…siinä pulma.

     Tapasin pääsiäisenä pikkusiskoni kanssa kaksi meille entuudestaan tuntematonta poikaa, kun olimme perheen kanssa vähän reissun päällä. Päädyimme viettämään mukavaa lauantai-iltaa erääseen nimeltä mainitsemattomaan ravintolaan, juttelimme niitä näitä ja vähän syvällisiäkin, tutustuimme toisiimme ja hämmästelimme maalais- ja kaupunkielämän eroja. Pojat olivat kivoja, reiluja ja fiksuja, mutta en voinut olla ajattelematta: en mitenkään voi tietää, millaisia tyyppejä he oikeasti ovat.

     Pehmeät neuleet ovat luottamuksen arvoisia silloin, kun mitään muuta ei tunnu kaapista löytyvän

     Haluan uskoa ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä. Että suurin osa meistä ihmisistä on tarpeeksi rehellisiä, tarpeeksi normaaleja ja luottamuksen arvoisia. Lapsiin kylvetään kuitenkin aika usein epäluuloisuuden siemen toisia ihmisiä kohtaan. Vieraiden mukaan ei saa lähteä eikä tuntemattomalta ottaa karkkia. Kysymys kuuluukin, missä määrin vieraisiin ihmisiin kannattaa luottaa ja milloin hälytyskellojen olisi syytä soida?

     Luottamus on ihmissuhteen perusta, joten jos heti ensihetkestä alkaen on koko ajan kovin varuillaan, se ei ole kovin hedelmällinen alusta uusien tuttavuuksien syntymiselle. Varpaisillaan oleminen ei siis ole enää tietyn rajan jälkeen järkevää, mutta sinisilmäiseksikään ei kannata ryhtyä.

     Minussa on ehkä enemmän taipumusta juuri sinisilmäisyyteen. Arvioin ihmisten todellisia motiiveja ehkä turhan harvoin ja liikaa sormien läpi katsellen. Jos tapaan kivan tyypin, pidän häntä usein luottamukseni arvoisena. Mutta eivätkö ne kaikkein epäluotettavimmat ja vaarallisimmat tuttavuudet olekin juuri niitä viattomimman oloisia? Vai voiko epärehellisyyden vaistota? Ehkä on ollut hyvää tuuria, että suurin osa tapaamistani ihmisistä on ollut niitä tarpeeksi rehellisiä. Äitini sanoi minusta kerran, että olen aina osannut valita seurani hyvin. Ehkä minulla onkin jonkinlainen kuudes aisti, joka ohjaa minut oikeiden tyyppien luo.

     En voi vieläkään tietää, mitä porukkaa ne pojat olivat, mutta taas kerran uskoni ihmisiin vahvistui. He eivät yrittäneet mitään epämääräistä, vaan olivat kaikin puolin kivoja, reiluja ja fiksuja. Sen seurauksena seuraavalla kerralla luotan ventovieraaseen taas ehkä entistä helpommin. Onko se järkevää vai ei, jää nähtäväksi.