Kuuluisa Baileys-juustokakku
Pääsimme maistamaan ystävän luona kyläillessä viimein kuuluisaa Bailey’s-juustokakkua. Tästä on puhuttu aika kauan, mutta toki ymmärrettävää, että sitä ei ihan huvikseen jaksa tehdä. Tälläkään kertaa monivaiheisen kakun teko ei kuulemma aiheuttanut riemunkiljahduksia. Mutta hyvää kannattaa siis odottaa, kakku oli mahtavaa!
Tässä kakusta ihan erikseen tekijältä saamani salainen resepti – löydän sen täältä sitten itsekin helpommin kun niistä lehtileikekasoista…
Miss Diorin Baileys-juustokakku
Pohja:
50 g voita sulatettuna
noin 10 digestive-keksiä murskattuna
Sekoita sulatettu voi murskattuihin kekseihin. Painele seos voidellun pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
Täyte:
2½ dl vispikermaa
250 g mascarponejuustoa
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1½ dl tomusokeria
½ dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
1 dl baileysia
3 liivatetta
Liota liivatelehtiä kymmenisen minuuttia kylmässä vedessä. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon mascarpone, tuorejuusto ja sokerit varovasti nostellen. Kuumenna baileys kiehuvaksi ja liuota vedestä pois puristetut liivatteet likööriin. Sekoita liivateliemi huolellisesti muiden ainesten joukkoon ja kumoa täyte pohjan päälle. Laita jääkaappiin hyytymään noin kolmeksi tunniksi.
Kiille:
3 liivatetta
1 dl tummaa kaakaojauhetta
3/4 dl sokeria
3 dl kevytmaitoa
Laita kiilteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kaakaojauhe, sokeri ja maito kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Ota liedeltä, kun seos on tasainen. Sulata liivatteet suklaakastikkeeseen. Jäähdytä seos kylmässä vesihauteessa. Kaada täytteen päälle ja hyydytä jääkaapissa mielellään yön yli, vähintään kolme tuntia.
Kiitos vielä tästä herkusta ja reseptistä!