Kolmenkympin kriisi

Vietin syntymäpäivääni eilen, täytin yhdeksäntoista vuotta. Sen sijaan, että iloitsisin viimeisestä teenage vuodesta, minä huolehdin vaan, että aika kuluu turhan nopeasti. Iski paniikki, että olen ihan just kohta kolmekymmentä, enkä minä ole saanut vielä mitään aikaan, saati toteuttanut yhtääkään unelmaani! Minä täytin yhdeksäntoista, ja poden kolmenkympin kriisiä! Mitä ihmettä? Ei taas kyllä kuulosta kovin järkevältä… ”Crazy girl” sanoi Järki, mutta ”You only live once!” vastasi Tunne.

    Minulla vain on ihan hirvittävä elämänjano. Odotan malttamattomana, että milloin se elämä oikein alkaa? Ensi syksynä? Ja sitäkin tärkeämpi kysymys on: mitä se odottamani elämä oikein on? Mitä jos odotan jotain ihan epärealistista? Entä jos ainoa muutos onkin se, että joudun jatkossa pesemään itse ihan kaikki pyykkini, kun äiti ole heittämässä välillä yhtä koneellista? Tai entäpä jos elämä tarjoaa mahdollisuuksia mahdollisuuksien perään, mutta minä en uskalla tarttua niihin? Vetoan keskeneräisiin opintoihin, juuri solmittuun uuteen vuokrasopimukseen tai seurustelusuhteeseen, että just nyt ei sovi, ja sitten tilaisuudet valuvat sormieni välistä kuin Saharan kuuma, hieno hiekka.

     Kun täytin kahdeksantoista (ja kun muutama kaverini täytti myös, ja liittyi iloiseen seuraani (siinä ainoa huono puoli, että on syntynyt alkuvuodesta)), sain pienen sneak peakin siitä, mitä elämällä olisi tarjota. Vapautta, mahdollisuuksia, extempore-retkiä, omin avuin matkustamista Lontoon metrossa… Sanoinko jo vapautta? Nyt odottelen vain sitä, että milloin päättyy esipuhe, ja milloin siirrytään käsittelykappaleisiin.

     Kai minun kolmenkympin kriisissäni on kyse siitä, että pelkään elämäni vakiintuvan liian nopeasti. Minulla on kummallinen (tai varmasti osittain paikkaansa pitäväkin) päähänpinttymä siitä, että sitten kun on asuntolaina, mies ja lapsia, niin niitä omia unelmia ei ole enää mahdollista toteuttaa. Nyt vain toivon, että edessä häämöttävät opiskelijavuodet ovat tarpeeksi pitkiä :D! Parhaani mukaan olen yrittämässä karistaa turhan kriiseilyn päästäni (tai missä hyvänsä ruuminosassa se ikinä sijaitseekaan), ja hoen itselleni, että meitsi on vielä pitkään young and wild and free.