Äiti ja tytär

Asuin joulun aikaan kaksi viikkoa äidin olohuoneen lattialle pystytetyllä leirillä. Meinasi muuten ottaa välillä koville. Äidillä on minuun aivan erityinen vaikutus, sillä hänen seurassaan taannun hetkessä teini-ikäisen tasolle. Hiillyn, napisen pikkuasioista ja karkaan ulos ennen tiskivuoroa. Päivällä mietin, ettei meillä kahdella taida olla mitään yhteistä ja illan tullen uhoan muuttavani kaverin sohvalle. Juuri ennen nukkumaan menoa tulen kuitenkin siihen tulokseen, että äidin olohuone on varmasti koko maailman paras paikka.

Suhde äitiini on yhtä aikaa elämäni hankalin ja helpoin ihmissuhde. Useimmiten äiti on minulle juuri se ihminen, jolle soitan ensimmäiseksi silloin, kun elämässä tapahtuu jotain mullistavan hyvää tai musertavan huonoa. Äitiin puran myös pahan oloni − itken ja raivoan, kun sille päälle satun. Ja joka kerta hän jaksaa kuunnella. Äiti ajattelee aina ensin minua kuin itseään. Mutta miksi niin valtavan rakas, läheinen ja hyvä ihminen saa silti veren kiehumispisteeseen niin pienestä?

Me ollaan äidin kanssa monessa asiassa erilaisia. Mutta rehellisesti, on meillä paljon yhteistäkin. Esimerkiksi rakkaus kahviin, perinteisiin voisilmäpulliin ja kirjoihin. Mieluiten niin, että nämä kolme löytyvät samalta tarjottimelta. Pukeudumme mieluiten villapaitaan, nauramme samoille jutuille ja kirjoitamme valtavia määriä erilaisia listoja. Hymyilemme valokuvissa niin, että suu muuttuu vaakasuoraksi viivaksi ja näyttää arvatenkin varsin typerältä.

Syy siihen, miksi tässä oikein äidistäni kirjoitan, on äskettäin lukemani koukuttava novellikokoelma. Nappasin joulun viettoon mennessäni junamatkalle mukaani Claire Castillonin novellikokoelman Äidin pikku pyöveli. Kirjan novellit kertovat rajuista, traagisista ja selkäpiitä karmivista äiti-tytärsuhteista. Jossain siinä Kouvolan ja Mikkelin välillä Castillonin tapa kirjoittaa oli imaissut minut täysin mukaansa. Mustalla huumorilla väritetyt tarinat tuntuvat kaikessa kamaluudessaan (ja toivottovasti fiktiivisyydessään) aidoilta ja uskottavilta. Rivien välistä saattaa löytää myös terävästi kirjoitettuja lauseita ja ajatuksia, jotka osuvat syvälle.

Kaksi viikkoa vierähtivät yhdessä hujauksessa. Asemalaiturilla äidille vilkuttaessani sydäntä vihlaisi ja pala nousi kurkkuun. Ihan kamalaa, ettei nähdäkään taas huomenna. Onneksi tässä on vain yksi meri välissä.

Elämästä ei nimittäin tulisi mitään ilman äitiä.