Balettinovellin toinen osa tulee tässä:

Elämän paras virhe

     Juulia pyöräili kirpeässä syysilmassa kohti mummolaa. Paksu harmaa neulekaulahuivi ja leijonan keltainen duffelitakki peittivät Juulian vähän reilun sadankuudenkymmenen sentin vartta. Aurinko paistoi silmiin matalalta, mutta Juulia nautti täysin siemauksin raikkaasta ilmasta.

      Mummo asui vielä siirtolapuutarhamökissään, mutta pian koittaisi taas aika, kun hänen olisi muutettava kerrostaloon talveksi.  Juulia jätti pyörän kauemmas, ja kulki mukulakivipolkua pitkin mummon mökille. Polun vieressä kasvoi siisteissä pyöreissä ja suorakaiteen muotoisissa penkeissä syysleimuja, kurpitsoita, avomaankurkkuja ja punajuuria. Ennen kuin Juulia ehti ovelle asti, pikkuruinen iäkäs nainen kirjailtuun villapuseroon pukeutuneena astui kynnykselle. ”Juulia!” mummo avasi käsivartensa ja sulki Juulian halaukseen. ”Tule sisään, keitän kahvia.”

       Juulia katseli mummoaan, joka asetteli voipullia vanhalle posliinilautaselle. Reunan kultauksista näkyi enää häivähdys ja yhdestä kohtaa oli lohjennut pieni pala. Juulia kertoi kevään loppunäytöksestä ja siitä, kuinka kovasti hän halusikaan tulla valituksi Odeten osaan. ”Olen unelmoinut siitä niin pienestä pitäen, että en edes muista! Suuri yleisö katsoisi suoraan minua ja osoittaisi lopuksi suosiota seisaallaan. Saisin olla kaunis ja ihana, herkkä ja hento kuin… no kuin höyhen”, Juulia maalaili, avasi silmänsä ja katsoi mummoaan silmiin, jotka olivat syvän oliivinvihreät, samaa sävyä kuin Juulialla itsellään. Mummo veti syvään henkeä hitaasti ja tutkaili Juuliaa samalla hyvin tarkkaan. ”Kultaseni, oletpas sinä laiha”, hän nosti ryppyisen kätensä Juulian poskelle ja huoliryppy hänen otsallaan syveni. ”Syöthän sinä varmasti riittävästi? Baletti on kovaa työtä, minä jos kuka sen tiedän.” Juulia puristi huulensa yhteen. Hän tiesi, mistä eilispäivän pyörtyminen johtui. Hän oli lähtenyt aamulla kiireessä syömättä koululle, ja lounaalla oli uunimakkaran sijaan syönyt pelkkää salaattia ja leivän. Juulia tunnusti, että kahden tunnin tanssitreeneihin se ei ollut lähimainkaan riittävästi. Mutta Odeten rooliin ei pääse, jos ei ole riittävän hoikka! Juulia puolusti itseään. Kuten opettajakin sanoi, hänen oli syötävä hyvin kevyesti, mikäli halusi edes haaveilla osasta. ”Kyllä minä syön ihan hyvin”, Juulia vastasi mummoonsa katsomatta. Sitten hän suuntasi lauantai-iltapäivän tuplasti pidempiin treeneihin.

Kuva http://weheartit.com/

”Kuusikymmentäkaksi senttiä vyötärö, seitsemänkymmentäviisi senttiä rinnat, lantiolla kahdeksankymmentäkuusi.” Juulia istui lattialla harmaan ja kylmästi energiansäästölampuin valaistun balettisalin seinään nojaten ja oli olevinaan kyllästyneen näköinen. Tosiasiassa hän kuunteli korvat höröllään. Ompelimosta oli tultu suunnittelemaan baletin puvustusta. Ensin kaikista vaan tarvittaisiin mitat, ja Juulia janosi tietoa kilpailijoistaan. Kun Eevin pajunvitsan hoikasta vartalosta otettiin mittoja, Juulian kurkkuun nousi pala. Kuusikymmentäkaksi senttiä! Miten se oli mahdollista? Hänen omassaan oli varmasti tinkimisen varaa runsain mitoin.

     ”Sitten Juulia!” Juulian sydän pyrähti laukkaan. ”Vyötäröllä kuusikymmentäviisi!” pyylevä puvustajanainen huikkasi sihteerilleen, joka istui selkä kyyryssä ja kirjoitti jokaisen sentin muistiin. Juulia puri kieltään, ja vilkaisi syrjäkarein opettaja Siréniä, joka kulmat tuimassa ilmeessä tarkkaili tyttöjä. Juulia olisi voinut vannoa, että hänen kohdallaan opettajan viivamainen suu mutristui aavistuksen.

     ”Juulia, jäätkö hetkeksi?” opettaja Sirén viittasi Juulian luokseen muiden suunnatessa kohti pukuhuonetta. ”Minun on puhuttava sinulle tästä Odeten roolista. Se on iso rooli, ja erittäin suuri kunnia, mikäli siihen tulee valituksi. Eevi ja sinä olette koko ryhmän ennakkosuosikit, mutta varmasti tiedät itsekin, että Eevillä on ulkonäkö puolellaan. En tietenkään sano tätä mielelläni, mutta baletin maailmassa ulkonäölläkin on merkitystä”, opettaja katsoi Juuliaa merkitsevästi ja lähti salista.

     Juulia astui pukuhuoneeseen, keskelle kiihkeää keskustelua. ”Mitä sä sitten oikein teet pysyäksesi laihana?” Mariella kysyi epätoivoisella äänellä. ”Mä vaan vältän turhia hiilihydraatteja ja juon paljon vettä”, Eevi vastasi hartioitaan kohautellen. ”Eli jätän korvapuustit ja muut sellaset väliin”, Eevi kohotti kulmakarvojaan Juulialle ja hymyili tietoisena siitä, että häntä katseltiin. Juulia puri hampaansa yhteen, avasi pitkän tumman tukkansa nutturalta ja kiiruhti pois niin nopeasti kuin kykeni.

Tämän novellin olen kirjoittanut lukion luovan kirjoittamisen kurssin lopputyönä. Se kertoo tytöstä, Juuliasta, jolla on pitkäaikainen unelma, mutta jonka tavoittelu uhkaa tytön henkistä ja fyysistä terveyttä. Julkaisen novellin neljässä osassa, jotta kerta-annos ei käy turhan tuhdiksi. Lukisin mielelläni kaikenlaista palautetta! 🙂

Kuva http://weheartit.com/, alkuperäistä lähdettä ei ole tiedossa.

Elämän paras virhe

Plié! Yks kaks kol, ponnistus ja piruetti! Juulia laski itselleen rytmiä. Vielä parikymmentä minuuttia, sitten saisi lähteä viimeinkin kotiin. Päivä oli ollut pitkä. Juulia oli ajanut suoraan koulusta bussilla balettitunnille ja nyt kello lähenteli kuutta. Juulia yritti keskittyä, mutta hänen vatsaansa kivisti nälästä.  ”Hei Juulia, nyt se nilkka suoraksi! Ei tuommoista velttoilua sallita!” tanssinopettaja Sirén huomautti napakalla äänellään, joka kaikui salissa aina yhtä terävänä.

     Lopulta tunti päättyi. ”Muistakaa tytöt, ensi viikolla valitaan kevään esitykseen pääballeriina. Nukkukaa riittävästi, harjoitelkaa, harjoitelkaa ja harjoitelkaa.  Älkääkä syökö raskaasti. Tiedättehän, että Odette on hentoinen kuin joutsenen höyhen!” opettaja hymyili omahyväisesti vitsilleen. Tytöt siirtyivät jännittyneinä iloisesti pulisten pukuhuoneisiin. Keskustelu siitä, kenet valittaisiin Joutsenlammen päätähdeksi, ihanaksi Odeteksi, kävi kuumana.

     ”Mä oon ihan tosi varma, että siihen valitaan Eevi tai sitten Juulia!” Sara touhusi ja aukoi vaaleanpunaisten tossujensa silkkisiä ja kiiltäviä nauhoja, ”te ootte molemmat niin täydellisiä siihen osaan”, Sara jatkoi ja etsi katseellaan Juuliaa, kunnes tavoitti hänet. Juulia pinnisti kasvoilleen vaisun hymyn. Häntä heikotti, ja tossujen nauha oli mennyt solmuun. Hän tyhjensi vesipullonsa loppuun nousten seisomaan. Huh, kuinka huimaa, Juulia ajatteli ja horjahti. Samassa Juulian polvet pettivät ja hän kaatui pukuhuoneen lattialle. Hänen silmissään sumeni, ja Juulia tunsi hämärästi, kuinka vajosi tiedottomuuteen.