Aina ei välttämättä jaksa

Itselleen kannattaa olla lempeä, mutta joskus se on helpommin sanottu kuin tehty. Ajoittain tarvitaan myös vähän kovempia otteita, kun se lempeys meinaa välillä lipsua laiskuuden puolelle. Kultaisen keskitien löytäminen on aina välillä hieman työn ja tuskan takana, mutta kyllä se palkitsee.

Tänään aamulla sänky olisi ollut todella kutsuva. Työviikon aikaiset herätykset ja pitkät päivät tuntuvat kropassa ja viikonloppuna olisi niin ihanaa nukkua pitkään. Olin kuitenkin jo viikolla pättänyt, että tänään käyn tutustumassa Satu "Sutu" Markkasen DanZatu-tanssitunnilla. Eilen laitoin herätyskellon soimaan jo yhdeksältä (kyllä, se on minulle aikaisin :) ja olin asennoitunut reippaaseen aamuun. 

Tanssitunti oli lähisalillani, siellä missä käyn tavallisesti vain kuntosalilla. Move! Wellness Center tarjoaa kuitenkin myös ryhmäliikuntaa ja tänään oli ilmainen tutustumispäivä kaikkiin ryhmiin. Ajattelin, että DanZatun jälkeen jäisin vielä Bailatinoon, mutta jouduin pettymään, koska en jaksanutkaan. Huomasin, että aerobinen kuntoni ei ole kauhean hyvä. Parantamiseen olisi todellakin varaa. Päässä alkoi jyskyttää ja päätin, että en mene myöskään tekemään lihaskuntotreeniä, koska loppupäivä päänsärkyisenä ei innostanut. Suuntasin kotiin.

Matkalla kotiin teki mieli ihan vähäsen soimata itseään. Ai että oikein liikunnallinen, joopajoo. Olisi ollut vaikka koko aamupäivä aikaa treenille, mutta kun ei, niin ei. Kotiin päästyäni päätin kuitenkin suhtautua asiaan positiivisesti; olisin voinut väsymyksen tekosyyllä jäädä kotiin, nukkua pitkään ja unohtaa koko tanssitunti. En kuitenkaan tehnyt niin. Huomatkaa myös, että matka salilta kotiin on noin 500 metriä, joten kovin pitkälle tuo soimaamisyritys ei ehtinyt ;)

Tänään saan olla pettyneen sijasta siis onnellinen monestakin asiasta. Ensinnäkin, poistuin mukavuusalueeltani. Kuntosali on sen verran tuttua kauraa, että sinne en tarvitse ketään pitämään seuraa. Uusiin asioihin ottaisin kuitenkin mielelläni kaverin tueksi ja turvaksi. Miestäkään ei aamulla tanssituttanut, joten oli mentävä yksin. Se oli hienoa se! Toiseksi, nautin tanssista, vaikka minulla oli ainakin viisi vasenta jalkaa. En välittänyt siitä, mitä muut tekevät, vaan keskityin omaan kroppaani ja sen liikkeisiin. Aina ei tarvitse olla täydellinen. Kolmanneksi, annoin keholleni reilun 30 minuuttia tehokasta liikuntaa. Tunti oli lyhyt, mutta sen päätteeksi olin hikinen ja punainen. Oivalsin, että tärkeintä ei ole mennä sata lasissa, vaan jo pienet askeleet merkitsevät paljon. 

Parasta oli tanssiopettaja Sutu, jonka energinen ja positiivinen persoona oli aivan valloittava! Sutu sanoi, että häneltä ei kannata kysyä, uskaltaako jollekin tunnille tulla. Hänen vastauksensa on aina sama - anna mennä vaan!

Totuus on se, että aina ei oikeasti jaksa, eikä tarvitsekaan. Itselleen on mieluummin lempeä, kuin ankara piiskuri. Kaikkea ei myöskään tarvitse heti osata, mutta jos systemaattisesti kieltäytyy kaikesta uudesta ja pelottavastakin, ei löydä sitä itselleen sopivinta ja mielekkäintä puuhaa. Kyse voi olla liikuntaharrastuksesta tai jostakin muusta, mutta suosittelen lämpimästi heittäytymistä ja kokeilemista. Ikinä ei voi tietää, mihin matka vie. Noissa ryhmäliikuntatunneissa ei kannata myöskään pelätä sitä, miltä näyttää ja kestääkö kunto. Aina saa tehdä oman jaksamisen mukaan ja tunnille mahtuu ihmisiä laidasta laitaan. Tuolla DanZatussakin näytti olevan niin kokeneita tanssijoita kuin kaltaisiani aloittelijoita. 

Lähdin liikkeelle aika räjähtäneen näköisenä ja takaisin tullessa naama oli samaa sävyä paidan kanssa :) 

Rölli Tuppurainen :)

Ihanaa lauantaita! 

 

♡: Alexandra

 

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.