Päivän pelastajat

Tänään oli sellainen aamu, jolloin kaadoin maitoa mehulasiin kahvikupin sijasta, tahrasin juuri pestyt farkkuni hammastahnaan ja unohdin kaikki ne oleelliset ruotsin kielen sanat, joita olisin tarvinnut asiani järkevään tai edes ymmärrettävään ilmaisemiseen. Teki mieli hautautua sängyn pohjalle loppupäiväksi ja murjottaa.

Onneksi viime vuosien aikana on tullut kantapään kautta opittua, että vastoinkäymiset ovat osa elämää ja maailman pakoilua parempi vaihtoehto on nauraaa itselleen makeasti ja yrittää sen jälkeen uudelleen. Ja jos vieläkin menee pieleen, niin aina voi leipoa mustikkapiirakan tai ruveta maalaushommiin. Tänään tilanne oli niin huolestuttava, että valitsin molemmat.

Jos en haluaisi tehdä töitä viestinnän parissa, olisin ehkä huonekalumaalari. Nautin suunnattomasti siitä tunteesta, kun paksuun maalin kastettu pensseli liukuu tasaisesti puupintaa pitkin ja muuttaa sen vanhan, tylsän ilmeen kerta heitolla uudeksi. Siinä nyt on vain jotakin lähes terapeuttista. Tänään maalauspuuskani kouriin joutui poikaystäväni siskolta saatu vanha puukehyksinen peili, joka uudessa valkoisessa värissään istuu kotiimme nyt paljon paremmin kuin vielä eilen. Kun katselin työni tulosta kahvikuppi kädessä ja uunituoretta mustikkapiirakkaa maistellen, olo oli yhtä seesteinen kuin Juhlamokka -mainoksessa.

Illalla paistoi taas aurinko ja mielikin oli huomattavasti valoisampi. Farkuissani komeili edelleen hammastahnatahra, kouluhommat eivät olleet edistyneet yhtään ja huomasin matkakorttini vanhentuneen. Mutta silti päivä ei tuntunut lainkaan huonolta.

Ilta-aurinko, mustikkapiirakka ja onnistunut maalausprojekti – päivän pelastajat. Ei kai tässä muuta voi kuin olla tyytyväinen.