LAB Series – Uutta iholle

LAB Series – Uutta iholle

  *Yhteistyössä LAB Seriesin kanssa* Sain yhteistyön kautta testattavaksi Suomeen vasta rantautuneen miesten oman LAB Series -kosmetiikkalinjan tuotteita. Tunnistin merkin hämärästi ulkomailta tai kansainvälisistä lehdistä, joten oli kiinnostavaa päästä tutustumaan paremmin tuotteisiin. Sain testattavaksi Power Wash -puhdistusgeelin, PRO LS All-in-one-kosteusvoiteen sekä Age Rescure -silmänympärysvoiteen.  Power Wash puhdistaa tehokkaasti ihon, mutta ainakaan minulle se ei kuitenkaan kuivata […]

Brunssi Ravintola Sunnissa

Brunssi Ravintola Sunnissa

Minulle tuli eilen iloisena yllätyksenä tieto, että olemme menossa tänään kaveriporukan kanssa brunssille. Olin unohtanut tämän kokonaan! Olenkin kaipaillut jo viikonloppubrunsseja ja tällä kertaa testasimme Ravintola Sunnin brunssia ensimmäistä kertaa. Brunssiin kuuluu buffet, kahvi/tee ja jälkkärit. Lisäksi voi tilata erilaisia lämpimiä lisukkeita kuten puuroa, munakasta, Eggs Benedictiä tai vohveleita. Pöytään oli katettu ruokaisia salaatteja, leikkeleitä, […]

Pieni hankinta kotiin

Pieni hankinta kotiin

Hankin pitkästä aikaa jotakin sisustusjuttuja kotiin. Tämä Showroom Finlandin Tuisku-kulho lähti mukaan Design Marketilta. Olen katsonut näitä vanerista taivutettuja vateja usein, mutta nyt viimein se tuli hankittua. Pidän tuosta muodosta ja tämä pähkinä-versio sopii väriltään meille hyvin. Yksinkertaista ja kaunista Tänään voisi muutenkin touhuilla kotona, jos saisi vaikka siivottua vähän kaappeja tai silitettyä edes kertyneitä kasoja. Kodikasta sunnuntaita!

Syyskuun laukkumuisto – Céline

Syyskuun laukkumuisto – Céline

Syyskuun laukkumuistossa esittelyssä on Célinen Cabas. Tämä oli merkin ensimmäinen laukku, jonka hankin aikoinaan Luxbagista. Olin tuolloin vailla vaaleampaa laukkua ja tämän väriyhdistelmä miellytti. Mallia on niin monessa eri värissä ja päivityksiä tulee niin usein, että monesti jää miettimään, löytyisikö vielä jokin täydellisempi sävy… Noh, ei sitä voi aina jäädä pähkäilemään vaan tarttua mahdollisuuteen kun […]