Kuinka kulkea sydän edellä

Minusta tuntuu hyvältä ajatukselta, että maailmassa olisi hyvä kulkea sydän edellä. Kun uskaltaa nähdä, kuulla, haistaa ja maistaa – tuntea asioita, elämä on paljon värikkäämpää. Eräskin kuuluisuus sanoi kerran: ”On kaksi tapaa elää: niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä.”

Arkisissa asioissa se onkin loppujen lopuksi aika helppoa. Siihen ei välttämättä vaadita kuin höyryävän kuuma teekupillinen pitkän päivän päätteeksi, jouluvaloista täyttyvät ikkunat tai uusi musalöytö. Kun jaksaa ihmetellä ja riemastua pienistä asioista, rakastua arkisiin hetkiin, on elämä aika mukavaa.

Rakkaudessa ja ihmissuhteissa sydän edellä kulkeminen sen sijaan on noin tuhat kertaa vaikeampaa. Sitä yrittää ehdoin tahdoin suojella sydäntään. On niin kivuliasta ihastua johon kuhun, joka ei tykkää takaisin. Kivuliasta rakastaa, jos pelkää, että toinen ei huomenna olekaan enää vierellä. Mutta sydämen jäädyttäminen ei ole silti ratkaisu. Jos haluaa rakastaa, ja ennen kaikkea tulla rakastetuksi, on uskallettava pitää sydän avoinna. Tässä kohtaa tulemme siihen hankalaan osaan. Vaatii suurta rohkeutta antautua toisen eteen ilman suojauksia, rehellisenä. Silloin täytyy pystyä luottamaan toiseen ehdoitta. Luottaa siihen, että kelpaa sellaisenaan.

Mitä useampia pettymyksiä kokee, sitä hankalampaa on olla rakentamatta muuria sydämen ympärille. On helpompaa ja turvallisempaa käpertyä kuoreen. Ja kun kerran on rakentanut kuoren, sieltä on vaikea tulla ulos. Joskus oikea ihminen voi saada muurit murtumaan, mutta sen varaan ei kannata jättäytyä. Ketään ei voi rakastaa ehjäksi.

Itse olen painiskellut näiden asioiden parissa koko syksyn. Yrittänyt sopeutua, taistellut muurin rakentumista vastaan. En ole vielä löytänyt vastalääkettä, mutta luulen, että olen jo jäljillä. Olenhan sentään huomannut hiljalleen paksuuntuvan kuoren. Luulen, että vielä sen saa vähän kopauttamalla säröilemään :).

(Alun sitaatti: Albert Einstein)