Jotain muuta (korealainen retikkalisäke)

Eräs uusista tuttavuuksista Koreaan muutettuani oli muu, eli korealainen retikka (무, moo, muu, daikon). Tämä jättimäinen juures on väriltään valkoinen tai valko-vihreä ja kooltaan usein ainakin kilon painoinen mötikkä. Retikkaa voi kasvattaa Suomessakin, mutta jostain syystä en ollut siihen aikaisemmin törmännyt. Maku on tutumpaan retiisiin verrattuna mieto, mutta silti melko karvas, josta syystä retikka ei ihan sellaisenaan maistu kovin herkulliselta. Korealaiset kuitenkin käyttävät retikkaa panchanina eri tavoin valmistettuna. Myös retikkakeitto on paikallisten herkkua.

img_1147.jpg

Panchan-tarkoitukseen retikka yleensä pikkelöidään tavalla tai toisella. Myös väriaineita lisätään joukkoon, jotta hailakka juures näyttäisi houkuttelevammalta. Tyypillisimmät käyttökohteet ovat kimbapin täyteenä oleva keltainen, pitkiksi suikaleiksi leikattu retikka. Samaa tavaraa eri muotoon (puoliympyrämäinen siivu) leikattuna tarjoillaan myös lisukkeena kimbapille sekä joillekin keitoille. Ohuen ohuet, pyöreät siivut vihreiksi tai vaaleanpunaisiksi värjättyinä löytyvät toisinaan bbq-illallispöydästä, ja friteeratun kanan kanssa tarjoillaan aina kuutioitua, vaaleaa retikkaa. 

Itse ostan retikkaa aika usein, koska se on terveellistä ja edullista. Käytän sitä vähän joka paikassa, mutta aina kypsennettynä, sillä kypsänä maku taittuu karvaasta miedommaksi, jopa hieman perunamaiseksi. Olen testannut muun muassa retikkaranskiksia; toimii kohtalaisesti, mikäli mausteet ovat kohdallaan. Keittoihin retikka sopii siinä missä normaalit keittojuureksetkin, joskin maku on kyllä tunnistettavissa. 

Viime kauppareissulla mukaan tarttui kuitenkin puolivahingossa aivan jättimäinen muu. Kotona yritin keksiä juurekselle uusia käyttökohteita, ja päätin koettaa kanan seuralaisena tutuksi tullutta kuutioitua lisukeversiota. Resepti on varsin yksinkertainen, valmistukseen kuluu aikaa ehkä noin viisi minuuttia, lisäksi retikan tulee maustua vielä vähintään vartin verran. Itse teen aina isomman määrän kerralla, sillä maku paranee edelleen maustuessaan samalla, kun suola ”itkettää” retikasta kitkerää nestettä kulhon pohjalle. 

KOREALAINEN RETIKKALISÄKE

noin 300 g korealaista retikkaa

2 tl vaaleaa etikkaa (esim. valkoviinietikkaa tai omenaviinietikkaa)

2 tl sokeria

2 tl suolaa

Kuori retikka ja paloittele se sormenpään kokoisiksi kuutioiksi. Sekoita keskenään etikka, suola ja sokeri ja lisää retikkakuutiot huolellisesti sekoittaen. Anna maustua jääkaapissa ainakin 15-20 minuuttia. Retikka säilyy jääkaapissa parikin päivää, joten voit tehdä kerralla isommankin satsin. Etikan, suolan ja sokerin suhteen tulee olla 1:1:1, mutta voit muuttaa määriä oman maun ja retikan karvauden mukaan.

Lisäke sopii erinomaisesti rasvaisten ruokien seuralaiseksi, sillä maku on raikas sekä kirpsakka ja se keventää rasvaisen ruoan raskautta mainiosti. 

img_4335.jpg

Koti Ruoka ja juoma DIY