Kauppamatkalla

Otin (ts. otatin) eilen töistä tullessa kauppamatkalla muutaman asukuvan. Aleksanterin teatteri ilahduttaa aina ohikulkiessa silmää, joten mikäs siinä edessä on poseeratessa. Siellä on tullut käytyä aina pienestä asti milloin missäkin näytelmissä, nostalgiaa.Ruokakaupassa käyminen on muuten, asiasta kukkaruukkuun, itselleni arjen pieni ilo, ehkä outoa kyllä. Asia taitaa hieman jakaa mielipiteitä. Mukavaa se on ainakin silloin, kun tietää mitä suunnilleen tarvitsee, eikä ole kovin nälkäinen. Muutoin saattaa tulla ostettua vähän liikaa kaikenlaista pikkukivaa…Samoin itselleni on tärkeää, että kyseessä on erityisesti oma lähikauppani, niin rutinoitunut jo tässä vaiheessa olen 😉 Vieraammassa kaupassa menee ihan pasmat sekaisin, kun asiat ovat ’väärillä paikoilla’ ja niiden löytämiseen menee tuplasti aikaa..Ei ehkä kuitenkaan niitä suurimpia ongelmia.
Ei tällä kertaa mitään sen ihmeempiä kuulumisia, nyt suuntaan Akateemiseen kuuntelemaan odottamaani John Irvingin haastattelua, siitä tulee varmasti mielenkiintoista. Mukavaa, ropisevaa iltaa!
IMG_6091.JPG

IMG_6033.JPG
Trech coat/H&M, knit/Cheap Monday, jeans/Prada, shoes/Zara, bag/Givenchy Nightingale, scarf/Marimekko for H&M
fragrance/Costumen National 21

IMG_6117.JPG

IMG_6085.JPG
Näin tämä neuleen viime viikolla Cheap Mondayn alerekissä ja tuo väri oli vain niin kiva, että se lähti mukaan.  Kello/Burberry

IMG_6097.JPG
Vaikka aurinko vähän pilkottikin, oli tuuli silti vielä aika pureva.

IMG_6086.JPG
Basic Wednesday

Here’s an outfit that was taken on my way to the grocery store yesterday. On the background, there’s the Alexander Theatre, which is such a beautiful building. The cool coloured knit in the fourth picture is a resent find from Cheap Monday’s season sale, had to have it.
Have a nice evening!

Muoti Päivän tyyli Trendit

Helmi Chanelilta

IMG_4998.JPG
Tajusin vasta Pariisissa katsoa Chanelin rintaneuloja. En käsitä, miten en ole aiemmin hoksannut tutkia näitä! Aika kiva koriste puvuntakin rinnukseen, vaikka kesähäihin. Hinnat näissä on hyvin kohtuulliset ja malleja vaikka kuinka. Nytkin ihailin pitkään hankkimani rintaneulan lisäksi myös ihanan raikasta yksinkertaista versiota, jossa oli kesäisiä pastelliraitoja. Se oli kuitenkin turhan rento etsimääni.

D3.jpg
Muisto tuolta ostosreissulta, jossa näkyy valikoiman runsaus ja kohteliaasti tarjottu Cokis.

IMG_5005.JPG
Etsin kuitenkin jotakin yksinkertaista ja päädyin tällaiseen hopean väriseen, johon on upotettu helmiä. Tässä kiteytyy hyvin talon maailma. 
IMG_5009.JPG
 Oli pakko koittaa vielä ihan itsekin, miten tuo istuu puvuntakkiin.
IMG_5030.JPG
Odotan myös mielenkiinnolla, mitä Riinan mustavalkoisesta kassista löytyy Rooman matkan jäljiltä. 
Samalla koottuna pari vaihtoehtoa puvun rinnukseen. Ja minäkin kun vielä ajattelin, että miehille ei löydy asusteita!
DSC00912.JPG
Lanvinin vappukukka
IMG_0889.JPG Prada-aarre
Swear it on Chanel
I just realized that I haven’t – for some very strange reason – paid enough attention to Chanel’s brooches. So I just had to take a closer look to those in Rue Cambon and I found this simple version – just what I was looking for. It’s just a perfect accessory with a suit. I still tend to think that there aren’t too many accessories for men, but seems that there is. I also remembered these nice options from my closet.

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit