Islanti #2: Länsivuonot
Snæfellsnesistä Islannin matkamme jatkui mykistävän kauniille ja hiljaisille Länsivuonoille. Länsivuonojen kerrotaan syntyneen aikoinaan, kun kolme trollia repi ja kauhoi suurilla käsillään Islannin luoteisosaa irti mantereesta. Auringonsäteet kuitenkin yllättivät trollit kesken kaiken kivettäen heidät ja jättäen Länsivuonot vain kahdeksan kilometrin mittaisen kaistaleen varassa kiinni pääsaareen. Karut maisemat, jyrkät kallionkielekkeet ja autioituneet kylät kertovat edelleen omaa tarinaansa trollien tuhotöistä.
Toisen tarinan mukaan Länsivuonojen ja Islannin itäosien kallioperä nousi ensimmäisenä meren pinnalle maan syntyessä vedenalaisista tulivuoren purkauksista noin 16 miljoonaa vuotta sitten. Oli totuus mikä tahansa, Länsivuonoilla aika tuntuu pysähtyneen ja maisemat ovat edelleen paikoin kuin suoraan aikojen alusta.
Lautta vei meidät Stykkisholmurista Brjánslækurin kylään, josta lähdimme ajamaan kohti länttä. Pienet ja sumuiset vuoristotiet olivat huikeita. Sydän hakkasi ihastuksesta ja jännityksestä. Pelkäsin maanvyöryjä, mutta rakastin maisemia. Lopulta saavuimme Látrabjargin lintukallioille, Islannin läntisimpään pisteeseen. Látrabjargissa tuuli niin voimakkaasti, että se oli oikeasti viedä mukanaan. Siinä viimassa olo tuntui jälleen kerran epätodelliselta. Karuilla kalliolla parveili satoja lunneja, hassunkurisia pienen pigviinin näköisiä lintuja, jotka tulivat välillä lähes kosketusetäisyydelle.
Ensimmäinen yöpaikkamme Länsivuonoilla oli pieni leirintäalue Rauðisandurilla, jonne saavuimme juuri sopivasti auringon laskiessa. Rauðisandur on huumaavan kaunis korkeiden jyrkänteiden ympäröimä punainen hiekkaranta, jossa vesi pakenee laskuveden aikaan kilometrien päähän rannasta. Olimme ainoat vierailijat leirintäalueella, mikä teki illasta omalla tavallaan entistä vaikuttavamman. Istuimme rannalla auringon laskiessa, korkkasimme punaviinipullon ja söimme rosmariininmakuisia leipätikkuja. Autostereoista soi Sigur Rósin Popplagið. Oli järjettömän kaunista.
Seuraavana aamuna aurinko nousi jo varhain ja taivas oli kirkas. Lähdimme aamulenkille aurinkoiselle rannalle ja keitimme pannukahvit ennen matkan jatkamista. Tässä vaiheessa tuntui, että olisin voinut jäädä rannalle istumaan maailman tappiin asti. Kameran akku oli parin päivän käytössä tyhjentynyt, joten suuntasimme ensimmäiseksi läheiseen Patreksfjördurin kylään etsimään pistorasiaa. Istuimme hetken jos toisenkin sympaattisessa Stúkuhúsið Ehfissä, pienessä kahvilassa, jonka ikkunoista avautui upea merinäköala. Sinne saapuessamme kahvila oli vielä suljettu, mutta ystävällinen työntekijä päästi meidät kuitenkin sisään ja tarjoili matkalaisille kahvia ja vastapaistettuja leipiä. Patreksfjördurista matkamme jatkui takaisin kohti itää.
Länsivuonoilla olosuhteet eivät ole sieltä helpoimmasta päästä. Talvisin lumimyrsky saattaa sulkea tiet, katkaista sähköt ja eristää Länsivuonot muusta maailmasta useiden päivien ajaksi. Kylät tyhjenevät hiljalleen eikä vain parin oppilaan kyläkouluissa ole näillä seuduilla mitään kummallista. Djúpavíkin kylässä asuu vakituisesti enää yksi perhe. Perhe pyörittää vanhan sillitehtaan pihapiirissä pientä majataloa, josta voi varata viihtyisän huoneen ihanalla merinäköalalla ja kuunnella aamupalapöydässä talon takana pauhaavan vesiputouksen kohinaa. 30-luvulta peräisin olevat narisevat lautalattiat ja äärimmäisen ystävällinen henkilökunta tekevät Hotel Djúpavíkista uskomattoman tunnelmallisen majapaikan.
Saavuimme Djúpavíkiin alkuillasta, joten meille jäi vielä mukavasti aikaa tutustua majatalon ympäristöön. Kauniisti rapistuneessa vanhassa sillitehtaassa oli parhaillaan meneillään valokuvanäyttely STEYPA, jossa oli esillä seitsemän eri valokuvaajan töitä. Näyttelyssä niin islantilaiset kuin kansainvälisetkin valokuvaajat kertovat omaa henkilökohtaista tarinaansa siitä, miten Islanti maana heille näyttäytyy. Näyttely oli kiinnostava ja sillitehtaan puitteet huikeat.
Illemmalla hyppäsimme vielä hetkeksi autoon ja ajoimme vajaan tunnin ajomatkan päässä olevalle Krossneslaugin uima-altaalle. Ilta merenrannalla sijaitsevalla geotermisella kuumavesialtaalla oli ehkä koko reissumme unohtumattomin kokemus. Nautimme maisemista ja kuumasta vedestä ties kuinka pitkään. Suurimman osan ajasta olimme altaalla aivan kahdestaan. Krossnesslaugissa vajaan kahden euron suuruinen maksu maksetaan uima-altaan vartijalle tai jätetään hänen poissaollessaan pukuhuoneissa oleviin rahalippaisiin. Uima-allas on auki ympäri vuorokauden. Parin viileän telttayön ja retkipäivän jälkeen uima-allas ja Hotel Djúpavíkin pehmeät lakanat tuntuivat taivaallisilta.
Islanti oli kiistatta yksi vaikuttamista paikoista, missä olen koskaan käynyt. Näimme muutaman päivän aikana vain pienen palan maata, mutta se pieni pala jätti heti valtavan kaipuun takaisin. Tahdon nähdä vielä niin paljon enemmän.
Tänään olenkin fiilistellyt Islantia katsomalla jo toistamiseen Sigur Rósin vuoden 2006 kotikiertueesta kertovan Heima-dokumentin. Bändi järjesti tuolloin maailmankiertueelta palattuaan useita ilmaiskonsertteja ympäri kotimaataan, pienimpiä kalastajakyliä myöten. Musiikki on vangitsevaa, bändin jäsenet symppiksiä ja kuvaus vaikuttava − Heima kannattaa ehdottomasti laittaa katselulistalle ennen Islannin reissua! Dokumentissa kuvataan muuten myös bändin konserttia samaisessa vanhassa Djúpvíkin sillitehtaassa, jonka pihapiirissä mekin yövyimme. Huh, jos olisin tuolloin ollut paikalla.
Lähde: Rämö S. & Hilmarsson B. 2008 Mondo matkaopas Islanti