Kielioppia

”Se on vaikea mutta yrityksen arvoista.”

− Magnus Silfvenius

Lukion ruotsinopettajani putoaisi tuoliltaan, jos kuulisi minun asuvan Göteborgissa ja jakavan arkeni ruotsalaisen, murteella puhuvan miehen kanssa. En nimittäin koskaan ole ollut mitenkään haka ruotsin kielessä. Kouluaikoina menestyin kokeissa kohtuullisen hyvin vain siksi, että osasin epäsäännölliset verbit ja tekstikirjan kappaleet ulkoa.

Kiinnostuksen puutteesta ei koskaan ole ollut kyse, sillä olen aina pitänyt niin vieraista kuin kotimaisistakin kielistä. Ongelmani on kuitenkin niiden aktiivisessa opiskelussa. Epäilen, että olen siihen hommaan turhan malttamaton ja vaadin itseltäni liikaa. Jos (ja kun) tulokset eivät näy hetkessä, turhaudun.

Syyttää voin vain itseäni, mutta hieman aion tässä nyt heristää sormea myös peruskoulun ja lukioiden opiskelumetodeille. Kielioppi on luonnollisesti tärkeää, mutta siihen painottuva opetus ei rohkaise epävarmaa ihmistä käyttämään kieltä. Konsukiepre, spotpa ja muut muistisäännöt porautuvat kyllä pysyvästi mieleen, mutta niitä pähkäillessä jotain olennaisempaa saattaa unohtua. Kielioppisääntöjä ja niiden poikkeuksia on valtava määrä, ja harva pystyy omaksumaan niitä täysin vuosienkaan harjoittelun jälkeen. Oikeakielisyyden korostaminen liian varhaisessa vaiheessa saattaa pahimmassa tapauksessa kääntyä itseään vastaan ja ruokkia pelkoa epäonnistumisesta. − Koska en nyt ole aivan varma sanonko subjektin ennen predikaattia tai miten substantiivi taipuu, on ehkä viisaanpaa olla hiljaa.

Keskustelu, yrittäminen ja rehelliset virheet vaikuttavat valtavasti kielitaidon kehittymiseen, tietenkin. Monelle ei kuitenkaan ole helppoa mennä mukaan sosiaalisiin tilanteisiin kielellä, joka ei vielä ole kehittynyt täysin sujuvaksi. Kaikki eivät ole luonnostaan rohkeita, mutta omaan asenteeseen on onneksi mahdollista vaikuttaa. Pilkun viilaus ja oma epävarmuus onkin syytä unohtaa hetkeksi ja keskittyä sen sijaan muihin ihmisiin. Hymyllä kuittaat monta mokaa ja opit samalla jotakin tärkeää myös rohkeudesta.

Poikaystäväni harjoittelee säännöllisen epäsäännöllisesti suomen kieltä. En voi kuin ihailla ja yrittää ottaa mallia. Hänen sanavarastonsa on vielä heikko, eikä hän ymmärrä mitään omalaatuisen kielemme kieliopista. Mutta hitsi vie hän yrittää urheasti! Suomessa ollessamme hän tekee kahvilassa tilauksensa aina suomeksi ja puhuu äidilleni sanakirjan avulla muodostamiaan lauseita. Hän kyselee paljon ja imee uusia sanoja Tekniikan Maailma -lehden sivuilta. Hänen suosikkiterminsä suomen kielessä on höpöhöpö. Kuulostaa kuulemma mahtavalta. 

Kannattaa siis kokeilla laittaa itsensä likoon. Juttele, kysy, kuuntele ja mene mukaan − silläkin uhalla että menee pieleen. Tai harjoittele vaikkapa pitämällä blogia vieraalla kielellä mahtavan Magnus Silfveniuksen tapaan.