Brunssi ystävien luona

Kokoonnuimme ystävien kanssa sunnuntaina brunssille nyyttärihengessä, eli jokainen toi osansa pöytään. Kesällä ei ole paljon ehtinyt näin tukevasti syömään tai edes kaivannut sitä, joten ehkä tämä starttasi taas arkea tuonkin osalta. Olisi kyllä hauska mennä taas joku viikonloppu myös ihan perinteisellekin brunssille vaikka Fazerille tai muihin hyväksi havaittuihin paikkoihin.
Sunnuntain kotibrunssi oli kyllä leppoisa ja ihana tapa viettää päivää ystävien kanssa. Tämä liittyi taas The Year of Friendship -teemaan, kiitos niistä!

Pöytä on koreana.
Harvinaista herkkua, uppomunia.


Monta kuppia kahvia kuuluu asiaan, tässä house blend.
Leppoisaa olemista ystävien kanssa.

Tästä jatkettiin vielä ulos terassille fiilistelemään ehkäpä viimeisiä kunnon kesäpäiviä, olipa mahtavat ilmat viikonloppuna.

Kylläpä sai taas kummasti voimaa uuteen viikkoon!

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Lontoon ostosvinkit

Minulta pyydettiin jo ennen kesää vinkkejä siitä, miltä kaduilta ja alueilta Lontoossa löytyvät omasta mielestäni parhaat tavaratalot ja kaupat. Tässä viimein koottuna hieman niitä, toivottavasti ne ehtivät ajoissa ja niistä on iloa muillekin syksyllä Lontooseen suuntaaville. Voi kuin itselläkin olisi tiedossa matka taas tuonne!
Kiersimme jostain ihmeen syystä pitkään Lontoon kaukaa, kun se oli mielikuvissa liian kallis ja sateinen, kunnes sitten tulimme viimein järkiimme ja suuntasimme suoraan Lontoon aleihin. Sen jälkeen ei ole ollut paluuta ja mikään muu kaupunki ei ole oikein peitonnut tuota. Lontoo on kivan monipuolinen, kompakti ja helppo. Ja jos ajatellaan vain shoppailua, niin aleaikaan se on verraton: Harrodsin, Harvey Nicholsin tai Selfridgesin valikoimat eivät petä koskaan. Täältä löytyy aiempia vinkkejä Lontooseen.
DSC02485.JPG

IMG_4036.JPG

IMG_4043.JPG
Sloane Streetiltä ja Old Bond Streetiltä löytyvät merkkiliikkeet.

IMG_4028.JPG
Tavaratalojen kenkäosastot ovat mahtavia, tässä Selfridgesin.

IMG_3981.JPG
Regent Street on myös shoppailijan unelma.

Kauppojen suhteen aika hyvä alue on Knightsbridge. Olemme pari viimeisintä kertaa ottaneet hotellin suoraan Sloane Streetiltä, koska siinä vieressä on Harrods, Harvey Nichols ja Sloane Streetin merkkiliikkeet: Bottega Veneta, Prada, Hermès, Saint Laurent, Fendi…

Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva+2013-08-25+kohteessa+21.42.22.png
1. Harrods2. Brompton Roadilta löytyy mm. Burberry, Zara, Massimo Dutti…3. Harvey Nichols4. Sloane Street
Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva+2013-08-25+kohteessa+21.43.38.png
 1. Old & New Bond Street on toinen Lontoon ostoskeskittymä Mayfairin alueella.2. Selfridges on ihanan massiivinen.3. Oxford Streetiltä löytyy kyllä paljon liikkeitä, mutta koitamme kiertää sen ihmisvilinän takia aina sivukatujen kautta. Oxford Circusille kannattaa rynniä H&M ja Topshopin/Topmanin takia.4. Regent Streetiltä löytyvät mm. Uniqlo, Zara, H&M ja COS.5. Liberty-tavaratalo on mukavan sympaattinen, muistaakseni vanhin Lontoon tavarataloista.
Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva+2013-08-25+kohteessa+21.44.01.png
1. Old Bond Streetiä pitkin kannattaa suunnata ylös. Sieltä löytyvät Dolce&Gabbana, Saint Laurent, Cartier, Chanel, Bottega Veneta. Samoin kadun loppupäässä Hermèsin ja Burberryn lippulaivamyymälät.2. Mount Street on vähän sivussa, mutta ehdottomasti koukun arvoinen – mm. Louboutin, Céline, Balenciaga, Lanvin ja Marc by Marc Jacobs majailevat täällä.3. Savile Rowlle pystyy suunnistamaan melkeinpä jo Abercrombie & Fitchin jonon ja tuoksun perusteella. Kyseinen liike sijaitseekin aivan kadun alussa, mutta mikä tärkeämpää, Lanvinin ja Alexander McQueenin miestenliikkeet löytyvät hieman pidemmältä samalta kadulta..
Suosikkiliikkeet ja tavaratalot löytyvät siis mukavasti muutamalta kadunpätkältä ja vitsailenkin usein, että Lontooseen voisi mennä vain lauantaiksi ja ehtisi silti käymään tärkeimmät läpi. Niistä Exceleistä on hyötyä, shoppailu onnistuu tehokkaasti 😉 Sitten jälkimmäiset päivät voi viettää puistoissa ja kahviloissa istuen, people watching kunniaan!

Jos sinulla on hyviä vinkkejä kivoista kaupoista tai uusista alueista, niin kerro toki!

Kulttuuri Matkat Suosittelen Trendit