Ensimmäinen entisöinti projektini ja remontti update
Saksasta ostettu asuntomme on odotellut jo pitkään remonttiaan. Pieniä juttuja ollaan jo voitu aloittaa, kuten tapettien ja lattialaattojen poistamisen, mutta ostoprosessi täällä kestää hieman pidempään, ja ennen kuin virallinen osuus oli kokonaan valmis, emme voineet aloittaa isompien purkuhommien kanssa. Nyt on vihdoin paperisota saatu päätökseen ja ensimmäisenä lähti sinapin keltainen kylpyhuonekalusto. Ah, miten paljon mielihyvää sainkaan pääsemällä niistä eroon! Seuraavana vuoroon tulee sähkö ja vesi, sekä yhden seinän purku ja uuden väliseinän rakentaminen. Tähän asti on kuitenkin suunnittelu ollut täydessä vauhdissa ja uusia pohjapiirroksia hiottu. Ehdittiin myös ennen remppa-kaaosta keskittyä pienempiin yksityiskohtiin, kuten esimerkiksi ruokailupöytään, jonka entisöimme itse.
Ostimme siis tosiaan kaksion täältä Stuttgartista, jonka olemme aikeissa muuttaa kolmioksi. Hommaa riittää, sillä kämppä on alkuperäisessä vm. -79 kunnossa. Puramme seinän keittiön ja olohuoneen välillä, ja muutamme toisen huoneista kahdeksi huoneeksi. Nykyinen olohuone ja makuuhuone tulevat vaihtamaan myös paikkaa. Meille remonttikunnossa oleva kämppä oli luonteva ratkaisu. Me molemmat ollaan rakennusalalla, itse olen rakennussuunnittelija, siispä täysin meille räätälöidyn tilan luominen kiinnosti molempia. Pohjapiirros muutettiin siis kokonaan, ja kämppään tulee muutamia mielenkiintoisia elementtejä.
Kämppä on pienehkö, mutta meille oli myös tärkeää saada kompakti ja avoin tila. Sijainti oli tosin melkein se tärkein asia. Lähes vuoden ajan etsimme asuntoa lähes tulkoon vain yhdeltä alueelta, sillä muuton suhteen ei ollut minkäänlaista kiirettä tai painetta. Botnangin alue, jolla olemme jo vuoden verran vuokralla asuneet ja jolla uusi asuntomme myös sijaitsee, iski heti silmääni Stuttgartiin muuttaessa. Julkiset kulkuyhteydet on hyvät, mutta alue on erittäin rauhallista ja metsäistä. Hmm, lieneekö suomalaisuus, vai mikä, mutta metsän ääreen oli päästävä 😀 En aio jakaa kuvia kämpästä, ketään ei kiinnosta katsella auki revittyjä pintoja, mutta sen sijaan ajattelin esitellä pienen huonehaluprojektini kuvien kera:
Sillä välin kun remontti oli jäähyllä (kiitos saksalaisen byrokratian), keskityimme suunnitteluun ja pienempiin yksityiskohtiin, joita jaksoi vielä ennen remonttia näpertää. Yksi niistä oli täydellisen ruokapöydän metsästäminen. Loft-tyyliseen kämppäämme olemme kuumeisesti etsineet pyöreätä mustaa pöytää – mielellään tietysti laadukkaasta materiaalista ja järkevään hintaan. Tehtävä osoittautui miltein mahdottomaksi ja olin jo heittämässä pyyhettä kehään, kun lopulta Ebaystä löytyi hyväkuntoinen 60-luvun pyöreä pöytä erittäin huokeaan 50€ hintaan. Pöytä oli vieläpä tiikkiä ja kooltaan juuri täydellinen! Entisöintiin oltiin varauduttu ja ensimmäistä kertaa sitäkin tuli kokeiltua.
Ensimmäinen haaste oli saada raskas ja isohko pöytä kuljetettua Skodan kyydissä kotiin. Onneksi ei ollut sateinen ilta, sillä sidoimme sen auton katolle jalka taivasta kohti sojottaen valiten autobaanan sijaan pidemmän (lue: hitaamman) reitin. Pöytä osoittautui myös niin painavaksi, että me kahteen pekkaan ei melkein saatu sitä asuntoomme kannettua. Toivottavasti saadaan muuttoapua muutaman kuukauden päästä, kun vaihdetaan asuntoa… Kerrostaloasunnossa entisöidessä on myös omat kommervernkkinsä. Sateisena kautena projektia ei voinut siirtää parvekkeelle. Siispä olohuoneesta tuli meidän verstas! Pinnasta piti hioa vanhat lakat ja muut pois ennen uutta pintaa, ja voin melkeen vannoa että sitä hiomapölyä löytyi ihan joka puolelta lounasrasiasta sukkalaatikkoon – jopa kauan projektin jälkeenkin. Petsin haju ei myöskään ollut kovin miellyttävä leijuessa ympäri asuntoa. Enkä voi väittää, että olin iloisesti yllättynyt myöhemmin matosta löytyneistä maalitahroista. Mitä tästä siis opimme? Olkkarin lattia EI ole oikea paikka tähän harrastukseen.
Pöytään sopivat tuolit osoittautuivat vielä hankalemmaksi löytää kuin pöytä itse. Mehän suunniteltiin tämä projekti vaan puolitiehen ja ostettiin sekä entisöitiin ensin pelkkä pöytä ja vasta sen jälkeen ryhdyttiin miettimään tuoleja. Tuolit onneksi löytyivät lopulta made.com:sta siedettävään hintaan ja ne sopivat pöydän kaveriksi enemmän kuin hyvin. Etsintään kului kyllä aikaa viikkotolkulla ja jokainen alueen huonekalukauppa tuli kahlattua. Tuntui aluksi vähän hassulta tilata juuri tuolit netin kautta, sillä niitähän yleensä haluaa kokeilla etukäteen, mutta tällä kertaa tehtiin poikkeus. Huh, onneksi tuolien ulkonäkö ja tuntuma miellytti! Yleisesti ottaenkin kokonaisuuden lopputulos miellyttää. Pienessä asunnossa kun niinkin iso huonekalu kuin ruokailupöytä vaikuttaa hirveän paljon tilan kokonaisilmeeseen ja uskon, että tämä tulee olemaan juuri sopiva meidän uuteen asuntoon. Mieleen tulee joku ranskalainen kahvila – paitsi, että tuon hedelmäkorin sijaan pitäisi pöydällä olla ehkä tuhkakuppi ja vaikka kasa Voguen vintage-painoksia.
Valitettavasti remppa jatkuu raskaampien teemojen myötä (joista en jaksa edes kirjoittaa), mutta 3-4 kuukauden päästä ollaan varmaan siinä pisteessä, että tuolit, pöytä ja kaikki loput kamat pakataan jälleen kerran autoon ja viedään niiden uuteen kotiin!!