Nice Nizza
Kotiuduttiin eilen keväisestä Nizzasta. Oli ihanaa! Paljon kävelyä, ostoksia, kauniita vanhoja ja uusia rakennuksia sekä tietysti maukasta ruokaa.
Olimme matkassa kolmen päivän verran ja se aika riitti mainiosti arjesta irroittautumiselle (eihän arjessakaan varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta kyllä reissu tekee silti ihmeitä!) Kaikkea siinä ajassa ei tietenkään ehdi ja meiltä jäikin näkemättä kokonaan esimerkiksi Chagallin ja Matissen museot. Ei sillä, että olisin jotenkin erityisen ansioitunut taidekriitikko, mutta täytyyhän itseään sivistää aina välillä! 🙂 Sitäpaitsi, sen ajan taiteilijat ymmärsivät kyllä naiskauneuden päälle.
Runsaita muotoja by Henri Matisse: Odalisque, Harmony in Red
Naiskauneudesta puheen ollen, miten onkin niin, että reissussa sitä tuntee itsensä jotenkin paljon eläväisemmäksi, jopa kauniimmaksi? Kokeeko muutkin näin? Tuntuu, että herää eloon ja suorastaan säteilee. Ehkä se johtuu uudesta ympäristöstä tai auringosta, kenties? Voi myös olla, että reissussa on rentoutunut, eikä arjen velvollisuudet juuri sillä hetkellä vaivaa mieltä. Stressitasot laskee ja itsensä näkee myöskin hieman eri valossa. Samapa tuo, mistä se johtuu, pääasia että siitä osaa ottaa kaiken ilon irti. Tälläkin reissulla poseerasin keskellä katua (mieheni joutui tyytymään hovikuvaajan rooliin, eikä se kuulkaa ole helppoa se) ja nautin siitä, että reissukuvissa näyn myös minä itse. Epävarmempina aikoina kuvasin mieluummin maisemia ja rakennuksia ja saatoin päästä muutaman tarkoin valitun selfien seulani läpi, mutta nyt opettelen nauttimaan valokuvattavana olosta. Haluan sitten vanhana mummona muistella, kun on ollut nätti ja nuori 🙂 Sekin on omalla tavallaan voimaannuttavaa, kun katsoo kuvia omasta itsestään -olkoonkin niin, että ovat hyvästä kuvakulmasta otettuja – ja ymmärtää olla kiitollinen kaikesta, mitä on ja mitä on saanut.
Nizzaan palatakseni. Nizza ylitti kaikki odotukset. En ole koskaan aiemmin käynyt Ranskassa ja oli jännittävää sanoa bonjour ja merci. Hieman faktatietoja: lennot (Norwegian) maksoi about 60 euroa ja hotelli (Star Hotel) 124 euroa kolmelta yöltä, kahdelta hengeltä. Hotelli oli niin lähellä keskustaa, että oli suorastaan pääkadulla. Rautatieasemalle kävelimme kymmenessä minuutissa ja vanhaan kaupunkiin oli matkaa noin 20 minuutin verran (toki jos pysähtelee jokaisen kenkäkaupan kohdalla niin voi mennä pidempään).
Yllätyin nizzalaisten ystävällisyydestä ja kaupungin siisteydestä. Kaikkialla oli niin kaunista ja vanha kaupunki oli suorastaan lumoava. Siitä tuli oma suosikkini ihan heti, kun pääsin sukeltamaan kapeiden kujien huomaan haistelemaan hyviä tuoksuja ja ihastelemaan erilaisia ruoka- ja tavarakojuja.
Pärjäsimme hyvin, vaikkei kumpikaan juuri puhu tai ymmärrä ranskaa. Pääasia, että on itse ystävällisellä asenteella liikkeellä, eikä turhia kainostele puhua, vaikkakin vain vähän ja sinnepäin. Yhden hassun asian kuitenkin huomasin; nizzalaiset kävelevät suoraan kohti, eivätkä väistä. Onneksi ei tullut törmäyksiä, kun tälläinen sunnuntaikävelijä katseli vain ympärilleen, eikä ymmärtänyt varoa määrätietoisia vastaantulijoita.
Lisää faktoja: paras ruokapaikka oli mielestäni pieni ja tunnelmallinen Portovenere – siellä söin mustekalarisottoa, joka toi mieleeni iki-ihanan Kroatian Splitin. Jos mieheltäni kysytään, hän varmasti liputtaisi vanhan kaupungin 2 euron pizzapalojen puolesta. Tuoreita vihanneksia, maukasta kinkkua, ohut rapea pohja – okei, en voi moittia. Kojuja, ravintoloita ja pikaruokapaikkoja löytyi kuitenkin jokaisen kadun kulmasta, joten oma neuvoni on käyttää Trip Advisoria ja katsoa etukäteen, missä haluaa syödä ja millä hinnoilla. Nizzasta ei nimittäin ole halpaa.
Shoppailupaikkoja löytyy kuitenkin ihan joka lompakolle. Sanotaan myös näin, että noilla lento- ja majoitushinnoilla ei ostoksistakaan omatunto kolkuta. Hotellimme lähellä oli iso ostoskeskus, Nicetoile, josta löytyi niin kalliimpia kuin edullisempiakin kauppoja sekä useita kohtuuhintaisia kahviloita. Nicetoilessa on myös C&A-niminen vaatekauppa, josta löytyy edullisia perusvaatteita sekä juhlamekkoja kaikenkokoisille.
Itse halusin lähteä hieman kauemmas Nizzasta (reilun 30 minuutin matka junalla & bussilla) eli läheiseen kaupunkiin, Cagnes-sur-meriin. Ai mitä siellä on? No Primark ja Violeta by Mango tietysti :)
Polygone Riviera ostoskeskukseen pääsee tosiaan kätevästi ja kauppoja on paljon. Jos haluaa kiertää ne kaikki, voi varautua koko päivän reissuun. Pelkästään Primarkissa meni lähes kaksi tuntia. Tykkään Primarkista ihan todella paljon. Tiedän, en ole maailman tiedostavin tai oikeammin ehkä välittävin kuluttaja. Mutta Primarkista saattaa löytää edullisia, laadukkaitakin tuotteita ja kokoja on 48 saakka. Violeta by Mango oli positiivinen yllätys. Violeta on siis Mangon plus-mallisto ja melko laadukas ja nuorekas sellainen. Kokoja oli siellä myös hyvin, mutta mitoitus erilainen, kuin mihin olen tottunut. Siksi en olekaan uskaltanut tilata Violetan nettisivuilta aikaisemmin.
Kaikenkaikkiaan Nizza oli todella kaunis paikka. Ajankohta oli mielestäni täydellinen, keli oli sopiva viileän ja lämpimän välimaastossa ja nahkatakilla pärjäsi hienosti. Nizzasta löytyy jokaiselle jotakin, halusi sitten kulttuuria, shoppailua tai rantalomaa (tosin hiekkarannoista ei ole tietoakaan, vaan täytyy varautua vähän kovempaan löhöilyalustaan). Kaupunki on niin monipuolinen, että uskon meidän matkustavan sinne toistekin.
Lopuksi vielä: Primenade des Anglais -rantabulevardia kulkiessa ei voinut olla ajattelematta viime kesän iskua, jossa kuorma-auto ajettiin väkijoukkoon tuhoisin seurauksin. Tulin surulliseksi, mutta elämä jatkuu pelkoineen ja epävarmuuksineen, mutta myös kaikki hyvä ja kaunis on edelleen olemassa. Kannattaa nauttia elämästä nyt, eikä sitten kun. Elämä on nyt.
♡: Alexandra