Road trip Toscanaan
Toscanasta tulee mieleen suipot puut, paikallinen viini ja terracotta talot – ja juuri niitä se meille kahden viikon reissumme ajaksi tarjosi. Matkaan mahtui toinen toistaan kuvauksellisempia kadunkulmia ja maisemia. Jopa ovennupit ja ikkunansermit tuntuivat olevan ylpeitä toscanalaisuudestaan ja koreilivat toinen toistaan kultaisempina ja rosoisempina. Jokainen rakennus henki historiaa ja silmään osui hyvin harvoin mitään monologista. Vaikka sää ei ehkä ollutkaan, mitä etukäteen tuli kuviteltua (puolia pakatuista shortseista ja kesämekoista ei tullut käytettyä), jäi meidän reissusta todella hyvä fiilis – ja ehkä muutama reissu-kilokin, mutta väliäkö tuolla. Yhtäkään tryffelipasta-, tai gnocchi-annosta en kevyempään vaihtoehtoon olisi vaihtanut!
Aiemmin on tullut käytyä kahdella reissulla Como- ja Garda-järvellä, mutta Toscanan kaupunkeihin ja maaseutuun tykästyin paljon enemmän. Toscana ei ehkä ollut ensimmäisenä reissukohteena mielessä, mutta rakas ystävä vietti siellä häitään, jonne olimme täältä Stuttgartista autolla muutenkin ajamassa, niin totta kai mahdollisuus piti käyttää ja tutustua tähän viehättävään Italian alueeseen tarkemmin. Häät järjestettiin Arezzon seudulla eräällä viinitilalla. Sieltä suunnattiin Firenzeen, jonka jälkeen Sienaan, San Gimignanoon, Pisaan, Massaan ja Carraraan.
”Yhtäkään tryffelipasta-, tai gnocchi-annosta en kevyempään vaihtoehtoon olisi vaihtanut!”
Ehkä päälimmäisenä mieleen jäi viehättävä keskiaikainen pikku kaupunki San Gimignano. Keski-eurooppalaisia turisteja löytyi sieltäkin, mutta huomattavasti vähemmän kuin Firenzestä, jonka vaikuttavaa Duomoa (ks. ylin kuva) tullaan ihastelemaan joka puolelta maapalloa. San Gimignanon tekee tunnetuksi myös yksi sen pienistä jäätelöputiikeista: kyseinen paikka on palkittu vuosi toisensa jälkeen maailman parhaan jäätelön tittelillä, mikä varmasti on tuonut osan sen jäätelönnälkäisistä turisteista. Tämä oli tietysti riittävä syy mullekin suunnata San Gimignanoon, joka olisi muutenkin ollut matkan varrella. En tosin etukäteen edes tiennyt, kuinka paljon muuta nähtävää siellä olisikaan – paikka yllätti totaalisesti!
Niin, ja siitä jäätelöstä – oliko se maailman parasta jäätelöä? Itse maistoin tryffeli-jäätelöä, ja yhden pallon vadelma-timjami-jäätelöä. Pakko myöntää, että parempaa saa hakea. Aiemmin Italiassa maistetut jäätelöt eivät ole vetäneet vertoja meidän oman Stuttgartin järjettömän hyvälle pistaasipähkinä-jäätelölle, jota myy jäätelökahvila Old Bridge (laita paikan nimi korvan taakse, jos reissu Saksaan tiedossa!), mutta tällä kertaa täytyy sanoa, että voittaja löytyi. Jos tieni ikinä uudestaan Toscanaan vie, suunnittelen reitin siten, että se sivuaa San Gimignanon sekä meno- että paluureitillä! 😉
San Gimignanossa oli Firenzeen verrattuna turisteista huolimatta rento ja huoleton meininki. Pientä keskiaikaista kaupunkia ympäröivien muurien takaa pilkahtelee kaunista maaseutua ja sen kapeille pikkukujille on ihana eksyä. San Gimignanossa oli myös artesaani-fiilistä ja paljon taiteilijoita, jotka möivät esimerkiksi itse-valmistamiaan sisustuselementtejä, kuten lamppuja, kierrätysmateriaaleista.
Siena on Firenzestä kivenheiton päässä sijaitseva hieman Hämeenlinnaa väkiluvultaan pienempi kaupunki. Siennaan olisin voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, ja sen kauniilla kaduilla olisi voinut käppäillä ihan loputtomiin. Siennasta löytyi myös kattava valikoima kotoisia enotecoja ja ravintoloita kohtuullisella hinnoittelulla. Katedraaleja olisi sieltäkin löytynyt, mutta tyydyimme niitä vain ulkopuolelta katselemaan, ja keskityimme enemmän rentoon oleskeluun ja syömiseen. Sienaan menisin ehdottomasti uudestaan! Taisinkin sanoa ihan ääneen, että jos musta tulee ikinä hyvin tienaava kirjailija, hommaan Sienasta jonkun pienen taiteilija-asunnon, ja vietän kesät siellä – niin ihastuttava se kaupunki oli.
Pisan sivuutan vain kommentoimalla: ”tulipahan käytyä”. Aukio, jolla Pisan tuomikirkko, sekä sen kellotorni (A.K.A. Pisan kalteva torni) seisovat, on vaikuttava näky. Ehkä tähän mennessä me oltiin tosin nähty jo niin monia Duomoja ja katedraaleja, että yksi lisää ei enää saanut haukkomaan henkeä. Pisa ei muutenkan näin lyhyellä katsauksella ollut kaupunkina kovinkaan erityinen paikka. Myönnän, me ei kylläkään menty keskustaa edemmäs, mutta se ei vaan huokunut samanlaista tunnelmallisuutta kuin esimerkiksi Siena. Lisäksi kuuluisan tornin takia päiväsaikaan aukio on bussilasteittain täynnä turisteja. Tästä aiheutuu tietysti ärsyttävät lieveilmiöt, kuten yliaktiiviset ravintolan sisäänheittäjät, persoonattomat matkamuistomyymälät ja kalliimmat hinnat. Ehkä Pisalla on enemmänkin annettavaa, jos suuntaa keskustaa edemmäs, mutta meitä se ei vakuuttanut.
Pisan jälkeen tiedossa oli pieni rauhallinen hetki luontoa. Mulle vesi on aina ollut tosi terapeuttinen juttu; jotenkin meren ja järvien äärellä tunnen oloni rauhalliseksi, ja tästä syystä otimmekin reissullemme pienen välipysähdyksen Massassa, Italian länsirannikolla. Kyllä mieli puhdistui, kun pääsi aamukävelyllä merenrantaan, jossa muista ihmisistä ei ollut tietoakaan. Ironista kyllä, näin vesistörakkaana ihmisenä asun kaikista maailman paikoista juuri Stuttgartissa, jossa virtaa vain likainen Neckar-joki, ja josta lähimmälle järvelle on aikamoinen ajomatka… Huoh.
Poikaystäväni ammatin puolesta viimeisenä etappina oli Carraran marmorilouhinnat. Itsellä ei ollut mitenkään korkeat odotukset, koska aihe ei ollut niin lähellä sydäntä kuin hänellä, mutta lopulta olin tosi tyytyväinen, että käytiin ja suosittelen lämpimästi muillekin. Ajoimme mutkaista kapeaa tietä vuorta pitkin ylös ainakin vartin verran ja toivoimme ettei vastaan tule autoja; tie oli niin pieni, että kaksi ajoneuvoa ei siinä todellakaan rinnakkain mahdu olemaan. Ajomatkasta teki vielä jännittävemmän se, että monien kymmenien tonnien marmorilasteja kuljetettiin rekoilla juuri näitä samoja reittejä pitkin.
Lopulta päästiin parkkipaikoille, josta meidät vietiin maasturilla ihan ylös vuorenhuipulle. Näen itseni melko pelottomana, mutta tämä pieni kymmenen minuutin maasturireissu oli ihan hirveetä! Tie oli todella kuoppainen ja Jeeppi keikkui laidasta toiseen kuin merihätään joutunut vene, eikä tälläkään kapealla tiellä ollut minkäänlaisia esteitä tienreunoissa, ja pudotus alas olisi ollut pitkä ja kivulias. Tästä selvittyämme pienissä tärinöissä mieleen tuli heti maisemat nähtyäni: ”Kyllä kannatti!”. Toki jollekulle ne marmorilouhinnat saattaa olla se mielenkiintoisin juttu (krhm, ainakin mun poikaystävälle), mutta itse nautin suunnattomasti näkymistä. Vuorenhuipulta näki aina merelle saakka, ja ennen merta koko Carraran kaupunki, jonka läpi me aiemmin oltiin ajettu, näkyi pienenä punakattoisena rykelmänä allamme. Tämä oli täydellinen, mahtipontinen lopetus lyhyelle Toscanan reissullemme! Takaisin alas mennessä ostin matkamuistoksi marmorisen morttelin :) Carrarasta ajoimme suoraan kotiin Stuttgartiin – edessä oli siis vielä 10 tuntia autossa istumista, mutta lämpimät lomamuistot tuoreana mielessä sen jaksoi kyllä. Minneköhän seuraavaksi suunnataan?
