Lähtöpärinät

 

 

Edessä oli viimeinen työpäivä, jonka päätteeksi suuntasin kera kapsäkkini ja pyöräni suoraan junaan. Fiksu ihminen olisi käyttänyt illan pakkaamalla tavaroitaan ja kiirehtimällä nukkumaan. Hah!

Saatuani taas yhteyden lapsuuden tärkeään, jokin muuttui ja se olen minä. Joten sen sijaan, että olisin tehnyt lähtöä, koin tärkeämmäksi selata merkintöjä edellisestä lähdöstä. Siitä millainen olen ollut. Luin ankeasta syksystä, työkavereista, tuttavista, kirkkaammasta keväästä, matkoista ja maisemista. Kiinnitin huomiota kaikkeen siihenkin, mistä en kertonut. Tärkeimmistä asioista, jotka pidin itselläni. Hyvistä ja huonoista. Kuten siitä, että viimeiseen Drogheda-vuorokauteen kuului kaiken muun kesäisen ja tokkuraisen ihanan rentouden lisäksi myös suudelmia. Ja kuinka jossain oli joku, joka ei uskonut, kun sanoin kolme kertaa ei. Neljännellä sitten.

Lähdin viimehetken mieliteko-ostoksille lähikauppaan. Tiesittekö muuten, että toisin kuin valmistaja väittää, 75g sipsipussi ei ole mikään “minipussi”. Oikea minipussi on sellainen taskukokoinen, josta saa suolaista suuhun mutta ei ällötystä. Parhaita ovat Walker’sin Bacon friesit vaikka jotkut vääräuskoiset väittää, että muka Tayton Chipsticksit ja jotkut murrosikäisen tasolle jumahtaneet, että Perrin Hot Lipsit. Mitään edellemainituistahan ei täältä saa, joten täkäläisiin oli tyytyminen (joita muuten sai Droghedan puolalaiskaupasta.).

Ulko-ovella huomasin yllättäen huonekasveja ja kärrystä moikkasi vielä yllättävämmin vanha tuttu, jonka siskonikin tunnistaa Afrokukaksi. Ostimme sellaisen tuparilahjaksi yhteiselle tutulle, tai siis siskon koulukaverille, josta meidän koko perhe otti itselleen ystävän. Lahjaksi afrokukka, virallisemmin Kierreröyhyvihvilä, oli itsestäänselvä valinta, jollaista olemme siskon kanssa molemmat myöhemmin etsineet itsellemme. Tähän asti tuloksetta. Valitettavasti myös yhteytemme tähän ihanaan ihmiseen katkesi vuosia sitten ja toisin kuin monia muita entisiä sydänystäviä, tätä tyyppiä ei edes facebookista voi seurata. (Tai oikeammin “vakoilla.” Nimenomaan seurata voisi ja tykätä, tyypillä kun on fanisivu.)

Kävimme vuosikymmen sitten usein kävelyllä ja sovimme tapaavamme mihin ikinä kerkeäisimmekään samaanaikaan lähtiessämme. Yleensä se sattui juuri samaisen lähikaupan eteen. Tyyppi on myös se, ketä aluperin kiittää perjantaina loppuneesta työpestistä: silloin viisitoistakesäisenä kaikkien muiden ollessa joidenkin tyttäriä ja poikia, minä olin pomon pikkuveljen kaverin pikkusisko. Sama pomo soitteli myöhemmin perään olisinko vielä tulossa, eli ei ollut huono rekrytointi tämä. Samaisessa työpaikassa olen aikoinani löytänyt lempiperennani (No voi jösses!), Keräpäävihvilän. Siinä on toinen sellainen harottaja, että jokin näissä vihvilöissä vetoaa muhun. Enkä edes liioittele, kun sanon Keräpäävihvilän näkemisen mua suuresti ilahduttaneen ja jopa lohduttaneen Rovaniemellä, Mayon kreivikunnan nummilla ja eräälläkin epätoivoisella suunnistusräpellyksellä Taka-Keljossa. Mun oma afrokukkani seuratkoon etelään viikon päästä vanhempien mukana ristiäiskyydissä. 

 

 

J, tää on sulle: Blackalicious – Deception