Smultronstället

Ala-asteella perustimme kavereiden kanssa salaseuran, joka tykkäsi hengata kerrostalon katolla. Sinne kiipeäminen ja erityisesti alastulo jännittivät, ja reunan yli kurkkiminen vihlaisi vatsan pohjassa ihanasti.

Se oli tietenkin valtavan tyhmänrohkeaa. Enää en ikimaailmassa kiipeäisi yhtä korkealle ilman turvavaljaita ja varmistajaa. Mutta katot ja korkealta avautuvat maisemat saavat minut edelleen hihkumaan riemusta. Kiipeän maisemapaikalle aina sopivan tilaisuuden tullen ja viihdyn siellä pitkään.

Uusimman mansikkapaikkani löysin viime viikonloppuna Dalarnasta. Vaikka mökki ei ollut korkea, huojuvia puutikkaita noustessani vatsassa tuntui vanha tuttu nipistys. Olo oli ihanan kuriton ja onnellinen. Gesundabergetin rinteessä olevan pienen mökin katolla olin hetken maailman huipulla.

Elämässä on yleensä palkitsevaa kiivetä niin korkealle, että sieltä pudotessa saattaa satuttaa nilkkansa.