Alla är fotografer
Nykyisin jokainen meistä voi olla oman elämänsä valokuvaaja. Ilmaisemme itseämme kuvallisesti enemmän kuin koskaan ja visuaalisuus myös vaikuttaa meihin voimakkaammin. Uusi lemppariohjelmani tiesi kertoa, että Facebookiin ladataan päivittäin yli 300 miljoonaa kuvaa ja Instagramillakin on jo huimat 150 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Me innokkaat harrastajavalokuvaajat kuljemme arkenakin paikasta toiseen järjestelmäkamerat kaulassamme ja lataamme mielellämme otoksemme sosiaaliseen mediaan kenen tahansa nähtäväksi. Mikä enää erottaa hyvän valokuvan huonosta tai ammattilaisen amatööristä, jos laadukkaat kuvauslaitteet ja suuri yleisö ovat jo lähes jokaisen ulottuvilla?
Pari viikkoa sitten vietin ystäväni kanssa mitä parhaimman illan valokuvamuseo Fotografiskassa. Ihailin Paolo Roversin, Pieter Hugon ja Inta Rukan pysäyttävän hienoa taidetta ja mietin miten paljon erilaisia tunteita, inspiraatiota ja ajatuksia yksi kuva voikaan ihmisessä herättää. Kotiin palattuani selasin oman kamerani muistikortin sisältöä ja pysähdyin miettimään puhuttelisivatkohan minun kuvani ketään muuta kuin itseäni. Puhuttelevatko ne oikeastaan aina edes minua?
Hyvä valokuva ei ole pelkkä pysäytetty ote elämästä, vaan tarina jonka useampi kuin yksi ihminen haluaa kuulla. Siihen tuskin pystyy aivan kuka tahansa. Ei vaikka maailmaa katselisi tuhansien eurojen arvoisen objektiivin tai tunnelmaa luovien retrofilttereiden lävitse.
Selasin näyttelykierroksen jälkeen Fotografiskan kaupassa Anneloes van Gaalenin kirjaa Never Photograph People Eating and 50 other Ridiculous Photography rules. Piikikäs pieni kirjanen saa nopeasti tajuamaan, että parasta valokuvauksessa on juuri se, ettei sääntöjä oikeastaan ole. Ja jos joku joskus onkin yhden tai toisen ohjeen antanut, kuva muuttuu usein vain kiinnostavammaksi silloin, kun niitä rikkoo. Kun unohtaa täydelliset asetelmat tai kun kuva vahingossa valottuu liikaa, tarkentuu väärin tai kuvattavan keskittyminen herpaantuu.
Vaikka olenkin Gaalenista inspiroituneena keksinyt hyvän selityksen kaikille epämääräisille ja epäonnistuneille otoksilleni, olen päättänyt, että minusta tulee vielä parempi valokuvaaja. Sellainen, joka ei riko sääntöjä vahingossa, vaan täysin tarkoituksella. Sellainen, joka kuvaa kauniisti kaunista, mutta eri tavalla kuin kuka tahansa toinen. Haluan löytää entistä selvemmin oman tapani ilmaista ja tulla vielä paremmiksi ystäviksi manuaalin kanssa.
Johan Rheborgista on muuten hirveän vaikea olla tykkäämättä. Hän on siis se Solsidanin Fredde, ruotsalainen näyttelijä ja koomikko, joka on monessa mukana ja jonka nimi ohjelman lopputeksteissä on lähes poikkeuksetta takuu laadukkaasta tv-tuotannosta. Tällä hetkellä SVT:llä pyörii Johan Rheborgin ja Henrik Schyffertin luotsaama valokuvaukseen keskittyvä kuusiosainen sarja, Alla är Fotografer, jota voi seurata SVT Playn kautta myös Ruotsin ulkopuolella. Hurjan kiinnostava ja hauska sarja kaikille oman elämänsä harrastajakuvaajille ja valokuvauksesta kiinnostuneille, jotka myös haluavat kehittyä himpun verran paremmiksi valokuvaajiksi.
P.s. Rheborg ja Schyffert olivat muuten mukana myös aivan loistavassa ruotsalaisessa draamakomediassa Allt faller, joka naulitsi minut viime keväänä television ääreen. Allt faller ei ollut Solsidanin kaltainen hitti, mutta se on erilainen ja mielenkiintoinen sarja, joka yhtäaikaa sekä naurattaa että tekee kipeää. Ihmetyttää ja herättää tunteita − vähän niin kuin hyvä valokuvakin.