Laukkuhaaveita klikkauksen päässä

En siis todellakaan tarvitse uusia laukkuja (tai rannekkeita), mutta aina voi haaveilla. Tai ainakin nostaa muutaman valioyksilön kaikkien iloksi, vai mitä? 😉
Näin itseasiassa Rooman päämyymälässä livenä kaksi hienoa Guccin laukkua ja ne jäivät vaarallisesti mieleen. Ensimmäinen on tämä klassinen musta tote, joka palvelisi aika täydellisesti työlaukkuna. Mallin saa myös kätevästi olalle tai heitettyä rennommin crossbodyksi. Eikä tuo ikoninen bambukahva vähennä täydellisyyttä yhtään… Kyllähän nahkapussi, johon on kiinnitetty pari bambupätkää pitäisi löytyä kotoa 😉

323663_A7M0G_1000_001_web_full.jpg
Kuva/Ostoskoriin klikkaus olisi näin lähellä…

Toinen malli, jonka näin ilokseni, on tämä jo aiemmin syksyn laukkukoosteessa ihailemani laukku Guccin syksyn 2013 näytöksestä. Aivan mahtava ja tuo oli mykistävä myös livenä, mutta niin oli hintalappukin; näitä on ollut myynnissä Euroopassa 10 kpl ja hinta taisi olla yli 3000 euroa. Kiitos, mutta ei kiitos. Puhutaan kuitenkin Guccin aika yksinkertaisesta laukusta…
_D7Q3440.450x675.JPG
Italiakuumeen piikkiin menee myös tämä Dolce & Gabbanan Sicily Travel. Olen jotenkin mieltynyt malliin ja nyt sitä olisi saatavilla miehillekin. Myös tuo saffiano-tyyppinen nahka on ehdoton plussa ja se tuo samalla mukavasti ryhtiä. Olen nähnyt pienempää salkkuversiota pehmeällä nahalla ja se ei ole läheskään niin kiva.

55008657QC_13_f.jpg
Kuva/Ostoskoriin klikkaus olisi näin lähellä…

Guccin mallin kanssa syksyn laukkupostauksessa näkyi myös tämä Burberry Prorsumin laukku, josta en ole vieläkään päässyt yli. Se on vain niin kaunis!

1b29186e5cd0296142504c1b99040a3145bd46d3.jpeg
Kuva/Ostoskoriin klikkaus olisi näin lähellä…

Célineltä nyt löytyy aina valioyksilöitä, kuten tämä yksikertainen malli. Sitä oli juuri tullut myös Luxbagiin – oli hauskaa nähdä sekin livenä. Sykettä nosti myös Alexa Dagmarin blogikirppikselle pamahtanut Phantom.

fall_2013_leathergoods_5.jpeg
Kuva/Celine.com

No aina saa haaveilla… Tällaisissa tapauksissa laukkumania havittelee helposti yliotetta. Uusia ei tosiaan oikeasti tarvita, mutta tässäkin on käsillä niin hienoja malleja, että niille on vaikea kääntää selkää. Jokaisessa näissä on jo ripaus klassikkoainesta tai ne ovat sen verran ’ainutlaatuisia’, että ne ansaitsisivat mennen tullen paikan kokoelmassa. Jos tuollaisen aarteen päästää nyt käsistä, ei sitä välttämättä koskaan saa klikattua takaisin ostoskoriin. Ja miten kauheaa se olisi? 🙂 Järjellä ei ole asiaa mukaan tähän pohdintaan, se pilaa illuusion.

Järjen ääni, toinen puolisko sanoo aina, että ei kannata mennä kauppoihin, kun sitten näkee aina jotain uutta, joka alkaa himottamaan. Täysin totta ja järkevää.
En tarvitse uutta laukkua. Täysin totta ja järkevää.
Mutta niin tylsää. Sehän on yksi hauskoista huveista käydä tutkimassa uutuuksia ja saada kutkutuksia vatsanpohjaan jostain ihanasta mallista tai jutusta, jota on ilo käydä katsomassa ja himottelemassa uudestaan ja uudestaan. Tiedätkö tunteen?
Toki pitää muistaa, että aina tulee uusia malleja ja maailma ei ehkä pysähdy vaikka kokoelmasta ei löydy sitä juuri-nyt-niin-upealta-tuntuvaa-melkein-uniikkia-mallia… 🙂 Ja saa olla kiitollinen, että peruasiat ovat niin hyvin, että tällainen on mahdollista.

On myös välillä mielenkiintoista miettiä syytä tähän huviin. Onko se harrastus, itsensä palkitsemista, keräilyä, itsenä lohduttamista, egoilua, laatuun ja kauniisiin asioihin panostamista vai jotain muuta? Vai onko se vähän kaikkia näitä?

Oli miten oli – tiedän, että lähetin tuoma paketti, josta paljastuisi jokin näistä ilahduttaisi 🙂

Kulttuuri Suosittelen Trendit

Kesähetkiä ja blogiystäviä

Tässä koottuna tämän viikon tunnelmia ja mukavia hetkiä.
Onnea on:
Illallinen ystävien luona
IMG_0218.JPG
Näimme ystäviä ja nautimme samalla ystäväpariskunnan superkokkailuista, ihanaa!Olemme yrittäneet skarpata ja tehdä leppoisia juttuja iltaisin ja viikonloppuisin myös toisen puoliskon työjuttujen vastapainoksi. Varsinkin näin alussa niitä pyörittelee väkisinkin mielessä myös vapaalla, joten hyvä seura ja kiva tekeminen ovat todella tervetulleita.

IMG_0221.JPG
Gourmet-kesäkeitto ja tuore leipä.

IMG_0228.JPG
Siikaa ja uusia perunoita voissa.

IMG_0237.JPG
Ja tietenkin vaniljakermajäätelöä ja mansikoita.

Arkiaamiainen kaikessa rauhassa

IMG_0262.JPG
Rauhallinen aamu Café Ekbergissä.

Aamupuuro Hakaniementorilla ja aamutorin seurailu.

IMG_0297.JPG
Ruispuuro, voinapin ja kylmän maitolasin kera.

IMG_0306.JPG
IMG_0299.JPG

IMG_0302.JPG
Céline cabas vetää hyvin sisään toriostokset.

Plus Hakaniemen Kauppahallin Cafe Arbeitin salaatit ja caesar-patonki.
IMG_0307.JPG
IMG_0309.JPG
Päiväkävelyt
IMG_0272.JPG

IMG_0284.JPG
Seurasaareen tule enää harvemmin arkena lähdettyä.

IMG_0269.JPG
Vanhat aitat kuuluvat miljööseen.

IMG_0273.JPG
IMG_0276.JPG
IMG_0280.JPG
 Juhlat
IMG_0404.JPG
Kokoonnuimme juhlimaan sukumme vanhinta, kunnioitettavasti 95 vuotta täyttänyttä. Vanha herra asuu edelleen yksin ja on mieleltään terävämpi kuin moni nuorempi. Hauska esimerkki – näytin hänelle iPadista kerran jotain kuvia ja seuraavalla kerralla, kun menin käymään, oli hän jo hankkinut omansa. Nyt hän vierailee sujuvasti Google Street Viewn avulla Lontoossa tai Tukholmassa ja etsii tietoa sekä kuvia. Siinä on haastetta tällaiselle ’pullamössösukupolvelle’.

IMG_0441.JPG
IMG_0486.JPG

IMG_0488.JPG
 Juhlistuksissa Lanvin rusetti pääsi testikäyttöön.


Hauskat kesäillat
Ehdimme näkemään viikonloppuna myös lisää mahtavia vieraita.Tapasimme ihanan ja aurinkoisen Stockholm by Me Veeran, joka on juuri piipahtamassa Helsingissä. Testailimme Mattolaiturilla Moët & Chandon Ice Imperialia höystettynä limellä ja nautimme kauniista Helsingistä. Veeraa on niin hauskaa nähdä ja pulputtaa kuulumisia.
IMG_0491.JPG

IMG_0492.JPG
Mattolaiturilla on hauska paistatella iltaa.

Myös Mona ja In My Ballerines Maija sattuivat olemaan Helsingissä ja ehdimme onneksi näkemään myös heitä. Kiitos tytöt hauskasta illasta! Monan energiasta saa aina itselle viikoksi virtaa ja oli aivan mahtavaa tavata ensimmäistä kertaa herttainen ja elegantti Maija.
He hehkuivat muuten ehkä vielä aavistuksen enemmän, sillä sattumoisin molempia on juuri vastikään kosittu. Tällaiset iloiset uutiset ovat aina niin ihania – hurjasti onnea vielä molemmille 🙂

P7134568.jpg
Kiitos kuvista Maija!

P7134558.jpg
P7134560.jpg
IMG_0499.JPG
Tällä viikolla tuli myös tehtyä päiväretki Tampereelle ja käytyä pitkästä aikaa Liuskaluodon Skifferissä.
Oli leppoisaa käppäillä vielä lämpimässä kesäillassa kotiin – Helsinki on kyllä myös kaunis kesäkaupunki!

Muoti Suosittelen Ajattelin tänään Päivän tyyli