Luksusta on – ystävät illallisella

Saimme aikaiseksi kutsua pitkästä aikaa ystäviä syömään meille. Wau! Oltiin kyllä päivällisajassa, mutta emme muutenkaan syö ikinä päivällistä, joten…. Vieraiden kutsuminen syömään pitäisi kyllä ottaa tavaksi arkenakin! Ei sen laittamisen tarvitse niin ihmeellistä ehkä olla. Vaikka on toisaalta luksusta ja ihanaa käyttää aikaa valmisteluun.
Siivota vähän perusteellisemmin, hakea kukkia, tuoretta leipää vaikka Ekbergiltä, vähän viiniä, käydä vielä kaupassa hakemassa puuttuvia juttuja ja aloittaa sitten ruoan
valmistamisen kaikessa rauhassa.

IMG_9865.JPG
Vaiheita ennen klo 18.
IMG_9834.JPG
IMG_9824.JPG
IMG_9818.JPG
IMG_9837.JPG

IMG_9827.JPG
Kun laittaa vähän huolellisemmin ruokaa, tulee keittiön pienemmillekin kapistuksille käyttöä.

Käykää pöytään, olkaa hyvä!
IMG_9863.JPG
Lisukesalaatiksi halusin ehdottomasti testata viime viikon Hesarin ruokatorstain vinkistä inspiroituneena feta-kurkku-vesimeloni salaattia. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

IMG_9847.JPG
Kurkku-vesimeloni yhdistelmä oli houkuttelevan raikas näin kesään. Tuore minttu viimeisteli kokonaisuuden.

IMG_9849.JPG
Lämpimäksi ruoaksi päätimme mennä vain pastalla. Tällä kertaa siihen tuli savulohta, miniluumutomaatteja, pinaattia, ruokakermaa ja crème fraichea, niin saa kunnon kermaisuuden tuohon.

IMG_9861.JPG
Päälle kerrankin kunnon parmesaania.

IMG_9873.JPG
Siinä kurkkuja viipaloidessa heitin muutaman siivun myös vesikarahviin, pitääkin laittaa taas näitä valmiiksi jääkaappiin…

Jälkiruoaksi tein suosikkiani – helppo ja aika hyvä, lemon posset. Ei tarvitse kuin kiehauttaa kerma (3 dl) ja sokeri (1 1/2 dl) n. 3 minuuttia seosta koko ajan hämmentäen ja lisätä siihen parin sitruunan mehu. Sitten vain tarjoiluastiaan, kelmu päälle ja jääkaappiin pariksi tunniksi. Yksi resepti löytyy täältä.
Happamuutta/makeutta voi itse testailla, mutta tämä on kyllä kaikessa yksinkertaisuudessa herkullista.

IMG_9878.JPG
Niin, näyttäähän keittiö juhlien jälkeen aina vähän kaoottiselta, mutta siitä ei kannata pelästyä. Minusta on terapeuttista hiljentyä hetkeksi pesemään viinilasit ja kasarit. Työntuloksen näkee heti 😉
Nyt vain keksin uuden tavan – pitäisi aina säästää tilkka viiniä, jonka voi nauttia, kun keittiön tasot on siistit ja kaikki paikoillaan.

IMG_9888.JPG
Tuliaisiksi saimme Lasipalatsin Caffi-liikkeen teetä – en olekaan ehtinyt tutustua vielä heidän valikoimiinsa! Ja ihanan pionin, jonka tuoksu täyttää jo kodin. Kiitos vain vieraille, olipa rattoisa ilta – lisää tällaisia!
IMG_9893.JPG
IMG_9890.JPG

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Ajattelin tänään

Yllättäviä laukkulöytöjä

Mainitsinkin aamun postauksessa, että muiden The Mall-löytöjen lisäksi sieltä tuli tehtyä pari laukkubongausta. Olin kai mennyt lupaamaan Pariisin reissulla toiselle puoliskolle, etten ostaisi uutta laukkua hetkeen…kuulemma koko loppuvuonna. En kyllä usko, että olisin voinut päästää tuollaista sammakkoa suustani. No kuitenkin sain nyt luvan pelastaa tämän yksilön outlet-olosuhteissa (myös ehkä kevyt lahjonta jäljempänä saattoi auttaa asiassa). Eli tämän ’poikkeustilan’ aiheutti  Yves Saint Laurentin laukku, jota olin ihaillut jo aiemmin Cannesissa ja Lontoossa. Ja itseasiassa rakkaus ensisilmäyksellä tähän malliin syttyi jo aiemmin tästä kuvasta.
Nyt se odotteli minua The Mallin liikkeessä, joten päätin lopulta pelastaa sen mukaan. 
IMG_9701.JPG
Laukku vetää sisäänsä hyvin tavaraa ja minulla ei taida olla tällaista vaakamallista totea ennestään. Tämä toimii hyvin niin työlaukkuna kuin viikonloppureissuillakin. Ja en pääse ehkä koskaan yli tuosta logo solkikoristeesta, se on niin hieno!
IMG_9782.JPG

IMG_9705.JPG
IMG_9707.JPG
IMG_9779.JPG
IMG_9708.JPG

IMG_9718.JPG
Taas roikkuen Yves Saint Laurent -hengessä?

IMG_9715.JPG
Paksu nahka kestää varmasti käytössä.

Olin ajatellut, että hankin toisen puoliskon valmistujaislahjan vasta tältä reissulta, koska Suomesta ei löytynyt oikein mitään sopivaa. Niinpä ehdotin heti tämän mieleisen Lanvinin laukun tullessa vastaan, että voisiko tuo olla se.Lanvin on hänen lempimerkkinsä, mutta sen miesten mallistosta ei löydy kovinkaan usein sopivia laukkuja, joten tässä sellainen viimein oli. Malli sopii hyvin hänen tyyliinsä hieman hillitymmällä ja vähäeleisemmällä lookilla, jota hän suosii. Laukun väri on myös hauskan erilainen, kauniin viininpunainen. 
IMG_9794.JPG

IMG_9796.JPG
IMG_9728.JPG
IMG_9790.JPG

IMG_9730.JPG
Nahka on, ylellistä.

IMG_9731.JPG
Hienostuneet yksityiskohdat ovat Lanvinin laukkujen juttu.

IMG_9736.JPG

IMG_9744.JPG
Myöskään sisuksen viimeistelyissä ei ole oikaistu.

IMG_9747.JPG
IMG_9738.JPG
No niin, nyt on taas kaksi kaunokaista lisää kokoelmassa ja nyt se kevyt tauko voisi olla paikallaan. Sovimmekin, että loppukesän aikana en ostaa mitään. —
We found also some bags from the lovely Mall. Oh, I’ve looked that YSL tote for so long.And it was great to find also a sleek Lanvin bag.

Muoti Matkat Ostokset Trendit