Pääsiäisiloa!

Pääsiäisellä on toki vanhat ja vahvat perinteet, mutta näin maallisesti ajateltuna se on mukava hengähdystauko ja ennen kaikkea merkki alkavasta keväästä. Pääsiäistunnelmiin pääsinkin jo viime viikonloppuna.

P2143138.JPG

Tulppaanit ovat tuoneet onneksi jo väriä ja vehreyttä, joko koko väripaletti on käyty läpi?

P3084519.JPG

Laitoin myös narsisseja lasimaljaan, ne kyllä kasvavat hurjaa vauhtia – vaikka en ole laittanut niille yhtään vettä. Kevään ja luonnon voima 🙂

P3084530.JPG

P3084515.JPG

Ehdoton suosikkini on kuitenkin edelleen perunanarsissi, kaunis kukka ja ihana tuoksu.

Rentouttavaa pääsiäistä!

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään

Luottopuhdistusaine

Sain yhden suosikkipuhdistusaineeni lisäksi mielenkiintoisia testattavia tuotteita Shiseidolta.

P3155086.JPG

Shiseido Men Cleansing Foam on mahtavan tehokas kasvojen puhdistaja, joka jättää narskuvan puhtaan ihon. Olen käyttänyt sitä monta vuotta ja varsinkin kesällä se on mainio. Sain samalla testattavaksi myös merkin Deep Cleansing Scrub -kuorinnan, jonka pohja on samanlainen – tehokkaasti puhdistava, mutta mukaan on lisätty myös kuorivia rakeita. Hyvä ja helppo kuorinta, jota joka mies voi käyttää vaikka monta kertaa viikossa.

P3155052.JPG

P3155061.JPG

Paketista löytyi myös Shiseido Men Total Revitalizer -kosteusvoide, jota en olekaan koskaan testannut. Olen käyttänyt tätä nyt muutaman viikon ja testaus jatkuu. Vaikuttaa lupaavalta. Tämäkin sopii täydellisesti kesään, koska koostumus on kivan kevyt – hieman geelimäinen, joten iholle ei ’mene tukkoon’, mutta saa silti tehokkaan kosteutuksen. Voide myös kiinteyttää ihoa ja sen ainesosat tukevat ihon uudistumista.

P3155093.JPG

Säännöllinen (aamuin illoin) puhdistus, kosteutus ja kuorinta sekä naamio silloin tällöin on paras resepti miesten ihonhoitoon. Rutiiniksi samalla kuin pesee hampaat. 

P3155079.JPG

Tykkään myös tyylikkäistä ja pelkistetyistä pakkauksista.

Kauneus Iho Meikki Testit