Dior and I

Kävimme eilen katsomassa Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien ohjelmistoon kuuluneen Dior and I -dokumentin. Se esittelee muotitalon pääsuunnittelijana aloittaneen Raf Simonsin ensimmäisen haute couture -malliston valmistelun. Pestiin nimittämisen jälkeen Simonsilla oli kahdeksan viikkoa aikaa valmistella odotettu ensimmäinen couture-mallisto ikinä. Aika hurja tilanne. Dokumentin jälkeen ohjaaja Frédéric Tcheng oli paikalla kertomassa tarkemmin projektista ja vastaamassa yleisön kysymyksiin. Mahtavaa! Hän on ollut ohjaamassa aiemmin muun muassa Valentino: The Last Emperor ja Diana Vreeland: The Eye Has to Travel. Wau! Molemmat muuten hyviä dokumenttivinkkejä myös. https://www.youtube.com/watch?v=Twd6bkCz8F0 Postailin aikoinaan tuosta näytöksestä, mutta dokumentin myötä tuo aukesi tietenkin aivan eri tavalla. Oli mielenkiintoista, miten Simons tutki Diorin arkistoja ja päivitti Monsieur Diorin malleja nykyaikaan. Parasta antia näissä dokumentissa on päästä tutustumaan ateljeeseen ja talon todelliseen rikkauteen, artesaaneihin: kaavamestareihin, ompelijoihin ja tekijöihin. Muun muassa Chanel-dokumentti on tämän takia yksi suosikeistani. Dokumentista näki hyvin myös näytöksen kulisseihin. Näytöstilan seinät oli vuorattu kokonaan tuoreilla kukilla, ei yhtään vaatimattomampaa sitten.

Näytöskuvat/Style.com

Näiden kuvien myötä mahtavaa viikonloppua! Pitää ehkä käydä hakemassa kukkia kotiin…

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen Trendit

Ravintola Pastor

Pääsin viimein testaamaan Ravintola Pastorin, kun tapasimme muun muassa Veeran ja Katrin kanssa siellä eilen. Pastorin makumaailma on perulaista ripauksen espanjalaisella ja aasialaisella twistillä. Ravintola on onnistuneesti eri tasoissa ja takankin tila on jaettu hyvin. Paikka ei ole liian ahdas, eikä ainakaan ollut nyt liian meluinen.

Halusin ehdottomasti testata alkuun lohicevicheä, joka oli oikein hyvä ja raikas – juuri mitä kaipasin.

Testasin myös paikan Padrón-paprikoita.

Lista oli sen verran herkullinen, että pääruoan kanssa sai vähän pähkäillä valinnanvaikeuden keskellä. Otin kuitenkin lohta, yrttiquinoan ja avocadopyreen kera ja se oli oikein hyvä valinta.

Veera otti esimerkiksi tonnikalan, jota mietin myös.

Paikka oli melkein täpötäynnä keskiviikkoiltanakin.

Oli pakko ottaa vielä jälkiruokaa: banaania, toffeeta (juuri sopivan suolaista) ja jäätelöä – tosi hyvä jälkiruokakin. Tällä kertaa tarjoilu oli hieman haparoivaa, mutta kohteliasta ja ystävällistä. Voi olla, että tarjoilija oli juuri aloittanut, joten en sanoisi tuota edes miinukseksi.

Paikka ehti tyhjentyä jo kummasti sillä välin, kun paransimme maailmaa ja vaihdoimme kuulumisia.

Ravintolassa on myös baaripuoli, jonne voi tulla istahtamaan vaikka varausta ei olisikaan.

Kiva uusi lisä Helsingin ravintolakenttään. Voin kyllä hyvin mennä uudestaankin ja sopiva paikka juuri tavata vaikka ystäviä. Tarjolla on lauantaisin myös Late Lunch/Brunssi klo 12 eteenpäin, joka kuulostaa myös mielenkiintoiselta.

Kiitos vielä kaikille kivasta illasta, oli ihana nähdä pitkästä aikaa!

 

Koti Ruoka ja juoma