Novelli: Elämän paras virhe, osa 4
Nyt seuraa balettinovellin viimeinen osa. Olisi mukavaa kuulla palautetta, pidittekö novellista. Sekä positiivista että kriittistä mutta rakentavaa palautetta otetaan vastaan! 🙂
Elämän paras virhe
Sunnuntai. Kahdeksan kilometriä juoksua, yksi tunti. Aamulla omena. Lounaaksi kasvissosekeittoa ja rasvatonta maitoa. Illalla vielä purkillinen raejuustoa ja banaani. (Ihan ok, tosin en tiedä laittoiko äiti kasvissosekeittoon kermaa).
Maanantai. Balettitreenit kaksi tuntia, reilu puoli tuntia kävelyä kotiin. Koulussa lounaalla kaksi kasvispihviä ja näkkileipä. Illalla kalakeittoa kotona (oli pakko, kun äiti ja isä olivat kotona..).
Tiistai. Balettitreenit kaksi tuntia, hölkkää kotiin noin kaksikymmentäviisi minuuttia. Aamulla ruisleipä, päällä juustoa. Koulussa pinaattilettuja ja näkkileipä. Illalla kotona hedelmäsalaattia ja maustamatonta jogurttia. (Muuten hyvä, mutta juustossa oli 15 % (!) rasvaa).
Keskiviikko. Balettitreenit puolitoista tuntia, kuntosalitreeniä tunti. Koulussa ohrapuuroa ja mehukeittoa. Välipalaksi ennen treenejä rasvatonta maitorahkaa. (Mehukeitossa oli varmasti yli puolet sokeria, ei hyvä.)
***
Piruetti, hyppy, ja plién kautta uuteen piruettiin. Juulia pakotti kroppansa yhä uuteen hyppyyn. Hypyt olivat hänen heikoin kohtansa. Nilkat uhkasivat hyppy toisensa jälkeen jäädä koukkuun, ja Juulia tiesi sen olevan yksityiskohta, johon valitsijat kiinnittivät aina huomionsa häntä paremmillakin tanssijoilla.
Juulian jalkoja pakotti, mutta vaikka hän ei nähnyt, hän aisti valitsijoiden katseet selässään, kyljissään, jopa sormenpäissään asti. Samassa Juulia tunsi jalkojensa vetävän voimattomiksi. Hän vilkuili muita tyttöjä ja näki kaikkien muiden hyppyjen kohoavan vielä kevyinä ja ilmavina. Eevin kasvoilla väreili jopa hienoinen hymy. Juulian silmien reunoilla alkoi sumeta, mutta hän puri huultaan keskittyäkseen. Seuraava piruetti oli kuitenkin liikaa. Juulia kaatui salin lattialle. Tytöt huudahtelivat kauhistuneina ja opettaja riensi Juulian luo. Juulia vajosi syvälle pimeyteen.
Molemmat kuvat http://weheartit.com
”Juulia, Juulia, herää!” Juulia ei ollut varma mistä ääni kuului. Mitä kohti hänen piti mennä? Toisaalta, oliko varmaa, että hän halusi mennä sinne? Mitä jos hän vain jäisi sinne missä oli? Hän harhaili hetken kohti valoa, kunnes hukkui taas pimeyteen. Sitten hän tunsi napakan läimäisyn poskellaan ja kuuli taas sen jonkun kutsuvan: ”Juulia, herää nyt!” Juulia raotti silmiään. Hän näki kymmenkunta huolestunutta kasvoa kurkkivan hänen yläpuolellaan. Lähimpänä niistä olivat opettaja Sirénin kasvot, joka silmät suurina ravisteli häntä olkapäistä. ”Mikä helpotus, heräsithän sinä viimeinkin!” opettaja perääntyi hiukan ja auttoi Juulian istumaan.
”Minä, tuota, minä – ”, Juulia tunsi yhä huimausta. Sara kipitti hänen luokseen kädessään viileä jogurttipurkki. ”Syö tämä, sä tarviit energiaa”, Sara hymyili ystävällisesti ja ojensi purkkia Juuliaa kohti. Juulia vilkaisi tanssinopettajaansa kuin lupaa kysyen. ”Ei mulla ole hätää, enkä mä voi syödä. Nehän on sitä paitsi sinun eväät…”, Juulia soperteli. ”Eiku nyt syöt, sähän kuihdut ihan! Kyllä me ollaan huomattu, että sä oot jollain ihmedieetillä”, Mariella mutristi suutaan ja näytti huolestuneelta. Mutta miksi? Eihän hänessä ollut mitään huolestumisen aihetta, eihän? Juulia ajatteli hämmentyneenä ja ajatuksissaan avasi vadelmajogurtin kannen alkaen lusikoimaan pehmeää vaaleanpunaista jogurttia. Voi kuinka se maistuikin hyvältä!
”Juulia, minulla on sinulle iloisia uutisia”, opettaja Sirén aloitti, ”valitsijalautakunta päätti nimetä sinut Odeten rooliin. Onneksi olkoon!” Juulia tarttui hitaasti opettajan ojentamaan käteen. Hän näki Eevin kääntävän päänsä pois, ja jättävän osallistumatta muiden iloisiin onnitteluihin. Juulia itse ei saanut sanaa suustaan, vaan tuijotti opettajaa epäuskoisena. Eihän se voinut olla mahdollista! Hänhän oli pyörtynyt! Lisäksi hypyt olivat jääneet mataliksi ja piruetit pyörineet vähän turhan veltosti, Juulia kävi läpi koetilaisuutta. Mutta kaikkein eniten Juulia huolestui ensireaktiotaan. Hänenhän olisi pitänyt tuntea suunnatonta riemua ja onnea, mutta kuullessaan tulleensa valituksi hän tunsi kauhun sävähdyksen kulkevan läpi nälkiintymässä olevan vartalonsa.
Ajatuksiinsa vaipuneena Juulia pyöräili balettisalilta suoraan mummon luo. Yleensä hän kulki mukulakivipolun poikki hitaasti ja silmäili mummon rehottavaa puutarhaa kukka kukalta, mutta tällä kertaa hän otti suoria ja pitkiä askelia kiiruhtaen suoraan ovelle. Ulko-oven pyöreässä ikkunassa, joka toi mieleen merillä seilaavan laivan, vilahti mummon kiharainen pää.
Juulia suuntasi vauhtiaan hiljentämättä tupaan, ja jäi seisomaan ruokapöydän viereen. ”Mummo, olen saattanut tehdä elämäni suurimman virheen”, Juulia sanoi tukahtuneella äänellä. Mummo katsoi hätääntynyttä Juuliaa tyypilliseen tapaansa huolellisesti tarkastellen, kunnes tuli ottamaan Juuliaa käsivarresta kiinni ja istuttamaan tämän vanhalle vuodesohvalle. ”Kerro, Juulia”, mummon vakaa ääni sai Juulian sydämen sykkeen tasoittumaan hieman. ”Minä kieltäydyin juuri roolista, jonka saadakseen monet tekevät töitä yli kymmenen vuotta. Kieltäydyin roolista, josta olen haaveillut suunnilleen niin kauan, kuin nenäni ylti juuri ja juuri tuon pöydän reunaan. Kieltäydyin tanssimasta Odettena”, Juulia kuuli äänensä kohoavan kimeäksi, mutta se pysyi silti hiljaisena. Juulia tunsi mummonsa sormien tarttuvan hänen leukaansa ja kääntävän hänen kasvonsa kohti omiaan. Hetken he katsoivat toisiaan silmiin. ”Kultaseni, minä uskon, että olet tehnyt elämäsi parhaimman virheen.”