Alanvaihtajan paljastuksia, osa 1: take a leap

Sormissa kihelmöi, kun valmistauduin painamaan ”lähetä”. Jälleen kerran olin tässä tilanteessa: lähettämässä työhakemusta. Tällä kertaa hakemus sinetöisi päätökseni vaihtaa alaa. Taas.

”Jos vielä kerran yritän tutustua itseeni ja löytää vastauksen kysymykseen: mikä musta tulee isona.”

Oon hieman levoton sielu – aina kurkkimassa aidan yli, josko siellä olisi jotakin mielenkiintoisempaa. Yläasteikäisenä halusin olla kaikkea maskeeraajasta kondiittoriin. Onneksi päädyin lukioon ja sain lisää miettimisaikaa. Epäilen tosin mahtoiko sekään auttaa.

Rakkaus matkailuun sai lopulta kouluttautumaan restonomiksi ja vei mut Maltalle asti töihin. Muutaman vuoden alalla työskentelyn jälkeen jäljellä oli enää kuitenkin hyvin vähän rakkautta ja vain pelkkä kylmä todellisuus: hotellirespa ei olekaan niin jännittävä ja kiehtova paikka kuin kuvittelin, eikä laisinkaan sopiva kaltaiselleni päivittäistä vaihtelua hamuavalle. Ravintola-alakaan ei tuntunut omalta. Siispä suuntasin Kööpenhaminaan ja päätin lyhyen pohdinnan tuloksena kouluttautua rakennussuunnitelijaksi. Välillä mietin, annoinko asioille ja itselleni tarpeeksi aikaa kehittyä. Olinko kenties liian malttamaton?

Hätäratkaisu se todellakin oli, ja jo ensimmäisen lukukauden jälkeen pohdin tosissani opintojen keskeyttämistä; olihan mulla opiskeluiden ohella kuitenkin työ markkinoinnissa, josta olisi jopa tarjottu kokopäiväistä työtä ja josta aidosti pidin. Muiden mielipiteet vei kuitenkin voiton ja hammasta purren kävin koulun loppuun. Kadun.

Rakkauden vietyä mut Tanskasta Saksaan, yritin aikani päästä takaisin markkointiin, alalle johon tunsin paloa. Hain jopa palkattomaan työharjotteluun, mutta kielitaito olisi pitänyt olla täydellinen, jota se ei tuolloin eikä vieläkään ole, ja koulutus juuri työtä vastaava. Intohimolla alaa kohtaan ja vuoden kokemuksella oli hyvin vähän merkitystä. Luovutin.

Ryhdyin rakentamaan lentokenttäterminaalia – en tulevaisuuttani. Päädyin siis arkkitehtitoimistoon töihin. Nyt jo yli kaksi vuotta katseltuani muiden paloa ja intoa tähän alaan, johon itse lähes vastentahtoisesti kouluttauduin, tein päätöksen: jos vielä kerran. Jos vielä yhden kerran painan ”lähetä”-painiketta. Jos vielä kerran yritän tutustua itseeni ja löytää vastauksen kysymykseen: mikä musta tulee isona.

*Klik*