Weekend Rocks

Tässä hieman lisää tunnelmia viikonlopulta aamuisen asupostauksen lisäksi. Mikä mahtava ilma onkaan ollut! Harmi vain, että olen ollut vähän nuhainen, niin tänään on pitänyt ottaa vähän rauhallisemmin, että jaksaa taas työviikon.

Nautimme auringosta muun muassa Mattolaiturilla.

Huomaa jännä ’sumu’ horisontissa.

Kaivarin rannassa oli ruuhkaa niin teillä kuin vesilläkin – ilma houkutteli yllättäen ihmiset liikkeelle.

Rentona olkalaukkuna matkassa oli Chanel.

Paistattelijoita tosiaan riitti. Terassilta toiselle, kävimme samalla reissulla salaatilla Café Ursulassa.

Myös puistot vetivät taas ihmisiä, mahtavaa!

Eilinen ilta vietettiin hieman erilaisissa tunnelmissa, nimittäin legendaarisessa Torppisrockissa. Kaverimme esiintyivät mukana tässä pihapiiritapahtumassa, joten kannustusjoukot ilmaantuivat tietenkin paikalle. Soittamassa oli myös neljä muuta bändiä. Isäntäväen vieraanvaraisuus ja asenne ovat mahtavia, kun he järjestävät tällaisia!

Mikäs on hakiessa pientä syötävää, lasi sangriaa ja kuunnellessa musiikkia omenapuun alla.

Ja setti käyntiin!

Eturivissä jammaili myös rumpalistin n. 70 v. Mummi, huomaa teemaan sopivat kengät.

Perheen koira väsähti menossa kuistille.

Naapuristo rocks – paras tapa välttää naapureiden ’valitukset’ on kutsua heidän mukaan juhliin, kuten nytkin tehtiin.

Kissa päätti seurata menoa omenapuusta – ja pääsi onneksi myös hyvin alas.

Ihana syyskuun iltarusko, tai sitten keikkaa varten tilattu valoshow.

Tässä vastapainoksi rockikeikan asua, tunnistatko allekirjoittaneen kuvista? 🙂

Nahkatakki/Zara, collage/H&M, farkut/Uniqlo, laukku/Givenchy, tuoksu/Givenchy Play

Parkkikieltokyltti sopi hyvin tyyliin taustalle, paremmin kuin uinuva lähiöpiha 🙂

Heh, ei se niin vakavaa ole.

Oho, hampaat vähän punaviinistä värjäytyneet, mutta pakko laittaa nauru-kuva.

Muoti Suosittelen Ajattelin tänään Päivän tyyli

Uusi lempiasu

Eilen oli täydellinen lauantaipäivä, joten kävin aamupäivällä vähän nauttimasta aurinkoisesta kaupungista. Tässä asukuvaa tuolta reissulta. Zaran kesäalesta löytynyt hauskan vihreä takki pääsi käyttöön ja asu muotoutui sitten sen ympärille.

Takki ja t-paita/Zara, farkut/Uniqlo, laukku/YSL, kengät/Rizzo, aurinkolasit/Louis Vuitton, tuoksu/Gucci Pour Homme

Yves Saint Laurentin aikainen ChYc Cabas -laukku pääsi pitkästä aikaa myös mukaan. Aiempaa juttua siitä löytyy täältä.

Aurinkolasit Louis Vuitton

Asu kaipasi valkoista t-paitaa raikastamaan kokonaisuutta ja onneksi kaapista löytyi versio, jonka printti ja yksityiskohdat sopivat kivasti tähän. Printti on saanut näköjään inspiraatiota Madonnan The Immaculation Collection -kansivihon kuvista.

Ranneke Alexander McQueen

 Kello Hermès Arceau

Mokkakengät Rizzo

Ei yhtä ilman toista, sain ottaa valokuvaajankin – kiitos vain taas kuvista – tyyliä mukaan.

Paita/Filippa K, housut/Selected Homme, takki/Paul&Joe, laukku/Balenciaga, vyö/Prada, ranneke/Bottega Veneta, tuoksu/Viktor&Rolf Spicebomb

Yksityiskohtia

Pradan kengät ovat täydelliset syksyyn.

Muoti Ajattelin tänään Päivän tyyli Trendit