole suinkaan arvostella ihmisiä, jotka päätyvät tähän nopeaan ratkaisuun ja saavuttavat unelmiensa kunnon kesään mennessä. Olen sitä mieltä, että jokaisen on saatava itse tehdä omat ratkaisunsa. Whatever makes you happy! Jos kuitenkin pikajuna kesäkuntoon mietityttää, kannattaa muistaa, että kesä loppuu aikanaan. Kesäkunnosta elämäntapaan siirtyminen on sitten aivan oma lukunsa.

Itse suosin nyt hidasta tyyliä, koska nopeampi reitti on niin usein johtanut minut umpikujaan. Usein moni asia on myös vain mörkö omassa päässä, eikä ketään oikeasti kiinnosta "minä ja minun kesäkuntoni". Toisinaan saatamme törmätä kuitenkin ihmisiin, jotka ovat oikeasti sitä mieltä, että ylipainoisen ihmisen on pukeuduttava peittävästi kovallakin helteellä. Sellaiselle ihmiselle voi haistattaa ihan suorat, rehelliset paskat. 

Jokaisella on tässäkin asiassa oma matkansa kuljettavana ja toivoisin, että kanssakulkijat kunnioittaisivat jokaisen polkua, hidasta tai nopeaa. On tärkeää muistaa, että jokainen on juuri hyvä sellaisena, kuin kunakin hetkenä on.

Odotan kesää ja sitä, että saan pukea päälleni kesämekon tai uimapuvun. Odotan valoisia öitä, kesätoria ja mansikoita, kiireetöntä mökkielämää ja vauhdikasta kesäreissua. Odotan aurinkoa ja kesäsadetta. Siitä kaikesta nautin, koska rakastan elämää ja kaikkea sen tarjoamaa kauneutta. Itseänikin. 

Siitä on minun kesäkunto tehty ♡ Kun aika koittaa, kaivetaan kesävarusteet naftaliinista ja näytetään, että kesä ei ole mikään nirso. Kaikki ovat tervetulleita! 

♡: Alexandra

Ladataan...

                  2015 Kroatiassa 

Haluaisin kirjoittaa aiheesta, joka on ollut itselleni ajankohtainen läpi elämän. "Kuvitukseksi" laitoin kuvia itsestäni eri vuosilta. Jokaisessa kuvassa olevan minän paino vaihtelee 10-20 kiloa, mutta hymy ei ole hyytynyt. EDIT: ajatusvirhe!! Okei, en ole vain 20 kg painavampi nyt kuin vauvana jne :D Pitäisi puhua pikemminkin vuosista, ei kuvista. Mut you get the point ;)

Maailma on täynnä tarinoita ihmisistä, jotka ovat "laihtuneet upeasti". Tarinat ovat toistensa kaltaisia; ensin niissä on onneton, surullinen ihminen ja todisteena on ennen-kuva, jotta on vertailupohjaa. Tässä vaiheessa kaikki katsovat kuvaa inhoten, onpa läski! Sitten ihminen kertoo, kuinka hän eräänä päivänä päätti syödä vähemmän ja liikkua enemmän. Hän vaihtoi sipsipussin proteiinipitoiseen rahkaan ja herkkuhimon iskiessä hän hakee pakastimestaan kohmeisia omenalohkoja ja imeskelee niitä. Todisteena on jälkeen-kuva, jossa termi "upeasti laihtunut" pääsee oikeuksiinsa. Ihminen ON laihtunut, hän on upea ja kaikki hurraavat ja taputtavat ja fanfaarit soivat. 

      Kyllä maistuu, jo vuodesta 1987

Se on suomalainen sankaritarina. Ei ole suurempaa onnistujaa kuin suurin pudottaja. Meillä pimeässä pohjoisessa laihtunut ihminen ylittää uutiskynnyksen. Vartalossa tapahtunut muutos on yhtäkkiä koko kansan huvia ja ihminen joutuu liittymään kuoroon: ennen olin huono, mutta onneksi nyt olen hyvä. Katsokaa vaikka.

Suomalainen kauhuskenaario on vastaavasti ihminen, joka on lihonut. Klikkasin kerran iltapäivälehtien otsikkoa "elokuvatähdet näyttävät hyvältä kiloistaan huolimatta". Ihanan iloista, eikö? Kuvissa normaalipainoiset naiset näyttämässä upeilta ja kauniilta. Hassu otsikko. Niin mitkä kilot? Ja miksi heistä puhutaan kuin Stokkan herkkutiskin hyvännäköisistä koipireisistä?

      2016, kaasona ystäväni häissä

Naiset ovat usein vapaata riistaa ulkonäkökommentoinnille. Ihmiset kokevat oikeudekseen kertoa, milloin on hyvä. He varaavat itselleen myös oikeuden kertoa, milloin olisi esimerkiksi järkevämpää piiloutua pimeään luolaan ja tulla ulos vasta silloin, kun on laihtunut. Joskus toisen ulkonäkö ja koko närkästyttää niin, että se on pakko saada sanotuksi ääneen. Tiedättehän, ne on niitä "mä olen niin suorapuheinen" tyyppejä. Moukka, sä olet vain moukka. Sinun tulee piiloutua pimeään luolaan siihen saakka, kunnes olet oppinut sosiaalisten taitojen perusteet.

              2010, Amsterdamissa

Toisinaan ihmiset yrittävät kovasti olla hyväntahtoisia. "Sinä olisit niin kaunis, jos vähän laihtuisit." Tai "sinulla on kauniit kasvot isoksi tytöksi". Paras ystävällinen loukkaus kerran kuului: "onneksi olet kuitenkin sisältä kaunis." Voi kiitos. Minä ja sisuskaluni kiitämme koko perseen leveydeltä kohdeliaisuudestasi.

     2010, Amsterdamissa, ennen 20 kg                              "urakkaa"

En ole koskaan saanut niin paljon "kehuja" kuin 20 kiloa laihdutettuani. "Toivottavasti et koskaan palaa vanhoihin tapoihisi", sanoi entinen työkaverini. "Muistatko, miten läski olit, muistatko?" tivasi äiti. Hän hehkutti uutta olemustani samalla muistuttaen, että ennen olin huono. Onneksi nyt sentään olin tullut järkiini. Olin laihtunut ja olin sankari - viis siitä, että näennäisestä onnistumisen ilosta huolimatta voin henkisesti huonosti, en jaksanut hiilarittomalta ruokavalioltani juurikaan liikkua ja samalla matkalla sain myös aineenvaihduntani sekaisin. 

     2011, upeasti laihtunut Lintsillä

Kliimaksin ulkonäkommentoijat saavuttavat silloin, kun kertaalleen laihtunut on lihonut takaisin entisiin mittoihinsa.

Näin kävi minullekin. Muutuin "upeasti laihtuneesta" takaisin läskiksi ja antisankariksi. Huomasin niin vahingoniloa kuin myötätuntoakin, jotkut yrittivät myös lohduttaa. "Ei se mitään, pojat tykkää muhkummasta". Ikäänkuin kaipaisin lohtua ja varmistusta, ettei elämäni ole vielä kokonaan loppu ja pilalla. Absurdia! Puhumme siis kehon painosta, ei amputoidusta raajasta tai vakavasta sairaudesta, jotka by the way eivät myöskään estä ihmisiä elämästä täyttä elämää. 

En saanut silloin sanottua, ettei minua kiinnosta paskaakaan, mistä pojat tykkää tai kysyttyä, olenko täällä tosiaan vain sitä varten, että miellyttäisin milloin kenenkin käsityksiä kauneudesta. Nykyisin suorastaan kiehun ajatuksesta, että jotkut ihmiset kokevat oikeudekseen tavalla tai toisella määrittää ja lokeroida minut sen perusteella, paljonko painan. Kokevat mielipiteensä olevan niin merkittävä, että on ehdottomasti otettava kantaa minun elämääni ja kehooni sivuuttaen sen tosiasian, että ainoastaan minä voin sen tehdä.

    2015 Porvoossa upeasti lihonut

Jutun pointti ei ole siinä, etteikö olisi oikein laihduttaa tai yrittää elää terveellisemmin. Punainen lankani yrittää olla se ajatus, että oma ulkonäkö ja koko on jokaisen oma, henkilökohtainen asia. Jos toisen ulkonäkö tai painonmuutos askarruttaa sinua, pohdi, mistä se johtuu. Peilaatko kenties omia epävarmuuksia tai epäonnistumisia toiseen ihmiseen? 

Vaikka laihduttaminen ja siitä puhuminen on kansanhuvia, laihtuminen ei tee sinusta sankaria, eikä lihominen epäonnistujaa. Nämä median rummuttamat sankaritarinat eivät välttämättä kannusta muita elämään terveellisemmin, vaan tavoittelemaan muutosta liian nopeasti ja epäterveellisesti. 

Olen elämäni aikana ollut pienempi ja isompi, mutta kun katson kuvia eri "aikakausiltani" jälkeenpäin, en näe niissä suurta eroa. Sama ihminen niissä on, samat ajatukset, pelot ja toiveet. Laihuus ei onneksi ole enää ihanteeni eikä tavoitteeni, vaan hyvä olo, terveys ja itsensä hyväksyminen. Kaikki muu on bonusta :)

  2015 Kroatiassa, all about that bass :)

Kilot on kiloja ja naisen keho muuttuu koko ajan - se on ihan OK! Älä anna kenenkään kertoa sinulle, miltä sinun pitäisi näyttää.

Ole paras versio itsestäsi ihan itseäsi varten. Meillä on vain yksi elämä, enkä minä ainakaan halua tuhlata sitä murehtimalla, mitä naapurin Pertsa on mieltä minusta ja vatsamakkaroistani. Me olemme ihan okei, kiitos kysymästä :)

           2017, viime lauantaina

♡: Alexandra

Pages