Peruna- ja päärynäteatteria

 

Meillä syödään niin kaupan soseita, kuin itsetehtyjäkin. Olen yrittänyt tehdä pakkaseen kerralla ison satsin sosetta ja otan niitä sieltä sulamaan aina edellisenä päivänä. Kaupan soseita löytyy kaapista kuitenkin lähes aina, koska ne on näppäriä kiireessä ja evääksi. 

 

sekoitin.jpg

 

Nyt kaupoissa on runsaat valikoimat edullisia hedelmiä. Esimerkiksi mangot ovat nyt parhaimmillaan ja niistä saakin hyvää sosetta niin  vauvalle, kuin itsellekkin. Kyllä, meillä syö siis ”samasta purkista” minä ja vauva! Käytän usein pakastuksessa yli jäävän soseen oman smoothien pohjana. Aamuisin laitan ruokalusikallisen tai kaksi maustamattoman jogurtin joukkoon. 

Vauva meillä syö hedelmäsosetta lähinnä puuron joukossa aamuin-illoin sekä kerran päivässä välipalalla. 

soseet.jpg

 

Koska mango yksin on aika kallis, laitoin tällä kertaa soseen joukkoon päärynää ja kiiwiä. Maistettuani sosetta totesin sen kaipaavan makeutta ja laitoin joukkoon vielä banaania. Banaani tummenee sulattaessa, mutta sose on edelleen hyvää syötäväksi. 

 

hedelmät.jpg

Tässä muutamia hyväksi havaittuja sekoituksia:

 

Päärynä, ananas, mango

Ananas, banaani, päärynä

Vadelma, banaani

 

Kasvissoseista teen aikanaan oman postauksen! 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *