Shanghai
Aika jakaa viimein Shanghai-tunnelmia. Kuvia tuli napattua sen verran paljon alkuinnostuksessa, että meinasin hukkua niihin Shanghain osalta… Siksi kevyt viive matkapostausten kanssa. Käytimme siis pari viikkoa kesälomasta jo kesäkuun alussa Shanghaissa, Hanoissa ja Hongkongissa. Kaikki olivat uusia kohteita – Kiinassa tai Vietnamissakaan ei ole tullut aiemmin käytyä, joten nyt pääsi hieman tutustumaan näihin kaupunkeihin.
Pidemmillä lennoilla on luksusta matkustaa vähän tilavammin ja nauttia tarjoiluista koko lennon ajan.
Ensimmäisenä vuorossa siis Shanghai. Minulla ainakin oli mielikuva, että kommunismi ja sotilaallisuus näkyisi jotenkin selkeämmin kaupunkikuvassa, mutta eipä siihen juuri törmännyt. Toki Shanghai on Kiinan eurooppalaisin kaupunki, eikä tosiaankaan anna sitä todellista kuvaa Kiinasta… Mutta esimerkiksi maahantulotarkastus on huomattavasti inhottavampi ja vaikeampi New Yorkissa kuin Kiinassa. 72 tunnin oleskeluaika ylittyi, joten tuonne piti hankkia viisumi, mutta sen isompaa vaivaa asiakirjoihin liittyen ei ollut.
Hyppäsimme kerrankin Hop-on, Hop-off -bussin kyytiin, joten tässä ensin hieman yleiskuvaa kaupungista bussin kyydistä katsottuna, tervetuloa mukaan.
Kaupungin läpi virtaa Huangpu-joki, jonka ali pääsee nopeimmin metrolla tai taksilla. Läheisimmät sillat ovat hyvin kaukana ydinkeskustasta. Bussi kurvasi onneksi Nanpu-sillan kautta.
Pilvenpiirtäjäasuintalot levittäytyvät laajalle kaupungissa.
Portti vanhaankaupunkiin, mistä lisää edempänä.
Kaupungissa on raivattu hienosti tilaa puille, viheralueille ja puistoille. Teitä reunustaa usein plataanit.
Kaduilla riittää mukavasti vilinää.
Vaikka pyörimme paljon ’ydinkeskustassa’, löytyi kaupungista aina uusia keskittymiä, jossa oli taas uudestaan jättikauppakeskukset. Tämä Xuhuin alueella, jossa emme edes ehtineet sen ihmeemmin käymään.
Jade Buddha -temppeli on yksi kaupungin suosituista nähtävyyksistä. Se on peräisin vasta 1800-luvulta, vaikka muistuttaa Song-dynastian tyyliä.
Kauan ennen Guccin syntymistä, bambua on tosiaan käytetty Aasiassa rakennusmateriaalina sen kestävyyden ansioista. Nytkin sitä näkyi rakennustelineinä.
Parhaat ruokapaikat bongaa aina lennosta. People’s Squaren (yllä) puiston siimeksen The Museum of Contemporary Art -museon yläkerrassa sijaitseva MoCa on the Park oli oiva lounasbongaus. Myös läheinen Barabarossa kannattaa pitää mielessä.
Herkullinen lounassetti, ja edullinen.
Ravintolasta näki hienosti puistoon.
Tässä esimerkki Guangchang ja Yanzhong -puistojen vehreydestä.
Keskustan puistot ovat viimeisen päälle hoidettuja.
Ei ihme, että paikalliset viettävät aikaa puistoissa.
Asukuvaa kaupunkikierrokselta. Kauluspaita ja housut/Zara, laukku/Gucci, kello/Hygge, ranneke/Bulgari, vyö/YSL, tuoksu/Hermès Poivre Samarcande
Sitten hypätään jalan kiertämään kaupunkia, nyt niille alueille jossa pääosin olimme. Hotellistamme meni kätevästi kävelyrampit aina rantaan asti, poiketen kätevästi välillä eri ostoskeskuksissa.
Näkymä Huangpu-joen rannasta Pudongin puolelta.
Vastarannan alue, The Bund on toinen vierailun arvoinen paikka.
Hassua, miten isotkin laivat kulkivat aivan keskustan läpi. Kiinan tuotantokoneiston tuntua.
Sain mainion ruokapaikka vinkin The Bundin puolelle, Three on the Bund -ravintola, jossa kävimmekin lounaalla. Myös Lost Heaven on kehuttu.
Hieno tila ja erinomainen ruoka!
Shanghain futuristinen Oriental Pearl tv-torni on ehdottomasti kaupungin siluetin symboli. Ylös pääsee myös ihailemaan näkymiä.
Korkea kolmikko, Shanghai World Financial Center, Jin Mao Tower ja superkorkea Shanghai Tower.
Shanghain metro oli kyllä mahtava. Siisti, selkeä ja erittäin edullinen – näppärä tapa säästää välillä jalkoja ja siirtyä paikasta toiseen. Taksitkin olivat toki edullisia.
Hieman erilainen metroasema… Ja välillä ne muistuttivat melkein lentoaseman terminaalia, kuten tässä alla. Ei ihme, päivittäin linjat liikuttelevat yhteensä yli seitsemää miljoonaa ihmistä. Mutta edelleenkin, kaikki toimi aina kuin rasvattu, eikä tungoksesta ollut tietoakaan.
Jaa, mikä suunta se olikaan? Kadut oli merkitty onneksi aina myös englanniksi, joten suunnistaminen kävi helposti.
Vuorossa vanhakaupunki, joka on peräisin 1500-luvulta ja taloissa näkyy Ming-dynastian tyyliä.
Vanhankaupunkin kaduilla riittää tutkittavaa.
Suuntasimme kohti Hu Xin Ting -teetaloa, joka on palvellut jo lähes 150-vuoden ajan. Teepaviljonki sijaitsee keskellä karppilampea.
Teekukkia oli kiva ostaa myös tuliaiseksi.
Perinteinen teehuone sisältä.
Teehetken jälkeen menimme päiväkävelylle Yuyan-puutarhaan.
Hengailu puistossa ei ollut ollenkaan huono idea.
Vanhastakaupungista löytyy myös Old City God -temppeli, jossa vierailimme.
Kiinassahan oli muistaakseni ’kolme tietä’ taolaisuus, kungfutselaisuus ja buddhalaisuus. Tässä paikalliset sytyttämässä suitsukkeita temppelin pihalla.
Lähdimme kävelemään vanhastakaupungista vielä Huaihai-alueelle, josta löytyy paljon kivoja ravintoloita ja myös ruokakatuja.
Tässä myös vähän autenttisempia katuja.
Lounaaksi hieman dim sum -nyyttejä.
Sitten vuorossa Pudongin aluetta, jossa hotellimme sijaitsi. Tuosta oli helppo tehdä retkiä eri puolille kaupunkia.
Tässä lähempää tuo ’korkea kolmikko’, joka hallitsee tämän puolen kaupunkinäkymää.
Shanghai Tower on kyllä komea ja se nouseekin 630 metriin saakka.
Yövyimme siis Jin Mao Towerissa sijaitsevassa Grand Hyattissa, jonka art deco -henki ihastutti ainakin itseäni joka kerta tuota jättiläistä lähestyessä.
Hotellin vastaanotto sijaitsi 53. kerroksessa jossa sijaitsi myös hulppea atrium.
Jo respasta aukesi upeat näkymät kaupunkiin.
Pilvisinä päivinä talot jäävät helposti pilviin. Alla erikoisen näköinen Oriental Pearl -tower kuvattuna hotellista, kun torni tulee välillä esille pilvistä.
Hotellin vieressä sijaitsi myös ihana puisto, jälleen kivasti tuota luontoa mukana täälläkin.
Huoneemme sijaitsi 79-kerroksesta ja se oli kyllä kaikinpuolin ihan mahtava, niin maiseman kuin tilavuuden puolesta.
Eteiskäytävän päästä avautui mukavan kokoinen olohuone.
Tuosta pääsi taas makuuhuoneeseen ja kylpyhuoneen ja erillisen vaatehuoneen kautta taas takaisin eteiseen.
Kylpyhuoneessakin oli tilaa riittämiin, joten hotellin spa-osastolle ei edes tarvinnut joka ilta edes lähteä.
Huoneesta avautui upea näkymä Shanghain keskustaan ja joelle.
Pilvisempänäkin päivinä Yangtze-joki näkyi vielä.
Keskustassa oli söpöjä matalampia asuinalueita.
Seurasin yksi päivä mielenkiintoista operaatiota, nimittäin ikkunoiden pesua noissa korkeuksissa…
Huonetasoomme kuului lounge, joka kannattaa ottaa Aasiassa, jos vain mahdollista. Yleensä hotellit ovat huomattavasti edullisempia, joten tällainen on ihan realistista. Tämä alkoi oikeastaan meidän osalta Kuala Lumpurista ja Singaporesta.
Tuolla sai käydä nauttimassa aamiaisen lisäksi cocktail hourin ja kahvia sekä virvokkeita pitkin päivää.
Cocktail Houriin kuului esimerkiksi käytännössä täysi buffet, susheineen ja dim sum -nyytetineen. Tuossa saattoi käydä syömässä hieman ennen kuin meni illalla syömään, tai jos ei jaksanut joku ilta lähteä enää kaupungille, pärjäsi tuollakin oikein hyvin. Myös viinit, kuohuvat ja drinkit kuuluivat tähän.
Kanavartaita, dim sum -nyyttejä…. Sekä aamulla että illalla oli tarjolla myös lämmintä ruokaa.
Aamiaista pystyi nauttimaan myös alakerran (53. kerros) ravintolassa, jossa oli vielä laajempi valikoima.
Lounge sijaitsi 88. kerroksesta, joten sieltä oli myös huiman hienot näkymät.
Hieman ostosmahdollisuuksista. Niitä toki riittää. Paikallista tuotantoa on, mutta toki eurooppalaiset merkit ovat myös vallanneet kadut. Valinnanvaraa on, mutta näissä on taas aasia-lisä mukana hinnoissa, joten juurikaan mitään merkkituotetta tuolta ei kannata ostaa…
Mutta voi niistä toki nauttia. Chanelille ja Guccille oli joka ilta jonot.
IFC Pudong -ostoskeskuksessa oli esimerkiksi hieno Le Théâtre Dior -näyttely, jota kävin ihailemassa pariinkin kertaan.
The Shanghai Mallissa oli taas erikoisuutena kaarevat liukuportaat ja toki paikan koko oli taas tajuton.
Myös metroasemien yhteydessä oli usein pilvin pimein shoppeja, josta löytyi kivaa-kamaa-kaikille.
Myös erilaisia pelisaleja näkyi ja onneksi en ole lapsena päässyt noihin lelukauppoihin. Lelulaatikkokin oli kova juttu ja valikoima hurja. Ihme ja kumma meni jo legendan puolelle, vähän kuin Korvatunturi.
Vastapainona tavarakeitaille katseltavaa riitti onneksi vaikka kuinka. Yksi aamupäivä hurahti Shanghai-museossa, jonne on koottu hyvin esineitä eri aikakausilta.
Patsaita ja naamioita
Jade-esineitä
Huonekaluja. Minulle tulee niin mieleen näistä The Last Emperor/Viimeinen keisari -elokuva…
Kalligrafiaa ja maalauksia
Ja tietenkin posliinia
Yksi ohjelmanumero on myös iltakävely rannassa. Varsinkin The Bundin puoli on hyvin suosittu.
Kaduilla on elämää iltaisin
The Bund iltavalaistuksessa
Rantabulevardi on aika suosittu kävelypaikka :)
Tässä taas Pudongin ranta Bundilta katsottuna.
Myös hotellista näki kaupungin iltavalaistuksessa kauniisti.
Shanghai yllätti kyllä iloisesti. Se oli paljon siistimpi ja selkeämpi kuin odotin. Oli myös kiva, että siellä oli jäljellä tuota vanhaa kaupunkiakin. Pitäisi kyllä mennä myös Pekingiin ja Xi’aniin sekä vähän aidompiin kaupunkeihin.