Happy (Pink) Handbag Day!

Amerikassa juhlitaan tänään National Handbag Daytä PurseBlogin vetämänä. Päivä on tosin jo varattu aavistuksen tärkeämmälle aiheelle, kun 10.10. on myös Roosa nauha -päivä. Noh, miksei tuota voi viettää osittain näinkin. #nationalhandbagday Rintasyöpä-tietoisuuden lisäämisen ja varojen keräämisen lisäksi teemaan sopii luontevasti naisellisuus ja itsensä hemmottelu, joten laukku ei ole huonompi symboli tälle. Ennen kaikkea taustalla on kuitenki itsestään ja toisista huolehtiminen.

Tämän vuoden Roosa nauha on Minna Parikan käsialaa.

Myös juuri Lindexeihin saapuneiden Jean-Paul Gaultierin malliston tuotteiden myynnistä lahjoitetaan 10% kampanjaan. Katso muut tuotteet ja vuoden 2014 kampanja.

Huoletonta ja valoisaa päivää! Pidetään huolta itsestä ja muista.

Kulttuuri Suosittelen Trendit

Sushibuffet

Lauantaina teki mieli sushia ja muistin Kampiin auenneen Konnichiwa-ravintolan, jota emme olleet testanneet.

Paikka on auki joka päivä klo 12-21 ja sushibuffetin hinta on lounaalla 15 euroa ja muuten 19,50 euroa.

Ihan hyvännäköisen annoksen tuolta sai koottua. Paikka oli myös sen verran täynnä, että sushit vaihtuivat nopeasti, kyllä kiitos. Sushien lisäksi valikoimaan kuului erilaisia salaatteja ja lämpimiä ruokia, mutta herkuttelimme pääosin vain sushilla. Zen Sushin lounas on hyvä, Fuku kannattaa pitää myös mielessä ja Tokyo 55 sushibuffet on paras. Hyvä, että tarjontaa on tullut lisää, joten kannattaa pitää Konnichiwakin mielessä, kun on iso nälkä.

Koti Ruoka ja juoma