Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1

Kävin viime keskiviikkona katsomassa silloin Suomessa ensi-iltansa saaneen Nälkäpeli – Matkijanärhi –leffan ykkösosan (The Hunger Games: Mockingjay – Part 1, ohjaus Francis Lawrence). Ja täytyy sanoa, että huh. Olipahan melkoinen elokuva! Aiemmat osat nähneenä ja kirjat lukeneena osasin odottaa vauhdikasta ja vähän jopa rankkaa elokuvaa, ja sillä saralla elokuva täytti myös odotuksensa. Sätkin ja hätkähtelin elokuvan äärellä vähän väliä, kun tiukkoja kohtauksia satoi toisensa perään.  Pari kyyneltäkin taisi tirahtaa, eihän se olisi muuten ollutkaan elokuva eikä mikään ;D.

katniss

*Juonipaljastuksia >>

Elokuvassa tosiaan riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Panemin maan kolmellatoista vyöhykkeellä on alkanut itää kapinan siemen pääkaupunkia Capitolia kohtaan. Toisesta Nälkäpelistään paennutta Katnissia (ihana, ihana Jennifer Lawrence) aletaan värvätä Matkijanärheksi, ikään kuin kapinan symboliksi. Katniss suostuu tähän, mutta omilla ehdoillaan. Niiden mukaan Capitoliin vangittu Peeta (myöskin jumalainen Josh Hutcherson) pitää vapauttaa ja armahtaa, samoin kuin muutkin tribuutit.

Kahdessa Nälkäpelissä traumatisoituneen Katnissin elämä on välillä oikeasti ahdistavaa ja rankkaa seurattavaa. Hän näkee jatkuvasti painajaisia ja käyttäytyy jopa hysteerisesti. Katniss sortuu tyhmänrohkeisiinkin tekoihin Matkijanärhenä, kun aiemmin kyse on ollut puhtaasta urheudesta ja lujasta rakkaudesta lähimmäisiä kohtaan.

Leffa tuntui loppuvan kesken kauheaan, ihan liian jännään paikkaan, kuten näillä jatko-osiin jaetuilla elokuvilla on tapana. Harmi, että kakkososaa saa taas odotella pienen ikuisuuden! Vai tietääkö kukaan milloin se tulee ilmoille?

katniss

Elokuvaa suosittelen…

…niille, jotka tykkäävät actionista,

…niille jotka tykkäävät romanttisista elokuvista (no okei, tässä ei ihan hirveästi romantiikkaa nähty, mutta epätoivoista rakkautta senkin edestä),

…niille, jotka ovat tykänneet aikaisemmista leffasarjan osista

…ja niille, ketkä eivät halua katsoa tylsiä elokuvia.

 

Kuvat: X & X

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen