Kiasmassa

Muistin lauantaina, että Kiasma on auennut remontin jälkeen ja siellä on esillä laaja Robert Mapplethorpen valokuvanäyttely – sinne siis. Täydellistä tekemistä lauantaipäivälle. Tuntui melkein kuin olisi ollut ulkomailla, kun näyttelyissä tai museoissa tulee käytyä yleensä enemmän matkoilla.
Mietin jopa hetken, että onkohan huono idea mennä lauantaina tuonne – että kuinka pitkät jonot mahtavat olla. Mahduin ihan hyvin mukaan.

P3144839.JPG

P3144844.JPG

P3144853.JPG

Kiasma on avannut jälleen ovensa puoli vuotta kestäneen remontin jälkeen. Kiasman uudeksi johtajaksi on myös nimetty juuri Leevi Haapala. Uutta ilmassa siis!

P3144865.JPG

Kiersin myös esillä olevat Elementit ja Face to Face -näyttelyt. Huomasin myös, että syksyllä esille nousee Jani Leinosen uusi näyttely.

P3144856.JPG

P3144868.JPG

Face to Face -näyttelyn kekseliäitä taideteoksia tutuista pakkauksista.

P3144854.JPG

Kiasmasta voi ihailla samalla myös kaupunkimaisemaa ja talon arkkitehtuuria.

P3144872.JPG

P3144915.JPG

Robert Mapplethorpen työt eivät olleet minulle ennestään kovinkaan tuttuja, joten korkea aika tutustua tämän uraauurtaneen taitelijan töihin.

P3144889.JPG

P3144905.JPG

P3144906.JPG

1970-luvulla Robert alkoi kuvaaman hetkiä lähipiiristään ja New Yorkista. 

P3144909.JPG

P3144881.JPG

P3144883.JPG

Robert on sanonut, että jos hän olisi syntynyt aikaisemmin saattaisi hän hyvinkin olla kuvanveistäjä. Tämä näkyy veistoksellisissa mustavalokuvissa.

P3144874.JPG

P3144898.JPG

Osa veistoksista oli sijoitettu K18-osioon siististi verhon taakse.

P3144876.JPG

Mapplethorpe on myös ottanut paljon potretteja näyttelijöistä ja taitelijoista. Hän on kuuluisa muun muassa Patti Smithistä ottamistaan kuvista.

P3144897.JPG

Myös kukat ovat yksi hänen suosima aihealue.

P3144916.JPGKiasma on kyllä hieno rakennus ja tässä kivaa lauantaitunnelmaa. Olisi aika virkistävää käydä missä vain museossa myös keskellä arkipäivää. Pitää muistaa, jos joskus tarvitsee etäisyyttä johonkin pulamaan työssä tai vaikka ideointipäivän yhteydessä.

P3144918.JPG

P3144920.JPG

P3144847.JPG

Myös museokaupan ilme on uudistunut ja pitääkin muistaa Kiasma Café.

P3144849.JPG

P3144921.JPG

Museokaupoista löytyy aina kaikkea kivaa, nämä on hyvä pitää mielessä, kun etsii jotakin lahjaa.

P3144923.JPG

Inspiroivaa päivää!

Kulttuuri Suosittelen Trendit

Maddy mirri kaulassa

P3155249.JPG

Saimme Maddyn kanssa hauskan ja tyylikkään lähetyksen Finlaysonilta. Talo on nimittäin lanseerannut Doggy style -rusettimalliston perheen nelijalkaisille. Nyt siis koirille, kissoille ja miksei vaikka kaneillekin löytyy oma juhla-asuste. Hauska pieni yksityiskohta vaikka ylioppilas-, kesä- tai nakkikakkujuhliin. Jos vaikka isännänkin saisi innostumaan?
Mitä seuraavaksi, miehiä lakanoihin – vai miten päin se argumentointi joskus menikään? 😉

IMG_5301.JPG
IMG_5287.JPG

Mallistoon kuuluu kahta eri mallista rusettia. Isompi kivan rento sekä hieman hillitympi pieni ja molempia löytyy eri värisissä Onni tai Taimi -kuoseissa. Näitä saa siis sekä isännälle että lemmikille. Katso hauskoja kuvia lisää täältä.

IMG_5295.JPG

IMG_5308.JPG

Muotoilusta vastaa asusteiden hyvä haltiatar Kirsi Nisonen. Ja plussaa tyylikkäästä rasiasta, hyvä lahja! Eikä varmasti löydy vielä ihan kaikilta.

IMG_5283.JPG

P3155221.JPG

Tässä asukuvaa Maddyn sanoin. Lainasin Maddylle omaani, kun tuon jättirusetin testaaminen jotenkin viehätti, minua.

P3155242.JPG

Tätäkö tämä asukuvaus on…? Hölmön hommaa.

P3155230.JPG

Voinkin varmasti mennä jo?

P3155223.JPG

Noh, tässä sinulle sitten tätä rusettia.

P3155224.JPG

Ja tässä kauniimpaa puolta, jos kelpaa.

P3155235.JPG

Lopeta jo…

P3155237.JPG

Tylsää.

P3155261.JPG

Et varmaan laita sitä päähän!

P3155247.JPG

Tämä oma onkin aika kiva!

P3155251.JPG

Tässä sinulle kaihoisa katse kaukaisuuteen.

P3155252.JPG

Ja tässä dramaattinen Marlene Dietrich -poseeraus.

P3155253.JPG

Happy?

P3155256.JPG

Pörri? Sanoitko Pörri? (Vertaa edellisen kuvan vireystilaan)

Pitää vielä ottaa jossain mutkassa yhteiskuva näistä…ajattelin, että mennään tällä kauniimmalla poseeraajalla ensin.

Muoti Päivän tyyli Trendit