Mitä jos media ei olekaan syyllinen?
Media ja kauneusihanteet lienee aina yhtä paljon erilaisia mielipiteitä ja reaktioita herättävä aihe. Minäkin suhtaudun aiheeseen varsin kiihkeästi ja kriittisesti. Luonnollisesti en ole voinut sietää sitä, millaisen ”oikeanlaisen naisen” mallin media välittää. Olen ahdistunut siitä yhä uudestaan, laihduttanut yhtäjaksoisesti nyt noin neljän vuoden ajan, kasvattanut uudelleen pitkän tukan, ajellut sääreni säännöllisesti, opetellut huolehtimaan jokaisesta pienestäkin näpystä, kuluttanut satoja ellen tuhansia euroja rahaa kosmetiikkaan ja vaatteisiin näyttääkseni virheettömältä ja täydelliseltä – sellaiselta kuin minun oletetaan olevan.
Viime aikoina mieleeni on kuitenkin hiipinyt eräs itseänikin hämmentänyt ajatus. Mitä jos media ei olekaan yksin syyllinen näihin pakkomielteisiin? Selvää on, että sillä on oma (jokseenkin suuri) osuutensa kaikkiin hulluihin kauneusihanteisiin, mutta olen tullut siihen tulokseen, että mediasta ja mainonnasta tehdään joskus turhankin helposti syyllinen. Sitä syytetään nuorten anoreksioista, aknelääkkeiden menestyksestä, surkeista itsetunnoista, teinitähtien huumekokeiluista…
Oli aika, jolloin kuvan tyttö piti itseään toivottoman lihavana. Nyt pari vuotta myöhemmin herää kysymys (Avril Lavignen sanoin), ”What the hell were you thinking?”
Totuus on, että kauneusihanteita on ollut aina. Jo kauan ennen kuin minkäänlaista mediaa oli olemassa, ihmiset ihailivat tiettyinä aikakausina tiettyjä ominaisuuksia. Marie Antoinette pakotettiin puuteroimaan kasvonsa valkeiksi ja pukemaan korsetti, jotta hänen vyötärönsä olisi mahdollisimman pikkuruinen. Jonain toisena aikakautena on ihailtu lihavia ja reheviä naisia, joiden kasvot olivat punakat. Intiaanit koristelivat itsensä lävistyksillä ja muilla koruilla… Esimerkkejä riittää.
Se, minkälaisia piirteitä minäkin aikakautena arvostetaan, vaihtelee. Ajan kanssa ihmiset mukautuvat näihin piirteisiin. Media tietenkin on ollut omiaan levittämään tehokkaasti näitä ihanteita, mutta kyllä ihanteet leviävät muutenkin. Jos koko ystäväpiirini alkaisi pukeutua punkkareiksi, ei varmaan kestäisi kovin kauan, kun minäkin hankkisin itselleni niittivyön ja rupeaisin meikkaamaan silmäni mustiksi.
Se, mitä haluan tässä sanoa, on, että tiukkoja kauneusihanteita ja niiden seurauksia pitäisi katsoa välillä laajemmastakin näkökulmasta. Syyn vierittäminen median niskaan on helppoa, koska kukaan ei kyseenalaista sitä; medialla kiistatta on osuutensa. Ihanteet eivät ole sinänsä paha asia. Vain niiden pakonomainen ja epätoivoinen tavoittelu on.