Kämpän osto ulkomailta ja mietteitä kodista

Allekirjoitan tyhjälle viivalle. Oon nyt virallisesti asunnonomistaja Stuttgartissa. Viitisen vuotta maailmalla asumista, ja ensimmäistä kertaa tunnen itseni ulkosuomalaiseksi. Sana ’ulkosuomalainen’ ei sanana miellytä: se kuulostaa kuin olisin eristäytynyt jostain piiristä, tai porukasta. Se kuulostaa kuin olisin suomalainen pelkästään passin mukaan. Se kuulostaa, noh, siltä kuin olisin ulkopuolinen. Täällä Saksassa oon puolestaan ’ulkomaalainen’ – muukalainen muista maailmoista. Siltä välillä kyllä tuntuukin, kun kaksi vuotta Saksassa asumista ei kulttuuriin tottumiseen riitä.

Ehkäpä Saksan ja Suomen välinen kulttuuriero ei kuitenkaan niin suuri ole, että puhuisin tosissani jostain integroitumisongelmista. Se on vaan niin, että oma ajatusmaailma ei ihan vielä ole tottunut saksalaiseen huumoriin (tai sen puutteeseen), perinteisiin, ruokaan ja byrokratiaan, vaikka avoimin mielin maailmaa katsonkin. Välillä väsyneenä kieli ei vaan taivu, tai joku puhuu vahvalla murteella, niin että koko saksan kieli on ihan hepreaa. Suomessa joudun tavaamaan saksalaista osoitettani, että ne joulukortit ja Osuuspankin kirjeet tulee perille. Saksassa puolestani tavaan nimeäni; Joskus kysytään, kirjoitinko nimeni väärin, kun Miiassa on kaksi i:tä.    

Tekeekö fyysinen asuinpaikka ja tavaroiden maantieellinen sijainti kodin? Sitten on mun kotini Saksassa. Määritteleekö identiteetti kodin? Siinä tapauksessa kotini on Suomi. Jos kodin määrittelee itselle tärkeät ihmiset ja läheiset, on kotini Suomen ja Saksan lisäksi Tanskassa, jossa viimeiset kolmisen vuotta ennen Saksaan tuloa vietin. Töistä lähtiessä lähden aina ’kotiin’. Suomi-vierailulla sanon aina meneväni käymään ’kotona’. Ehkä se on vaan niin, että koti on siellä, mistä tekee kodin ja missä tuntuu kodilta.

Vaikka kämpän osto iso päätös olikin, ja moni taivastelee, että ”oot nyt sitten pysyvästi siellä Saksassa”, oli päätös myös sijoituksena järkevä ottaen huomioon Stuttgartin vuokra-asuntojen korkeat hinnat. Vakaa työ ja parisuhde totta kai antoivat pääsyyn päätöksen tekoon. Rehellisesti sanottuna en tiedä olenko (/ollaanko) vielä kymmenen vuoden päästä Stuttgartissa, vai jossain ihan muualla. Viiden vuoden päästä näin varmasti on, ja se tieto riittikin tekemään päätöksen. Kämpän osto ei määrittele elämänsuuntaa lopun elämäksi, ja jos jostain syystä Suomeen on pikaisesti palattava, saa asunnon aina vuokralle.  ”Iso, mutta ei lopullinen askel ulkosuomalaisuuden tiellä”, on tämän hetkinen fiilis. Oli sitten identiteettikriisi, tai ei, omannäköinen kodista joka tapauksessa tulee: seuraavien kuukausien aikana remontoimme uuden kotimme jok’ ikisen nurkan. Stay tuned 😉